Henriikka

Vintage Polka Dot

Pitkäperjantai. Ei parane laittaa hymykuvia. Mutta musta, valkopalloinen mekko varmaan sopii päivään. Kirpputorilta löydetty vanha mekko on harvoja tyköistuvia mekkojani. Helma laskeutuu hieman pussimaisesti sopivalle korkeudelle ja hameosan taskut kruunaavat. Mekon pienet kaulukset ja etuosan napit ovat kauniita yksityiskohtia.

Viinirypälekorvikset ovat Thaimaan matkalta. Niistä ovat innostuneet niin monet yllättävät ihmiset. On hassua, että täysin mustiinpukeutunut, tuimakasvoinen matkustaja kääntyy yhtäkkiä bussissa kohti ja kertoo, kuinka paljon pitää oudoista korviksistani. Ei voi kun hymyillä. Vaikka olisikin pitkäperjantai.

Pääsiäisloma menee visusti turvassa muulta maailmalta. Ensin anoppilassa ja sitten omien vanhempien luona. Perinteinen pääsiäisen pilkkikisa taitaa jäädä haaveeksi, mutta onneksi olen vihdoin päässyt yli viime kisan tuottamista traumoista ja voin julkaista tulokset ja kuvat vuodelta 2013.

Pääsiäistunnelmiin myöhemmin. Toivottavasti isoveikat ovat ostaneet mulle My Little Pony -munia.

- Henriikka

kengät, mekko/second hand, korvikset Thaimaasta ja nalle anopin lapsuuden aarre

  • Love
  • Save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...