Tunnelin päässä on valoa!

Arvatkaa mitä immeiset! Lauantaina paistaa. Aurinko! Se valoisa möhkäle, maailmankaikkeuden napa, ikuinen onni. En kestä pilvien mahdollista siirtymistä, sillä tunnelin päässä pilkottaa valoa. Voi, saatan jopa päästä kesäisestä alakulostani, kun lämpö vain pääsee iholleni.

Parasta tässä on, että ihan itse tilasin auringon kylään. Perjantai on viimeinen työpäiväni, ja olen niin tiukasti pusertanut käsiä ristiin ja laitellut maagisia toiveviestejä sään herralle valosta ja lämmöstä. Lauantaina nähdään, onnistuinko todella. Olen varmasti ainoa, joka on muistanut toivoa hyvää säätä. Ei kestä kiitellä, mutta pioneja voi pistää kukkalähetillä tulemaan.

Menin näissä kledjuissa duuniin sadesäällä. ”Se on päätöskysymys”, vastasin kesätyyliä ihmetelleille. Kun katoaa toivo, katoaa kaikki. Kun sataa, kukat kasvaa, mutta kyllä sitä poutaa on kaivattu niin lujasti, että kukat saavat jäädä nyt toiseksi ajatukseksi. Sitä paitsi mansikat tarvitsisivat muutaman lämpimän päivän kasvaakseen täyteen mittaansa ja makuunsa.

Samana aamuna töihin tullessani ratikassa pieni lapsi osoitti toisesta vaunusta minua ja huusi: ”Äiti, mikäs hattu tuo tuollainen on!” Äitiä hävetti ja hän hyssytteli heti parivuotiastaan. Rentoutui sitten, kun huomasi minun purskahtavan nauruun. ”Se on sellainen olkinen kesähattu”, äiti sitten sivisti.

Voi, kun voisin jo nakata nahkatakin naulaan.

(Ai, mikä alkuriimi! Ei pysty enää jatkamaan tuollaisen lauseen jälkeen)

- Henriikka

takki, hattu/second hand, mekko/H&M, kengät/Vagabond