Heihei Halo, kaunis kotini

Tänään on aika kertoa teille yhden kauniin ja tapahtumarikkaan matkan päätökseen saattamisesta. Uskon elämässäni luopumisen voimaan ja elämän yksinkertaistamiseen, sillä se tekee ainakin minun arjestani sekä mielestän todella levollisen, läsnäolevan ja onnellisen. Luopumisen lisäksi uskon hyppyihin, jotka suunnataan kohti tuntematonta. Nuo hypyt pitävät elämän mielenkiintoisena, koska niissä saa palkinnon vasta sitten kun on uskaltanut hypätä.

Ystävät, nyt on minun hyppyni aika.

Olen blogannut hyvinvoinnista kuukautta vaille neljä vuotta. Olen jättänyt bloggaamisen vuoksi päivätyöni ja rakastanut sitä mitä teen, oikeastaan pitänyt tuota rakkautta edellytyksenä tekemiselleni. Joka päivä tuntuu uskomattomalta, että olen saanut työskennellä omalla tavallani tällaisen itse luomani työn parissa, sikäli koen itseni onnentytöksi.

Viime kuukausina olen kuitenkin enenevissä määrin tuntenut itseni perhosen toukaksi, jonka pitäisi kuoriutua ja lähteä lentoon, mutta joka on ennemminkin jumiutunut koteloonsa pelätessään ulkomaailman suuruutta. Lokakuussa puhkaisin koteloni ja tein sen, minkä olin halunnut tehdä jo aikoja sitten.

Soitin puhelun Jutalle ja sen jälkeen kaikki oli selvää. Kykenin jälleen hengittämään sekä nauramaan (ja joo, vähän itkemään). Puhelu toi mukanaan tämän päätöksen:

Jatkan bloggaamista tammikuusta 2014 lähtien vain Joliessa toimivan Yellow mood-lifestyleblogissani. Teille uskollisille lukijoilleni tämä tarkoittaa sitä, että integroin Halon pääaihealueet (hyvinvointi, ruoka ja luonnonkosmetiikka) Yellow moodiin, eli vaikka tämä Halo-blogini lopettaa täällä Lilyssä, jatkuvat Halon hyvinvointijutut hivenen pienemmässä mittakaavassa Yellow moodissa.

Perustin Yellow moodin aika impulsiivisella otteella sen jälkeen, kun olimme ostaneet talomme reilu vuosi sitten. Olen ikionnellinen, että Jolien tytöt näkivät blogini potentiaalin jo tuolloin, vaikka se oli vasta ajatuksissani. Tähän mennessä olen tuottanut tähän inspiraatiorakkauteeni sisältöä silloin, kun minulla on ollut aikaa — ja kuten ehkä arvaattekin, viime kuukausina sitä aikaa ei ole oikein ollut. Siksi päätin luopua Halo-blogistani, jossa olen kirjoitellut teille hyvinvointiin liittyviä juttuja keskimäärin viisi kertaa viikossa.

Tietyssä vaiheessa minusta alkoi tuntua takkuiselta keksiä jutunjuuria tänne, vaikka samaan aikaan olisin voinut kirjoittaa Yellow moodin täyteen ja silloin ymmärsin, että on aika antaa mahdollisuus alitajunnassani pyörineelle luopumisajatukselle. Tunnen tietysti haikeutta luopuessani Halo-blogistani, sillä se vertauskuvaa itselleni niin monia asioita elämässäni aina ihanasta parisuhteestani kaikkeen siihen mitä saan olla ihmisenä juuri nyt. Surun sijasta olen vilpittömän onnellinen ja huojentunut.

Sisällöntuotto tänne on ollut kutkuttavaa, miellyttävää sekä innokasta kaikki nämä vuodet ja olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä elämääni on tämän blogin välityksellä tullut. Mehukkaimman osan koko touhuun olette kuitenkin tuoneet te ja teidän kommunikointinne tontillani sekä meililaatikoissani. Tunnen, että minulla on ollut hyvä syy tehdä sitä mitä teen. Nyt minun on kuitenkin aika antaa itselleni sitä kaipaamaani ilmaa, inspiraatiota sekä intoa, jotta voisin itse voida vielä paremmin :)

Tahdon kiittää täydestä sydämestäni tätä kaunista Lily-kotia, jossa minun on ollut hyvä olla, kasvaa ja löytää oma tieni bloggaajana. Kiitos Kati, Jenni, Jenna ja Anna — teidän valovoimanne on tarttuvaa sekä innostavaa. Lilyssä on ollut niin helppoa työskennellä, enkä tiedä miten kylliksi kiittäisin kaikesta siitä tuesta, neuvoista ja palautteesta, jota olen saanut teiltä. Olen arvostanut kaikista eniten sitä vapauden ilmapiiriä, joka täällä vallitsee. Te, jos jotkut olette kohdelleet bloggaajianne kuin kukkia kämmenellä, joustavasti ja hellävaraisesti. Kiitos :)

