Linda Juhola

BATHROOM BEFORE/AFTER


Tässä nyt vihdoin kuvia kotini vasta remontoidusta kylppäristä! Ylhäällä näette ensin “ennen”-kuvat, jotta hahmotatte paremmin, mitä kaikkea remontin myötä onkaan tehty. Ennen-versio oli musta sinänsä ihan ok, joskin kylppärin sijoittelua pidin alusta alkaen vähän outona. Vessanpönttö oli sijoiteltu suoraan lavuaarin ja tason eteen, jolloin se oli jatkuvasti tiellä meikkaillessa ja käsialtaalla hääräillessä. Suihkun viereisessä nurkassa puolestaan oli iso tyhjä tila, joka jäi täysin turhaksi käyttämättömäksi tilaksi. Suihkusta puuttui myöskin suihkuverhot, joten joka kerta suihkutellessani osoitin suihkulla seinää vasten, jotta vesi ei roiskuisi ympäri kylppäriä. Suihkun kaivo puolestaan veti huonosti, joten roiskui vettä tai ei, oli lattia jokatapauksessa kuin uima-allas jo muutaman minuutin suihkuttelun jälkeen. Säilytystilaakaan kylppärissä ei ollut liiemmin ajateltu. Hyllyjä kyllä oli muutama, mutta kaikki hyllytila oli näkyvää säilytystilaa, ja henkilökohtaisesti en itse tykkää siitä, että kaikki pullot ja putelit ovat kokoajan näkösällä. Koukutkin puutuivat seinistä, joten pyyhkeitä ei saanut mihinkään roikkumaan. Yes, epäkohtia siis todellakin riitti..

Rempan aloitettuamme eteen tuli myös muutama vähän vakavammanlaatuinenkin ongelma. Edellinen kylppäriremontti oli nimittäin tehty suoraan sanoen päin helvettiä, alan säännöistä viis veisaten. Vesieritykset mm. puuttuivat ja remppamieheni totesivatkin, että tämähän oli katossa sijaitsevine lamppuineen päivineen aikamoinen deadtrap. Voitte siis varmasti arvata, että vaikka remonttiin kuluikin paljon rahaa, olen samalla silti enemmän kuin onnellinen, että päätin remonttiin ryhtyä! Nyt kylppäri on paitsi käytännöllinen, myös turvallinen. Ja tietysti paljon paremman näköinen ;-)

So here you finally have them, pictures from my newly renovated bathroom! Above you can see the bathroom before the renovation. There was a bit weird layout in there if you ask me: toilet seat placed just in front of the basin and then totally empty space in the other corner next to the shower. There was no place for shower curtains so always when I was showering I always had to point the water towards the wall so that it wouldn’t splash all over the place. There was also almost no storage space, and all storage was out in the open so that you could see all the bottles and stuff on the shelves all the time. Not that practical I would say.

Another big problem that became clear after starting the renovation was that the whole bathroom had been built against the branch rules. There was many illegitimate solutions such as no water insulation which could’ve possibly caused me problem later. So even if I had to put a lot of money to the renovation I’m still beyond happy that I decided to do it! Now the bathroom is both safe and practical – and much more good looking of course ;-)

Todella hankalaa saada kuviin sitä oikeaa fiilistä – kylppäri näyttää jotenkin paljon paremmalta ihan livenä tarkasteltuna.. Jokatapauksessa, seiniin valitsin valkoista suorakulmanmuotoista kaakelia ja lattioihin sitten beigeä neliönmuotoista. Seinät olivat mulle helppo nakki, tiesin heti, että haluan niistä valkoiset. Lattiaan tulevat laatat sen sijaan olivatkin sitten kinkkisempi tapaus. Tiesin, että haluan beigeä, mutta sen oikean sävyn löytäminen tuntui hankalalta. Varsinkin, kun vaihtoehtoja tuntui riittävän ja pienen mallilaatan kuvittelu koko kylppärin lattiaa peittämään tuntui pään sisällä mahdottomalta puuhalta. Lopulta kuitenkin päädyin valitsemaan vaaleaa vähän texturoitua beigeä. Arvaatteko muuten, mistä sain lattioihin inspiraation? Naurakaa vaan, mutta Zaran lattioistahan se! Muutoin materiaaliksi kylppäriin valitsin valkoista posliinia sekä kiiltävää kromia sekä suht kulmikkaita muotoja.

Kuten myös näette, kylppärissä on remontin jälkeen vaihtunut järjestys. Vessanpönttö siirtyi heti ovensuuhun vasemmalle ja sain kun sainkin unelmieni pöntön, eli seinästä roikkuvan jalattoman version. Tällaista pönttöä olen läähättänyt niin kauan kuin muistan ja jo kauan sitten päätin, että jos joskus kylppäriremppa mun eteeni tulee, on yksi asia varma; seinästä roikkuva pönttö! Ja nyt sellainen täältä sitten löytyy! Pöntön päällysosan levy tosin on vielä tulematta, mutta se asennetaan paikoilleen lähipäivinä.

