Tasan viikko sitten uhosin, että tämä viikko ei voi olla läheskään yhtä paha kuin edeltäjänsä. Voi minua hölmöä. Viime viikolla oli ehkä akuutteja ja äkillisiä paniikkitiloja huomattavasti enemmän, mutta tämä viikko on ollut päivästä toiseen ihan identtinen, eikä välttämättä hyvällä tavalla. Päivärytmini on ollut seuraavanlainen:
♠ Herätys 6:20. ♠ Koiran kanssa puolen tunnin lenkille ja aamupalaa nassuun.♠Lähtö harjoittelupaikalle.♠Noin kello 15:sta aikoihin olen yleensä kotona ja lähden siitä suoraan Stuban kanssa tunnin lenkille.♠ Kello neljältä avaan koneen ja alan tehdä rästijuttuja. Yleensä viimeistään puoli viideltä silmät painuvat väkisin kiinni ja otan päiväunet. ♠ Herään tunnin kuluttua ja alan tehdä ruokaa. ♠ Ruuan jälkeen palaan kouluhommien pariin ja yritän saada kirjoitetuksi blogiinkin jotakin.♠ Suljen koneen vasta kun kello alkaa lähennellä yhtätoista.
Täytyy sanoa, että ihan tavattomasti en nauti elämästäni tällä hetkellä. Näyttäisi siltä, että mulla on vuorokaudessa tasan 0 tuntia aikaa relata (ellei päikkäreitä lasketa, mutta silloinkin olen taju kankaalla). Toki helpottaisi paljon, jos saisi edes kouluun liittyvät kirjalliset työt hoideltua alta pois. Viikonloppu onkin sitten pyhitetty niistä eroon pääsemiselle, mutta ainakin oppari sekä harjoittelutehtävät valitettavasti roikkuvat mielen päällä ja työn alla vielä monta kuukautta. Kuulostaa kuitenkin pieneltä pahalta (heh, tää saattaa vielä vaihtua) tämän hetkiseen kaaokseen verrattuna. Ja voi sitä päivää, jos keväällä kourassa keikkuu tutkintotodistus. Saatan itkeä onnesta. Ja saattaa olla, ettei voisi vähempää harmittaa opiskelijaelämän taakse jääminen. Alkaa olla mitta harvinaisen täynnä.
Saan kuitenkin olla kiitollinen siitä, että työni on täysin oman aikatauluni varassa. Koska opintotukea ei heru, niin jotain pitää vähän duunailla ja älyttömän hienoa, että se duunailu on jotakin tällaista. Voisi melkein sanoa, että ilman teitä menisi aika paljon huonommin. Ootte todennäköisesti pelastaneet mut lukuisilta burn outeilta. Vilpitön kiitos siitä, että jaksatte kiukutteluani päivästä toiseen kuunnella! Toivon vähintään yhtä paljon kuin tekin, että pian täältä saisi lukea juttuja muistakin teemoista kuin elämän ankeudesta.
Nyt on teidän vuoronne kertoa mikä sapettaa?