Ensimmäinen

Elettiin vuotta -97. Ei silloin ollut digijärkkäreitä (ei mulla ainakaan), joten piti tarkkaan harkita mistä kuvansa nappasi. Onneksi löysin pari kuvaa albumista ihan ensimmäisestä asunnostani.

Olen kotoisin paikkakunnalta, jossa ei koulujen jälkeen ollut ihan helppo työllistyä, koska oli niin nuori ja kokematon. Asuin kotona. Kävin työmarkkinatuella kuitenkin työharjoittelussa päiväkodissa, kun en kestänyt joutenoloa ja haaveilin omasta ekasta asunnosta. Sisustin sitä mielessäni ja haaveilin kaikenlaisesta. Asuntoakaan ei ollut ihan helppo saada. Mutta ennen kuin halusin jättää isän ja äidin, halusin että minulla on kaikki tarvittava. Halusin pärjätä omillani. En halunnut vain muuttaa tyhjään asuntoon. Melkein joka kuukausi, vuoden ajan, ostin jotakin; astiaston, imurin, kahvinkeittimen, kattiloita, erilaisia keittiötarvikkeita, lakanoita, pyyhkeitä. Mitä nyt ihminen tarvitseekaan. Ikeasta ei paikakkunnallani ollut kukaan kuullutkaan. Tai jos oli, niin sinne ei ollut ihan helppo lähteä, ei ainakaan minun. Huonekaluja ostin jonkun verran käytettyinä. Keittiön pöydän ja tuolit ja matot sain kotoa mukaani, koska olivat joutilaina.

Isä toi tyttärelleen joulukuusen.
Jotenkin silloin vain oli pakko saada Sotkan pyökkinen lasivitriini ja tv-taso :D. Ainoat kalusteet, jotka ostin uutena. Muistan kuinka isäni kanssa teimme yhdessä reissun Tampereelle Sotkaan.
Halusin ostaa kaiken itse. Kun minulla alkoi olla tarvittavat tavarat, huonekalut ja vuokravakuudet kasassa, aloin katselemaan asuntoilmoituksia. Asunto löytyi, tein vuokrasopimuksen ja keräsin kimpsuni vaatehuoneesta, jotka olivat siististi laatikoissa valmiina ja muutin pois. Kyllä sen tunteen vieläkin taitaa muistaa kun oli ikioma kotiavain kädessä.

Tuosta vihreästä tuolista katselin telkkaria. Silloin jo retro viehätti. Myöhemmin ostin kyllä sohvankin.
Pyökkisistä kalusteista olen päästänyt irti, samoin Octime Black- astiastosta. Tänä päivänä ne olisivat taas trendikkäät. Kirjoittelinkin jo niistä viimevuonna, klik. Isän lapsuudenkodista pelastin yhden lipaston ja se kulkee mukanani minne ikinä menenkin.

Ihan ei viimeisimmän trendin mukaan sisustettu tuota pikku yksiötä, mutta oli se kuitenkin söpö omalla tavallaan ja jollain tapaa harkittua. Siellä oli kaikki mitä tarvitsin ja se tuntui kodilta.
Sitten se olikin aika nopea päätös ja muutin ystävän kanssa Tampereelle. Sitä ei tarvinnut miettiä edes sekuntia kauempaa, koska tuppukylässämme ei kertakaikkiaan ollut töitä tarjolla. Ehdin Tampereella asua alle 8 kk kun tapasin mieheni. Siitä asti ollaan kuljettu yhdessä. Pian onkin muuten meidän vuosipäivä.

Onko sinulla tarinaa kerrottava kuvien kera ensimmäisestä asunnostasi. Kerro ja linkitä.