Aivan mahtavaa, kun kaupoissa alkaa näkymään taas tuoreita vihanneksia ja kasviksia. Vaikka kaikki ovatkin joko Unkarista, Espanjasta, Italiasta tai jostain muusta epänaapurimaasta, on siinä silti pi...
Valitettavasti tämän lähemmäs ei meillä päästä äitienpäiväkakkua, ennen kuin tyttöjen leivontataidot ohittavat isän taidot. Kunhan lasten kova innostus saadaan jalostettua taidoksi, niin ehkä vuonna ...
...tai ainakin tähän astisista paras: sämpylän välissä Wurs Fennican lammasraakamakkara, karamellisoitua sipulia, stiltonia, ketsaria ja sinappia.Aika kelvollisia hodareita saa yllättäen myös Ikeasta...
Kevään aikana olemme tehneet useamman kerran hodareita, jotka on huomattu erinomaiseksi ulkona valmistettavaksi koko perheen pikaruoaksi. Lasten suosio on taattu (nakki, sämpylä ja ketsuppi) ja aikui...
Tänään avautui grillikausi. Melko samoissa merkeissä kuin kolme vuotta sitten. Tavallaan kausi avautui jo pääsiäisenä, kun grillaismme räntäsateessa lasten kanssa lounaaksi hodareita, mutta sitä ei j...
Vaikka nykyinen keittiö ei toimivuuden, säilytystilojen tai tyylinkään puolesta (vielä) vedä vertoja vanhalle, on siinä kaksi asiaa, joita olen rakastanut alusta lähtien: puuhella ja leivinuuni...
Viime aikoina meillä on keittiössä käytetty enimmäkseen höylää, iskuporakonetta ja vasaraa. Eikä niitäkään kovin ahkerasti. Nyt, kun olemme muuttanut taloon, jossa on tarkoitus elää "loppuelämä...
En voi sille mitään, että uuniperunat ja Matti Vanhanen elävät mielessäni symbioottisessa suhteessa: toista ajatellessa tulee ensimmäisenä mieleen juuri se toinen. Ensimmäinen assosiaatio uuniperunas...
Lukiessani Barrafina -keittokirjaa, bongasin hienon valkosuklaa-sahramijäätelön ohjeen. Harmittelin hetken, että on sydäntalvi enkä pääse kokeilemaan ohjetta moneen kuukauteen. Onneksi älysin, että e...
Kun lukee Helsingin Sanomien porokeiton ohjetta, voisi äkkiväärästi ajatella, että kirjoittajalla on sattunut lapsonen ja ajatuskatko. Ainakin näin toivoisi, sillä eihän lihakeittoa, tai mitään muuta...
Toscakakussa luonnollisesti on parasta päällinen, koska pohja on pelkkää vehnäjauhoa, sokeria ja voita, joten miksei päällistä voisi tehdä pelkästää? En tiedä onko tämä ohje johdettu toscakakusta, mu...
HOK-Elanto kutsui meidät tammikuun piristykseksi nauttimaan Kappelin Helsinki Design -menun, joka on suunniteltu Helsingin Design-pääkaupungin kunniaksi. Vaikka kuinka haluaisin kehua ja tykätä, niin...
A big fruit cake, todellakin nimensä veroinen! Nigel Slaterin Appetite -kirjasta löytyi hedelmäkakun ohje isolla alkukirjaimella. Hedelmä- ja pähkinätöryä melkein kaksi kiloa, näön vuoksi mukaan vähä...
Uusivuosi (vaikka olikin virallisesti vielä aatto, eli vanhavuosi) jatkui simpukoiden jälkeen haukigratiinilla, jonka inspiraation sain täältä. Alkuperäisestä ohjeesta ei jäänyt jäljelle muuta kuin i...
Vuosi vaihtui lumettomasti, mutta leppoisasti. Yksi vieras ja yksi koira kävi avantouimassa lammessa ja muut kannustivat rannalla. Kaikki söivät hyvin ja ihailivat ilmaiseksi naapurin raketteja aitio...
