Salla

Vadelmainen juustokakku

Mun mielestä (uunittomien) juustokakkujen teko on kidustusta. Ihan masokistista raataa vesi kielellä tiedostaen, että tätä herkkua pääsee maiskuttelemaan vasta seuraavana päivänä. Mä en tällä kertaa moiseen alentunut, vaan vaaleanpunaista unelmaa oli saatava jo muutaman tunnin jähmettelyn jälkeen!

Pohja:

16 dominokeksiä

100 g sulatettua voita

Täyte:

200 g pakastevadelmia

5 kpl liivatelehtiä

1 prk vispikermaa

1 prk tuorejuustoa (200g)

1 prk maitorahkaa (250 g)

1 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

Tee näin: ♥ Murskaa dominokeksit ja sekoita sula voi joukkoon. Painele keksiseos irtopohjavuuan pohjalle tiiviisti. Laita jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistelet täytettä. ♥ Kuumenna vadelmat kattilassa koko ajan sekoittaen. Anna kiehua n. 2 min ja siirrä pois hellalta. ♥ Laita liivatelehdet kylmään veteen uiskentelemaan (5-10 min). ♥ Vatkaa kerma vaahdoksi. ♥ Sekoita vadelmat, maitorahka, tuorejuusto ja sokerit keskenään. ♥ Kiehauta n. 3 ruokalusikallista vettä – nosta pois liedeltä. Sekoita kuivaksi puristetut liivatelehdet joukkoon. Kun liivate on liuennut, kaada seos täytteen joukkoon huolellisesti sekoittaen. Lopuksi lisää kermavaahto. ♥ Kaada täyte murupohjan päälle ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli (tai 4h).

Enjoy!

  • Love
  • Save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...