Hattu Henrik Vibskov Takki ja mekko Samuji Laukku Céline
Gracias tuli tutuksi noin vuosi sitten HKI-videon lämähdettyä verkkokalvoilleni. Herra ei vielä tuolla ensimaistiaisella onnistunut täysin vakuuttamaan minua suuruudestaan, vaikka biisi ja video kyll...
Hopen ruutupallohuivin ostin Tukholmasta syksyllä 2010. Olin sitä netistä kotona ihastellut, mutta verkkokaupasta se oli löytöhetkellä loppuunmyyty. Stokiksen liikkeessä oli vielä yksi huivi, minähän...
Himoitsemani Our Legacyn mokkapusakka säilyy mallistossa mukana näköjään vielä tulevana syksynäkin. Mitäpä luulette? Ottaisivatkohan jo tässä vaiheessa kaksi sesonkia nukkuneelta varauksen vastaan? (...
Olin eilen päiväreissulla Tukholmassa. Reissun agendan nähdessäni riemuitsin, kun huomasin, että palaverien ja kotiinpaluun väliin oli jäämässä parin tunnin kolo kaupunkikierrosta varten. Kokouksista...
Okei, minulla on vielä hieman sulateltavaa siinä, että meikkipussistani löytyy tällainen ihana glamuur-heloukiti-zuusi-kutuur -inspiroitunut meikkivoidepurtilo. Tämä tämmöinen kulta, kimallus ja kiem...
Hei hammaskeiju, odottelen tyynyni alle ilmestyvän yön aikana massiivisia kipukorvauksia luovutettuani tänään pari viisaudenhammasta kokoelmiisi. Myös tällainen fiilikset summaava kultainen tonttupat...
Farkkupaita orSlow, $220, inventorymagazine.com Farkkulätsä Tender Co., $110, hickorees.com Farkut Acne, 189 €, norsestore.com T-paita Aubin & Wills, 64 €, mrporter.com Farkkukengät Band of Outsi...
Tässäpä olisi meidän New Yorkin ravintolavinkit vuodelta 2012! Osa on ansaittuja uusintoja aiemmilta vuosilta (kts. vinkit vuosimallia 2010 ja 2011), mutta onpa mukana monta uuttakin tuttavuutta. Käy...
Inspiraatiota lauantai-iltaanne täältä kotisohvan uumenista! Tai no, illan inspiraatiokuvat ovat nyt uusiseelantilaista perua ja hyvä niin: pidetään tämä Janilta peritty t-paita ja räikeät sekä reikä...
Jaamme Inken kanssa yhteisen rakkauden kenkiin ja vanhoihin arkistokaappeihin. Tämä Turmsin järjettömän hieno kenkähylly yhdistäisi molemmat ja sopisi loistavasti meidän eteiseen. Kolmellatuhannellav...
Pikkutakki Engineered Garments, n/a, inventorymagazine.com Huivi The Hill-Side, $46, contextclothing.com Liivi Outlier x The Hill-Side, $240, hickorees.com Kauluspaita orSlow, $220, inventorym...
Kelpaisi kesäksi tällainen COS:in denimviritelmä. Mekostahan voi myös päätellä minun toiveeni kesäsään suhteen.. Lämmintä saa kyllä olla, mutta huhhah-helteissä en pärjää. Sehän voi tosin johtua siit...
Uskottava se on – Mulberry sitten otti ja nimesi veskan kovalla ryminällä tovi sitten ihan ookoo -tasoisen debyyttilevynsä hirmuisen mediarummutuksen ja spekuloitujen huultensuurennosten siivit...
Tuoksuista yksi on minulle oikeastaan aina ollut ylitse muiden: ruusu. Siksipä katsoin täysin aiheelliseksi poimia tämän kukkasen mukaani. Se on ihanan keveä ja kukkainen, raikkaan herkkä ja kauniist...
Kuvassa onnellisen oloinen turisti, jolla on uusi, punainen (!!!) pellavakankainen pikkutakki. Mitäpäs siihen sanotte? Pikkutakki Freemans Sporting Club Kauluspaita Gitman Vintage Avaimenperä Ally Ca...
Sunnuntaipäivän kunniaksi issues.fi testaa kevään kynsitrendejä - Jenna kertoi, että pitäisi olla supermetallista. Maanantaipäivän kuljenkin sitten kädet taskussa. Supermetallisella ei vissiin tarkoi...
Todistusaineistoa takista ja laiskaa lauantaita. Loppupäivän pyhitän pizzan valmistamiseen ja eritoten tekeleeni syömiseen. Hyvä homma tämä kellohelma… Pipo Janin / Howlin’ by Morrison Ta...
Pitkän etsinnän ja epäröinnin jälkeen olen vihdoinkin liivin onnellinen omistaja. Se on Outlierin ja The Hill-Siden yhteistyön tuotos ja täytyy myöntää, että sen upea kuosi vakuutti minut hankkimaan ...
Viikon metsästin Manhattanilta kevättakkia, putiikkiakaan en jättänyt kääntämättä. Kotiin palattuamme harhailin vanhasta tottumuksesta kaupunkireissullani Pohjoisesplanadille. Sielläpä yllättäen roik...
Aina välillä iskee selittämätön keräilyvimma. Viime viikolla tuli sitten yllättäen pakollinen tarve kerätä mukaan suurin piirtein kaikki mahdolliset reittimme varrelle osuneet tuoksukynttilät sekä ni...
Hickoree’s Floor Two on todella tervetullut lisäys New Yorkin jo entuudestaan järjettömän loistavaan vaatekauppatarjontaan. Williamsburgin sillan eteläpuolella sijaitseva liike on avattu vasta ...
Päivä yksi NYCissä: vanhat lempifarkut tuumakokoa 30″ repeävät haaroista heti majapaikkaan päästyämme. Päivä kaksi – kuusi NYCissä: om-nom-nom ja glug-glug-glug. Päivä seitsemän NYCissä: ...
Hengissä kotona! Hetki menee aikaerosta toipumiseen, hieman pidempi tovi arkeen totutteluun. Mutta mitäpä tässä surkuttelemaan: Nykiin pääsee näköjään aina takaisin ja kaupunki täyttää kaikki odotuks...
Jaaha, se olisi jälleen vuotuisen kevätretken aika. Tunnelmia Ison Omenan humusta luvassa viimeistään kotiuduttuamme. Pitäkää internet pystyssä!
Nettikauppalempparini Scout the Store on muuttanut nimensä Sukautoksi ja löytyy tätä nykyä osoitteesta www.sukauto.com. Nimenmuutoksen syy on vähintäänkin jännittävä: putiikki kyllästyi taistelemaan ...
Lienee sanomattakin selvää, että Nörtti-Nieminen menetti sydämensä Jil Sanderin ylihintaisille terveyskengille noin nanosekunnissa. Meikäläisen korkoindeksi on kyllä romahtanut juurikin niin alas, et...
Ajattelin, etten tänä vuonna erityisemmin juhlistaisi vanhenemistani. Päivä sattui maanantaille eikä täyty edes tasalukuja. Mitäpä vielä, kanssani on juhlittu jo torstaista saakka. Kaikista kauniista...
You are no longer following . Undo?