Onneksi kuitenkin vasta Tapaninpäivän aamuna. Tässä vaiheessa oli jo suurin osa jouluruoista tehty ja syöty. Kinkku paistui leivinuunissa puolitieteellisesti, josta kuva muistiinpanoksi ensijoulua va...
Saimme välipäivinä harjoitella kunnolla maalaiselämää, kun nautimme ja kärsimme kahden vuorokauden sähkökatkoksesta. Pienenä yllätyksenä myös juoksevan veden tulo lakkasi melkein samantien. Vesipumpp...
Kymmenen päivää uudessa kodissa tulee pian täyteen ja paikka alkaa vähitellen näyttää ihan asuttavalta. Viimeiset muuttolaatikot ovat lähdössä huomenna pois ja lattiapinta-alasta suurin osa on jo näk...
Viime ajat on meillä paljolti mennyt tavaroiden pakkaamiseen ja kaappien tyhjennykseen. Tässäkin muutossa on ollut neuroottinen tarve päästä eroon kaikista ylimääräisistä tavaroista ennen muuttoa. Er...
Lyhyenä jatkona jokin aika sitten kirjoittamaani postaukseen luomukanoista. Olen valmistanut kaksi neljästä ostamastani Pajuniemen luomukanasta. Ero tavalliseen broileriin on ollut melkoinen. Kanoihi...
Kiitos Uusi Musta ja Hanna! Ilman teitä tämäkin herkku olisi jäänyt tekemättä. Uusi Musta järjesti ruokabloggaajille haasteen suomalaisten juuresten puolesta. Haasteessa haetaan suomalsisille juureks...
...ja kaupan päälle pari huonetta. Nyt on tullut haikea aika luopua rakkaasta keittiöstä ja antaa keittovuoro seuraavalle. Keittiön keskipisteenä on Smegin kaasuliesi, joka oli lähtökohta koko remont...
Valitus ja purnaus luomukanan olemattomasta olemassaolosta ei ole ollut aivan turhaa. Me lopetimme vuoden alussa tavallisen eli tehotuotetun broilein syömisen kokonaan ja kuin sattumalta luomun valik...
Tällaista salaattia sain sukulaisissa menneenä juhannuksena. En ole ikinä (enkä edelleenkään) ollut mikään maksan ystävä, mutta tässä ruoassa se menee alas aika helposti. Asiaa helpottaa myös se, ett...
Iltapäivä kului odotettua pidemmälle livemusiikkiakuunnellessa ja laattakauppoja kierrellessä. Kotiin tullessa päivällisaika oliauttamattomasti ohi. Jääkaapissa odottavia kuhafileitä olisi ollut sääl...
Viimeisiä veidään. Yrttipenkissä sinnittelevät vielä rakuuna, salvia ja silolehtipersilja, joista kahta ensimmäistä käytin näihin "röstiperunoihin".Raas toin perunat harmikseni turhan pienellä...
Tässä oma panokseni Pauligin järjestämään Makupari-kilpailuun, jossa haetaan erilaisille kahveille seuraksi sopivaa suuhun pantavaa. Toinen toistaan hienompia baakkelsseja ovat vääntäneet melkei...
Olen puhunut blogissani aiemmin siitä, että tiettyjä klassikkoja ei pitäisi mennä sorkkimaan ja "parantelemaan". Olen edelleen samaa mieltä, mutta nyt oli pakko, kun oikeita aineksia ei kaapi...
Täydellistä kotitekoista roskaruokaa syksyisenä arkena. Ruoassa yhdityi kivasti erilaisia tekstuureja: rapea korppujauho, jauhoinen peruna ja öljyinen tomaattikastike. Tyyliin sopiva loppusilaus tuli...
Omenapuut ovat tehneet tänäkin kesänä kiitettävästi satoa. Omenoista on lähinnä tullut tehtyä omenapiirakoita, joista tässä yksi. Täyte happamine omenoineen ja marmeladeineen oli enemmän aikuisten ku...
You are no longer following . Undo?