Pöntön vierestä löytyy sitten suihku, samasta paikasta kuin ennenkin, joskin eri seinältä. Ensiksi haaveilin katossa kiinniolevasta sademetsäsuihkusta, mutta budjetti tuli vastaan ja järkeilin, että yleensä suihkutan muutenkin suihkua kädessä pitäen, joten ehkä sademetsäsuihku on se juttu, josta voin hyvin mielin karsia. Joten seinään kiinnitetyllä edullisemmalla versiolla mentiin! Suihkun ympärille on vielä tilattu erikseen taitettavat lasiovet, jotta suihkussa ollessa ei tarvitse huolehtia veden räiskymisestä, mutta jotka muuten voi kääntää kätevästi pois tieltä ihan seinän lähelle. Lasiovien tilausaika mittatilauksena on sen verran pitkä, että sitä joudun odottelemaan varmaan vielä parisen viikkoa!

Ovesta katsottuna oikeanpuoleiselle seinälle jäi sitten paikka lavuaarille ja säilytystilalle sekä isolle peilille. Peilin pidin samanlaisena kuin ennenkin, sillä iso peili tuo pieneen tilaan huomattavasti enemmän tilantuntua ja iso peili kylppärissä on muutenkin omaan makuuni. Lavuaariksi otin aiempaa suuremman version ja lavuarin alle valitsin kaksi leveää vedettävää laatikkoa, jonne saa sitten erinäistä kamaa piiloon. Eipä tarvitse pullojen ja purnukoiden pomppia enää näkyvillä! Laatikoston sivuille halusin kuitenkin alkuperäisen tyyppiset hyllyratkaisut, koska nämä olivat nimenomaan se osa, mistä tykkäsin vanhassa kylppärissä eniten.

Siinäpä siis se, mun uusi kylppäri! Mä itse olen lopputulokseen ihan hurjan tyytyväinen, vaikka remppaprosessin aikana ehdinkin panikoida monet kerrat ja epäröidä omien valintojeni suhteen. Rempanteon ekakertalaisena olo kun tuntui todellakin super amatöörimäiseltä ja jännitti, että tuleeko kaikki näyttämään siltä, millaiseksi sen olen päässäni kuvitellut. Vaikka remontin aikana muutaman alkuperäiset suunnitelmat menivätkin lopulta uusiksi, koska kaikelle suunnitellulle jutuille ei yksinkertaisesti ollut tilaa, olen silti enemmän kuin innoissani lopputuloksesta. Kyllä tästä vaan tuli niiiiin kiva!! Vai mitä tykkäätte?

So hard to capture the right feeling on the pictures – I personally think it looks so much better when you see it live.. Well, wanyways! For the walls I chose rectangular-shaped white tiles and for the floor square-shaped beige tiles. I have to say that the floor part was much more tricky since I really wanted to find the perfect shade of beige. There were about 50 different alternatives , so really a lot to choose from – but the hardest part was to try to imagine the one sample tile covering the whole bathroom floor. In the end I went for this little textured beige. And guess where I got my inspiration from? Laugh off now if you want to but it was actually the floors at Zara that inspired me! Otherwised I used mostly white porcelain and polished chrome as materials.

As you can also see the layout of the bathroom changed after the renovation. The toilet seat moved on the left side right when you come in from the door. I also changed the toilet and went for this wall hanging version that I’ve been dreaming about as long as I remember! I once said to myself that if I ever got to do a bathroom renovation the wall hanging toilet seat would be the first thing I wanted – and here it is now! The top cover of the back part is still not ready though, I’m still waiting for it to be fixed later this week.

Next to the toilet I have the shower. So it’s the same place, just on another wall. First I wanted to have this big rain forest shower coming from the ceiling but since that one was so expensive and I mostly use a hand shower anyways I though it was unneccessary and decided to skip it. The shower part is also still missing a part; there’s gonna be glass doors around the shower space to prevent the water from splashing everywhere. Since they are custom made the delivery time is quite long so I’m still waiting for those. Guess they are arriving in couple of weeks!

Then on the right side I have the basin which is bigger than the previous one was. I also wanted to install two wide drawers underneath it for more hidden storage space. So from now on all the bottles and jars don’t need to hop around out in the open anymore! Sideways of the drawer I wanted to build similar shelves than I had before since that was the only part I really liked in the previous bathroom.

So yeah, there is it, my new bathroom! I’m so so pleased with the result alhtough I paniced many and many times during the process. This was my first big renovation ever so I guess as an amateur it was okay to panic a little bit. We also had to do some chages to our original plan during the process which got me even more worried but here I am now, totally excited about the new bathroom. I just completely love it! And now I’m curious to hear what do you think about it?

  • Love
  • Save
    15 loves
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...