Blogini alkuaikoina minusta ei tuntunut luontevalta kirjoittaa itsestäni kovin paljoa ja keskityin enemmänkin asiajuttuihin. Olen tyytyväinen, etten perustanut lifestyle-blogia silloin vuonna 2009, koska vasta nyt alan tuntea itseäni sen verran, että tämänkaltaisen blogin pitäminen tuntuu luontevalta. Nuoruuden epävarmuus on karissut matkalle ja tiedän mitä teen.

Uskon, että teistäkin löytyy niitä, jotka eivät vielä ole perehtyneet sen kummemmin Yellow moodin sielunelämään, joten lienee tarpeellista avata hivenen sitä, mistä on kyse. Yellow mood edustaa itselleni valkoista taulupohjaa, johon voin räiskiä ihan mitä vain. Paikka, jossa voin antaa ideoideni ja luovuuteni kukkia. Paikka, jossa voin olla täydemmin sitä mitä olen, sillä lokeroituminen ei tunnu miellyttävältä.

Yellow mood sisältää aika paljon asiaa remontista, meidän kodista, DIY-jutuista, koiriemme elämästä (<3), arjen kahvihetkistä ja hyvinvoinnista. Aivan varmasti tulette jatkossakin törmäämään myös gluteenittomiin ja maidottomiin herkkuresepteihin ja tämän lisäksi myös vaatejuttuihin! Mikäli Halo on blogina tuntunut syleilevältä ja antoisalta, uskon, että tulette viihtymään uudessa blogikodissani. Voitte ajatella, että Yellow mood on ikäänkuin 100 x Halo, sellainen vähän laajempi kurkistus siihen kokonaisuuteen, jota elämäkseni kutsun :)

Päätökseni avasi inspiraatiohanani voimalla, jota en tiennyt olevan olemassa ja jonka ansiosta tunnen itseni eheämmäksi kuin aikoihin. Sisäinen boheemini iloitsee ja toivon, että myös te voitte iloita tästä muutoksesta kanssani. Yellow mood perustuu aidoille asioille niin kodinmateriaalien kuin muunkin suhteen, joten halusin juhlistaa tätä uutta taivalta yhteistyöllä, joka vastaa omia arvojani, näyttää minulta ja ennen kaikkea olisi jotain sellaista, josta tekin voisitte saada jotain konkreettista niin halutessanne.

Olette itse asiassa koko postauksen katselleet tänään päivänvalonsa nähnyttä Jenni-Liisa Yliniva for Yellow mood-tekstiilimallistoa, joka perustuu kierrätysmateriaaleille, selkeälle graafiselle linjalle sekä kaamosta taittaville väripilkuille. Tämä tekstiilimallisto on käsityötä alusta loppuun saakka, sillä suunnittelemme, painamme ja ompelutamme tuotteet itse. Tarinan tuotteiden takaa voitte lukea Yellow moodista, jonne tuotteet tulivat myyntiin tänään.

Tekstiilimalliston ensimmäiseksi mannekiiniksi valitsin ketun, koska se on erittäin tärkeä eläin rakkaalleni. Kennokuosi juhlistaa kaikessa ajattomuudessaan Jolieen siirtymistäni, sitä kuinka kaikilla päätöksillä on monta kaunista puolta. Kyseessä on minun ja Jenni-Liisan yhteinen tekstiilimallisto, joka tulee saamaan jatkoa heti ensi vuonna.

Nyt on kevyt olo, kun olen saanut kakaistua ulos nämä kaksi tärkeää salaisuutta, joista minun on pitänyt olla melkein kaksi kuukautta ihan hissukseen. Ei kuitenkaan huolta, olen suunnitellut blogisiirtymän mahdollisimman mukavaksi, joten vietämme vielä yhden yhteisen kuukauden täällä Lilyssä. Juhlitaan yhdessä Halo-blogin taivalta, joka on ollut antoisa.

Suosittelen laittamaan Yellow mood-blogini seurantaan täällä, jotta pysytte kärryillä uusista kuvioistani:

Yellow mood | Instagram | Facebook | Blogilista | Bloglovin

Loppukaneettina toimikoon Pharrell Williamsin sulosoinnut, kaveri kun vaikuttaa olevan ihan yhtä happy kuin meikätyttö. Nyt on hyvä olla, kertakaikkiaan.

minä ASIAA blogi terveys mieli
  • Love
  • Save
    1 love
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...