KUN SYKSYN TUULET PUHALTAVAT

Se on elokuu. Lasten ruskettuneet kasvot, valkoiset pyllyt ja auringon vaalentamat hiukset.

Pellolla humisee kullankeltaista viljaa.

Ilmassa on jo syksyinen kylmä tuoksu, vaikka auringossa on lämmin.

Muistutus siitä, että talvi tulee väistämättä.

Lapseni kasvaa ja sitä ihmettelen. Ensimmäisen eskaripäivän jälkeen kehun Siiriä.

”Olet jo iso tyttö, taitava ja niin kaunis. Äiti on ylpeä sinusta, kun osaat uida ja olet kiinnostunut maailman ihmeistä.”

Siiri kävelee pois.

”Äiti on minusta ylpeä”.

Ja minä itken.