Hello darkness, my old friend....



Muistatteko, keiden ja mistä biisistä tuo otsikon säe oli? Tuntuu sopivan loistavasti tämänhetkiseen fiilikseen. Pimeys tuli, ja lisääntyy vain. Hei pohjoisemmassa asuvat, onko teillä maa jo valkeana?

Itse en suostu kuitenkaan pimeyden takia murjottamaan. Ilon aiheita on vaikka mitä, nimittäin numero ykkösenä jakson vaihtuminen. Saan koisata neljänä aamuna vartin yli seitsemään (jos en pese hiuksia, puoli kahdeksaan), ja sen johdosta meikätyttö heittää kärrynpyöriä!

Toinen mahtis juttu: vastustuskykyni on selvästi lisääntynyt. Tietenkin juuri viime viikolla, kun olin ehtinyt julistaa terveyttäni täällä blogissa, heräsin seuraavana aamuna tukkoiseen nenään. Aloitin heti sinkki-, c-vitamiini- ja echina-tehostukset. Ja niin se nuhanpoikanen meni ohi, ennen kuin oli ehtinyt alkaakaan.

Viikonloppu meni kuitenkin ihan totaalihuilauksessa. Viime viikolla oli kolme iltamenoa, ja se oli vähän liikaa meikäläiselle. Lauantaina otin niin rennosti, etten meinannut itsekään kestää! Valitin miehelle, että jotain voisin tehdä muutakin, kuin lukea ja maata. Ja nukkua. Mutta se kannatti, sillä sunnuntaina olin taas pirteänä. En kuitenkaan langennut sunnuntaisuorittamiseen, kuten monesti aikaisemmin, vain tein vain välttämättömimpiä juttuja.

Pimeyttä auttaa kestämään myös asiat, joita odottaa. Ihan parasta on, että meidän Sibiksen kurssi vihdoin tapaa! Aloittamisestamme on kulunut kaksikymmentä vuotta. Saatiinpa tapaaminen aikaiseksi, ja odotan tyyppien tapaamista tosi kovasti. Ihan kaikki eivät pääse, mutta ilahduttavan moni kuitenkin. Meillä oli niin mahtis kurssi! Olin porukan vanhin, muille vähän sellainen isosiskohahmo, kun oli jo yksi musa-alan tutkinto alla ja isot kurssitutkinnot suoritettuina. Muut tulivat suurinpiirtein suoraan lukiosta, armeijan tai välivuoden jälkeen. Olin ollut jo työelämässäkin pari vuotta. Silloin ikäero tuntui suurelta. Ei enää, kun muutkin ovat suloisessa keski-iässä. Valmistuin myös porukan ensimmäisenä, kiitos sen konservatoriotutkinnon.

Muitakin mukavia juttuja on vireillä, joten kyllä se marraskuu kuluu tästä kuin huomaamatta!

Päivän asu-kuvat napattiin juuri ennen pimeäntuloa. Pitkästä aikaa laitoin päälle väljän Gantin tunikani, lempifarkkuni, mustan neuletakin ja Primebootsit. Ihan perussettiä, josta tykkään kovasti.



Mitäpä ilonaiheita teillä on marraskuulle?
Leppoisaa iltaa (ja Downton Abbeyhan tulee taas tänään!) Ja ai juu, otsikko on Simon & Garfunkelin biisistä The Sound Of Silence.
My outfit: boots Primeboots / knit Cretón from DOTS... / shirt Gant jeans Filippa K / scarf DAY Birger et Mikkelsen
  • Love
  • Save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...