Kun kahvihammasta kolottaa...


Blogin kautta saamani Nespresson Lattissima Pro on ollut jokapäiväinen kaveri - välillä vähän liiankin kanssa. Aamu ei ala kunnolla ilman kunnon pitkää kahvia, lungoa, mantelimaitovaahdolla, viikonloppuisin kahdella. Töistä tullessa hiippailen postin kanssa keittiöön, ja valutan kupillisen iltapäivän piristykseksi. Nyt meille on töihinkin ostettu Nespresso, ja kiikutin sinne muutamia omia suosikkejani kahvihetkeä varten.


Tykkään tummissakin paahdoissa erityisesti niistä vahvimmista, vahvuusaste 10-12. Joten uutuus, Crands Crus kahviperheen Cubania, vahvuusaste huikeat 13 oli erittäin tervetullut tuttavuus. Se on sekoitus brasilialaisten Arabica-papujen ja intialaisten Robusta-papujen sekoitus.
Cubaniasta saa hyviä kahvijuomia, esimerkiksi Cubania con lecheen lisätään 25cl maitoa. Mutta tässäpä vasta mielenkiintoinen resepti:

- Laita kaksi sokeritikkua (tai kaksi teelusikallista sokeria) espressokuppiin, valuta sokerin päälle Cubania-kahvi. Sekoita, kunnes sokeri on täysin liuennut, ja kupissa on paksu, vaalea crema.

-Valuta vielä toinen 25 ml:n kahvi samaan kuppiin ja sekoita. Kahvissa on kinuskia ja paahteisuutta, sekä siirappinen koostumus. Käy jälkiruuasta!
Nappien säilytän koneen vieressä äidiltä saamassa Ratia-astiassa. Ne ovat kivasti näkyvillä.
Muut suosikkini ovat suklainen Cioccatino, vaniljainen Vanilio ja numero ykkösenä kinuskinen Caramelito. Veikkaan, että huomisaamun kello seitsemän kahvikupposessa on kuitenkin tummin, eli Cubania.
Mukavaa keskiviikkoa!
*Cubaniat saatu blogin kautta
  • Love
  • Save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...