Salla

Kimber



Mulla on taas selvästi maailman paras rako postata nopeasti kynsistä, kun yritän tehokkaasti vältellä kaikkea opiskeluun liittyvääkin. Se on kumma, miten oma tehokkuuskerroin kasvaa aina kuuteen tuhanteen silloin, kun olisi jotain vähänkään epämiellyttävää tehtävänä. Oh, the irony...

Jatketaan edelleen tän mun pienen kynsimasiksen parissa, kun ideat on vielä vähän hukassa. Ajattelin pitkästä aikaa koittaa tuollaista hyvin yksinkertaista koristelua, jota harrastin paljonkin silloin blogin alkuaikoina 2009-2010. Huomasin vasta koneella, että kamera, ei oikein ollut tehnyt yhteistyötä lakan kanssa, ja kuvat, joissa lakan sävy toistuu oikeana, ovat hiukan ylivalottuneita ja epätarkkoja. Yririn parhaani muokkailla kuvasta mahdollisimman oikean sävyistä kuitenkin.
Kynsillä siis Zoyan Kimber, jonka sain kuukausi takaperin miitistä Zoyan maahantuojalta NailCityltä. Olin onnekas, koska tämä oli ollut toivelistallani jo hetken ja yhtä kivalta se näytti livenä kuin kuvissa. Tämä on siitä jännä lakka, että kylmässä luonnonvalossa tuo on selvästi pinkki hennolla kultaisella shimmerillä, mutta heikossa valaistuksessa / lämpimässä keinovalossa tämä näyttää enemmän punaiselta (kuten ensimmäisessä kuvassa). Vähän China Glazen Strawberry Fieldsin tyylinen lakka, mutta sävyltään tummempi eikä yhtä vahvalla kultaisella shiftauksella.
Koristelut ei menneet ihan niin kuin strömssössä taaskaan kerran, mutta ei kai tuo mitään.
Ehkä tähän päivään sopii myös tällainen lievä fail-fiilis, koska
a) nukuin pommiin b) unohdin lompakon kotiin joten olin sekä kaupan kassalla rahoitta, että ratin takana kortitta c) täällä on tihkuttanut koko päivän vettä nukahdin hiukset kosteana nuttura päässä, joten olen tänään harrastanut parastakin peikkotyttö -meininkiä...
Huomenna uudestaan paremmalla onnella? Tai noh, postauksen muodossa vasta keskiviikkona... Mun pitäisi testata vihdoin viime viikon lopulla saapuneita OPIn Sheer Tintsejä, mutta mua vähän jänskättää lähteä leikkimään niillä. Entä jos epäonnistun? Voiko se oikeasti olla yhtä yksinkertaista kuin miltä näyttää?
  • Love
  • Save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...