Tiia Suomalainen

Lipputarjouksia Horse Showhun!



Muistatte varmaan aikaisemmin julkaisemani videon, jossa kerroin tekeväni tänä vuonna yhteistyötä Helsinki International UB Horse Shown kanssa. Tapahtuma alkaa pikkuhiljaa lähestyä ja minulla olisi muutama tiedotus teille.
Horse Show järjestetään 23.-26.10.2014. Tapahtuma täyttää tänä vuonna 30 ja juhlavuoden kunniaksi siirtyy Helsingin Jäähalliin. Lisää infoa uusista tuulista kerron tosiaan videolla. Tänä vuonna on mm. mahdollisuus päästä edullisesti pelkästään shoppailemaan!
Perjantai-illan avajaisnäytöksessä tähtenä nähdään Jukka Poika ja lauantai-illan 30-v. juhlanäytökseen saapuvat mentalisti Noora Karma ja Jari Sillanpää. Mitä te pidätte näistä esiintyjistä?
Eilen starttasi myös kiva kampanja, johon aikaisemmin mainitut artistit liittyvät. Hintakampanjat ovat voimassa 29.7.-11.8. ja lisätietoa saat HIHS:n kotisivujen ajankohtaista osiosta. Perjantain avajaisnäytöksen lipun ostajalle perjantain päivänäytöksen lippu kaupan päälle, tsekkaa tarjous täältä. Me ollaan oltu Pinjan kanssa yleensä aina aikaisempina vuosina perjantaina paikan päällä, joten voin kyllä sitä päivää suositella. Ohjelmassa on mm. Amateur Tour, jossa on kiva bongailla kavereita ja muita tuttuja, sen lisäksi nähtävänä on myös isompia luokka aina 150cm saakka.

Lauantain UB Grand Prix -näytöksen lipun ostajalle 30-v. juhlanäytöksen lippu puoleen hintaan, tsekkaa tarjous täältä. Lauantain ohjelma on myös mielenkiintoinen, sillä luvassa on esteratsastuksen lisäksi kouluratsastusta. Isoin luokka hypätään 160cm korkeudella ja ohjelmassa on myös erikoisluokkia kuten 4-bar-korkeushyppykilpailu, International Knock-out ja julkkisten & Suomenhevosten "Ride&Drive" Knock out.
Oletko kuullut jo kävijäkisasta? Keräämällä esim. talliporukan kasaan voi osallistua tähän kilpailuun, jolloin saa liput tapahtumaan -25% halvemmalla ja samalla osallistutte kilpailuun, jossa on näin juhlavuoden kunniaksi entistäkin huikeampia palkintoja. Ehtona on se, että joukkueen tulee olla Suomen Ratsastajainliiton jäsenseura/-talli tai osallistujien tulee olla liiton Green Card-/ ratsastusseuran jäseniä. Lisätietoja löytyy SRL:n kävijäkisan sivulta. Onko joku osallistunut kävijäkisaan aikaisempina vuosina tai aikooko tänä vuonna osallistua? Onko jonkun porukka kenties palkittu?


Postauksen kuvista kiitos Susannalle!


Kuinka moni on tulossa? Minä päivänä? Mitä päiviä voisitte suositella aikaisemman kokemuksen perusteella?
  • Love
  • Save
    75 loves
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...