"Koti ei tunnu kodilta...

... ellei koira makaa sohvalla": sanoi poikani.
Meillä oli viikon verran hoidossa tämä suloinen musta karvaturri ja kieltämättä koti tuntuu hieman tyhjältä.
Anopillani on kolme koiraa ja välillä otamme niitä yhden kerralla hoitoon ja totuttelemme siihen jos joskus olisi se ihan oma koira. Minkälaista vastuuta se tuo ja minkälaista sitoutumista se perheeltä vaatii. Eläintä ei saa ottaa jos lapsi sitä vain vinkuu ja mankuu. Ruoan antaminen oli lasten lempipuuhaa ja vuorot piti jakaa tähän touhuun, toinen antoi aamuruoan toinen ilta ja seuraavana päivänä toisinpäin. Vanhempi muksuista huolehti myös välillä koiran ulkoiluttamisesta, mutta vain jos asiasta mainitsi.

Tämä suloisuus on adoptoitu Espanjan löytöeläintarhalta ja on sitten mainio tapaus. Pari yötä koiruus nukkui kiltisti sohvalla mutta ehkäpä talon emännän komennuksesta tuli viekkuun ;). Ja todellakin viekkuun mutta en ois uskonut että tämä saman peitteen alle tunkisi. Mutta niin me vain nukuimme koko yön kylki kyljessä, ja mitä lähemmäs pääsi minua sen paremmin nukkui hievahtamatta. Ja aamulla ensimmäiseksi sainkin märän pusun kun kuono työntyi esiin peitteen alta.

Mutta kyllä se ehkä vaan on niin että meillä ei ole tarpeeksi aikaa hoitaa moista karvaturria sillä tämä perhe on menevää sakkia. Lapsena perheelläni oli ihana koira ja siitä luopuminen oli erittäin raskasta. Koiran kuolemasta on n. 20 vuotta mutta esimerkiksi isälleni siitä luopuminen otti niin koville ettei ole halunnut uutta koiraa ottaa vaikka äiti on joskus asiasta jutellutkin. Isäni kun joi koiran kanssa aamukahvitkin samasta kupista :D

Suloisia toki ovat ja vaikka lapsi kuinka lupaisi kuinka hoitaa ja huolehtia niin aikuinen on silti vastuussa koirasta ja koiran oikeasta valinnasta. Ei voi karvaturria ottaa vain ottamisen ilosta.

Mietitkö sinä koiran ottamista?