kotilo

#Huonekasvipotretti

Kuvatessani viime postaukseen uutta peikonlehteä tuli mieleen ottaa perhepotretti kaikista vihreistä otuksista, jotka meillä sisällä asustelevat. Monenlaisia kasveja on kokeiltu, mutta tässäpä ne, jotka ovat hoteissani tähän päivään hengissä selvinneet. Osa paremmin, osa heikommin. Hyvästit olen saanut heittää mm. kodinonnelle, muorinkukalle ja helmivillakolle. Vanhin näistä on tuo rahapuu, jonka ostin työhuoneeni ikkunalle Turun yliopistossa hetken työskennellessäni vuonna 2009.

Kaktukset ovat ihanan helppoja, samoin mehikasvit rahapuu ja aloe vera. Huonekuusi on ihme kyllä pysynyt hengissä jo yli puoli vuotta. Välillä se nuokahtaa, mutta sitten taas piristyy. Huonekuusi on kasveista se, joka kerää vierailta eniten ihastelua. Mahtaa muita harmittaa. Monen mielestä huonekuusi kuuluu jouluun, mutta minusta sitä on kiva katsella ympäri vuoden.

Mitä harmaammaksi luonto ulkona käy, sitä innokkaammin katselen kaupoissa kasvivalikoimaa. Nyt kun sain sen haaveilemani peikonlehden, on kiikarissa taas uusi lemmikkitoive, nimittäin pennimuori.

Olisipa muuten hauskaa, jos joku teistä innostuisi ottamaan tällaisen potretin omista asukeistaan ja tekemään siitä postauksen tai instagrammauksen hashtagilla #huonekasvipotretti. Haaste on annettu! Vinkatkaa tähän postaukseen, jos innostuitte ottamaan sen vastaan. Seuraan mielelläni millaisia perhepotretteja syntyy. :)

  • Love
  • Save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...