MIAMI INK

Nyt kun oon saanut jaettua matkakuvat ja ostokset teidän kanssa, on vielä yksi homma mikä jäi Miamista käteen. Kirjaimellisesti. Meikäläinen sitten meni ja otti neljännen tatuoinnin. Enkä muuten ihan missään turhassa paikassa, vaan Miami Inkissä. Mehän käytiin toisena päivänä suorittamassa Miami missioita, jonka yhtenä tehtävänä oli tsekata kyseinen mesta. Samalla kävi ilmi, ettei puljuun tarvitse varata aikaa, vaan sielä on aina walk-in meininki. Siitä se idea sitten lähti. Kävelin seuraavana päivänä yksin takaisin Washington Avenuelle ja hetken päästä kävelin jo takaisin hotellille uuden kuvan kanssa.
En halunnut keksimällä keksiä jotain pientä kuvaa, joka muistuttais pelkästään kyseisestä matkasta ja tatuointipaikasta, vaan päätin ottaa sen kuvan, mikä mun on muutenkin pitänyt ottaa jo kauan aikaa sitten - makso mitä makso. Ja sehän maksoi lopulta 300 dollaria. Hinnat lähti jokaisen kuvan kohdalla 100 dollarista ylöspäin. Ja vaikka sainkin lopulta ilmeisesti pikkusen alennusta, mun bubjetti kutistui melkein olemattomiin tän tempauksen takia. En kuitenkaana kadu yhtään, sillä onhan tatuointi kestävämpi kuin mitkään rätit tai Niken tennarit. Nyt tää muistuttaa mua sekä matkasta ja Miami Inkistä että sillä on mulle henkilökohtainen hyvin tärkee merkitys.

Jos mulla joskus vielä tulis mahdollisuus päästä Miami Inkiin, ottaisin sielä varmasti monia leimoja. Ilmapiiri oli liikkeessä niin tuttavallinen ja rento, puhumattakaan sen artisteista ja muista työntekijöistä. Aikaa koko toimitukseen mulla meni muistaakseni alle tunti. Kävelin tiskille, kysyin kuinka paljon mun kuva tulisi maksamaan, vähän small talkia, löin käteiset käteen, täytin pari lappua ja sitten mulle ilmotettiinkin, että "tänään sua tatuoi Jose". Selvä hommeli. Siihen mä sitten köllähdin Jose Cordovan tuoliin ja ei muuta kuin kone surraan. Jännittikö? No ei oikeestaan yhtään, olin vaan niin saakelin innoissani! Sattuko? Nääh, eipä juuri. Olin varautunut irvisteleen, sillä jotkut on sanonut ton käsivarren sisäpuolen olevan herkkä alue, mutta sen kymmenen minuutin mittaisen session olis kestänyt matalemmankin kipukynnyksen omaava ihan kunnialla läpi. Tai ainakaan mä en pitänyt juuri minään, kun vertaa ranteeseen hakkaamista.
Ja sitten siihen olennaiseen, eli itse tatuointiin. With pain comes strength. Tää tekstinpätkä oli ollut mielessä jo vuoden päivät, sillä niinhän se on, että kivun kanssa tulee voima. Henkisesti ja fyysisesti. Mulle tää merkkaa kuitenkin enemmän henkisellä puolella, sillä ihan liikaa ei oo tullut ainakaan tota hauista kasvateltua pitkään aikaan (kuten varmaan voi huomata). Valitsin kuitenkin leikkisästi tatskan paikan juurikin tohon kohtaa kättä. Ehkä someday innostun taas pumppaan sitä rautaakin. Fontti on muuten sama, mitä löytyy jo ennestään meikäläisen kyljestä.
Rakastan mun uutta tatuointia ♥