Pretty Hurts by Beyoncé

Tällä postauksella ei ollut oikeastaan mitään järkeä. Ei päätä eikä häntää.
Oon niettinyt pääni puhki, että mitä mä teen sitten "aikuisena", Mähän oon jo 25, mutta musta tuntuu kuin olisin vasta 19-vuotias. Johonkin kouluun pitäisi hakea? Mutta mikä mua kiinnostaa?
En vaan saa irti siitä, mikä mua kiinnostaa.
Kauneudenhoitoala, ehkä kampaajaparturi, kosmetologi, tollaiset asiat, jotka mua jokapäiväisessä elämässäkin kiinnostaa. Tuntuu vaan, että oon liian vanha menemään opiskelemaan enää mitään.

Tuntuu, että olen ihan kadoksissa itseni kanssa. Kuljen sumussa, lääkesumussa päivästä toiseen, ja lykkään kaikkia hoidettavia asioita eteenpäin. Saatan nukkua kahteen päivällä, koska ehkä nukahdan neljän viiden aikaan aamuyöllä.
Mun kaapit on täynnä pillereitä, ja toleranssi on jo niin korkealla, ettei mikään enää vaikuta muhun.
Normaali ihminen joko kuolisi tai joutuisi teholle niistä lääkkeistä, mitä joudun syömään.

Mitä mä haluaisin tehdä? Mikä mua kiinnostaa?
Mä haluaisin tehdä jotain hyvää! Auttaa vanhuksia, vammaisia, syrjäytyneitä, tai sitten lähteä Kambodzaan auttamaan ihmisiä. Mun suurin toive on se, että saan auttaa ihmisiä. Ihmisiä, jotka oikeesti tarvitsee apua.

Mun omat ongemat tuntuu naurettavilta. Ainakin omasta mielestäni. Psykooseja, monen minuutin kramppikohtauksia, itsemurhayrityksiä. Ja miksi, kaikenhan pitäisi olla hyvin?
Se tunne, kun sä lakkaat olemasta, ja sun ellintoiminnot lakkaa, se on kaunis ja turvallinen tunne. Siksi en pelkää kuolemaa. Koska sillä hetkellä sä lakkaat olemasta. Niin yksinkertaista,


Mä haluaisin ajatella, että mulla on jokin tarkoitus tällä planeetalla, mutten ole vielä kekannut sitä.
Sitä mä odotan ja toivon,

Anteeksi surullinen postaus. Nyt vain on sellainen mieli.