Aurinko alkaa tehdä tepposensa ja mieliin tulee kevät ja kukkaset. Hyvä jotta sain viime yönä nukutuksi, kun alkoi puutarhavisiot lentää, mutta sitä odotellessa väännetään kukat vielä toistaiseksi la...
Vähän huumoria tähän väliin. Tarvitsin harjoitusta yhteen silhuettiprojektiin ja jostain piti keksiä harjoitushahmo. Eilen iltana Putouksen Yossun sloganit ja muut raikui taas meillä, joten päätin yö...
Tammikuu on sujahtanut työntäytteisesti, mutta tilaustyöt ovat olleet niin kivoja, että inspistäkin on riittänyt :) Ajattelinkin, että pyhitetään tämän vuoden korutuotantoon mahdollisimman paljon pos...
Servettirengas juhlapöytään. Kummipoika pääsee ensi vuonna ripille ja päivä merkitty lusikkaan muistiin :)
Tilauskorujen kanssa on kiirettäkin pitänyt, kaikkia en ole ehtinyt enää toteuttamaan, mutta joidenkin kanssa sattuu vaan natsaamaankin saman tien. Tein tämän medaljonkimaisen riipuksen eilen ja aioi...
Etsattuja koruja, jotka sopisivat lukemista tai musiikkia harrastavalle. Ensimmäisessä kaksinkertaisessa rannekorussa minikokoinen kirja, jonka kansi etsattu ja moukaroitu muutenkin kuluneen näköisek...
Pyörittelin jämälankoja myttyyn ja paukutin vasaralla linttaan, kun otti päähän. Mutta tulikin visio ja innostuin. Löntti sai vielä tohoa ja prikkaleikkurilla paloiksi, tykästyin!Uniikki kompon...
Tilasin nauhallisen fossiilikoralleja ja nauhassa oli muutama hieno yksilö. Ajattelin, että rinnalle jotain yksinkertaista, niin pääsee oikeuksiinsa uniikein kuvioin. Rannekoru juoteltu ja taottu omi...
Kuvittelin olevani ovela ja pääseväni halvemmalla, kun korvasin hopiat punotulla nahkanauhalla... NOT. Sopivia nauhanpäätteitä ei tullut valmiina vastaan, joten sahailin levystä palat ja rupesin tait...
Pitkästä aikaa kunnon jöötistä jotakin, parimilliä leveästä puolipyöreästä mukavan painava papuketju. Iso lukko pisteenä iin päälle. Olispa mukava tehdä "isoja" koruja, muttei malta eik...
No mutta, sormuksia taas... uutukaisin pinkillä turmaliinilla. Kavereina jo aiemmin valmistuneet sininen topaasi ja granaatti. Perusrinkuloita, mutta on niin hienoja kiveksiä, että nautiskelkoon huom...
Kaikki ei-niin-täydelliset kamat kohtasivat tässä sormuksessa. Jämistä kaivetun rungon virheet sai piiloon ison komponentin alle ja langanpätkät kierteelle renkaaseen kieputtaen. Kivi on musta granaa...
Jämähopeavuoret kasvaa korkeutta ja nyt päätin pitkästä aikaa kehitellä niistä jotakin. Ja jälleen kerran sieltä se ilo ja inspis löytyi! Rakastan nysväämistä ja antaa mennä meininkiä -sieltä tulee s...
Seitinohut korujumi yllätti! Eilen aloin siivota työhuonetta ja jopa niinkin perusteellisesti, että pienimmätkin nippelit pitää saada järjestykseen eikä niitä vedetä pöydältä lähimpään kippoon. Pujot...
Siloista ja sievää tyyliäni tuli hämmentämään tilaussormus, johon toivottiin kulahtaneen näköistä ja rustiikkista fiilistä. Kiveksi valittiin vihreä turmaliini, johon patina sopii kuin nenä päähän. T...
Jos joku muistaa vielä tämän hopeasatsin, niin se juttu tuli nyt valmiiksi. Ehkä rasittavin case päällä maan, mutta ah valmiina niin rakastettava:Paikallinen painonnostaja halusi kierrättää siis vanh...
Veikoilla kävi säkä ja nautiskelimme viikon Kreikassa :) Kotiuduimme viime viikolla ja nyt vasta alkaa arki luonnistua kotonakin. Pää ilmeisesti nollaantui reissussa täysin, koska on oikein pit...
Tiesittekös mitä silloin tapahtuu, kun tuo toinen puoliska on lomalla? Silloin sataa vettä ja on kylymä. Äkkilähdöt on seurannan alla ja haaveillessa syntyi tämä koru merellisine sävyineen.Sopii muut...
Koruiluhimo alkaa nostaa iltojen pimetessä päätään ja simppeleitä koruja on syntynyt. Miehellä on loma parhaillaan, joten puuskissa vielä edetään...Rannekorussa vesivalutekniikalla muodostunut kukka,...
Näitä on niin mukava tehdä! Vuorikristallia, makeanvedenhelmiä sekä ripaus Swarovskeja pientä bling blingiä antamaan. Taidan tehdä lisää eri värein höystettyinä.
Hortonoomi hortoili kesäkuussa oikein kunnolla, että sai toisen kätensä miltei kuukaudeksi käyttökelvottomaksi. Nyt alkaa taas käsi pelittää ja on aika palata kartalle ja korujen ääreen! On kohtalais...
Voi vitsit, kyllä nyt unohtui jämähopeat ja vähän muutkin hommat kärsii, kun kevät koitti! Omakotitaloelämälle koittaa nyt kolmas kesä ja pitäisi puutarhaakin laittaa. Viime kesä sujahti laatoitusten...
Tämä päivä hienoista sadetta, huomenna aurinkoa ja viikonlopuksi lupailee 17 astettakin lämmintä :D Sateen myötä alkoi tyypit nostella kukkapenkeistä päitänsä... miltähän mahtavat lämmetessä jo näytt...
Ei ihan joka jätkä saakkaan tällaista synttärilahjaa! Miehellä on synttärit viikonloppuna ja yksi lahja on ollut jo hyvissä ajoin hankittuna - siinä lahjassa on vaan sen verran paljon omakin lehmä oj...
Nämä valusydämet on jo kyllä niin nähty, mutta sopii teemaan. Jälleen valoin grillihiilen sisälle, tällä kertaa suurempi painos. Sydämellä on kokoa pari senttiä ja paksuutta parhaimmillaan 3-4mm. Kok...
Piti eilen oiken tuijotella sipulipenkkeihin ja lätäkön alta jo kurkisteli muutama tuimakatseinen tulokas risujen keskeltä. Illalla jämäloorasta löytyi pätkä paksumpaa hopealankaa, skrymppaantuneita ...
Jämäloorasta kaivettu vinksin vonksin sahattu sydän, joka taipui kallaksi. Tätä muotoilin jo aiemmin, mutta nyt työstin loppuun asti. Pienimmän pallopääpunsselin varsi sopi muotoiluun vallan mainiost...
You are no longer following . Undo?