#399: Reaktiivisuutta, reaktiivisuutta!

Torstai-iltana olin pitkästä aikaa estevalmennuksessa, joka pidettiin ensimmäistä kertaa näin kesän aikana maneesissa. Ulkona oli satanut niin monta päivää putkeen, että kenttä olisi ollut liian märkä hyppäämiseen. Niin se syksy vain tekee tuloaan! Olen itse oikeastaan jokaisen vuodenajan ystävä, joten odotan innolla syksyn ihania värejä - joskin mutakelit kauhistuttavat jo etukäteen..
Laitoin jälleen valmennukseen tuon D-rengaskuminivelkuolaimen, jonka tarkoitus on saada Champ suustaan "kuoletettua" (ehkä vähän hurjan kuuloinen sana) eli siis puiseksi niin, ettei se reagoi pidätteisiin niin voimakkaasti. Alkuverryttelyä tehdessämme mulla ei ollut minkäänlaista tuntumaa hevoseen: tuntui, että ohjat olisivat olleet seinässä kiinni. Kysyinkin valmentajaltani suoraan, mitä mun pitäisi tehdä toisin, mutta hänen vastaus oli, että hevosen pää saa olla ihan missä vain näin estevalmennuksen verryttelyssä, kunhan ratsu on pohkeen edessä ja muuten avuilla. Oloni oli ihan mikkihiiri merihädässä, sillä kaikki hallinnan tunne oli tipotiessään. Eikä hevonen liikkunut kertaakaan peräänannossa, mutta ei sen väliä.

Maneesikuvia, joten laatu sen mukainen. Huomiseen postaukseen tulee sitten superpaljon kivoja kuvia kouluvalmennuksesta :)

Teimme alkuverryttelyssä suoralla uralla niin, että mun piti nostaa käynnistä laukka reaktiivisesti. Champ ei saanut jäädä sekunnin puolikkaaksikaan ajatukselle taaksepäin menemisestä, vaan sen piti räjähtää eteen jo ihan pienestä pohkeen hipaisusta sen sijaan, että se jäisi pomppimaan paikalleen tai vaihtelemaan laukkoja. Aluksi jouduin käyttämään raipan pohkeen taakse, mutta pian ruuna herkistyi pohkeelle ja jäi jo käynnissä odottamaan eteenpäin vievää apua. Teimme alkuverryttelyssä myös niin, että ratsastimme aluksi vesimaton ja tolpan välistä ravissa/laukassa pienentäen koko ajan vesimaton ja tolpan väliin jäävää tilaa niin, että lopulta vesimaton yli tuli hypätä. Champ kyttäsi aluksi mattoa paljon, mutta kerta kerralta se rentoutui enemmän. Lopputuntia kohden hevosta sai taas ihan pitää esteelle, joten eiköhän tässä olla oikeaan suuntaan menossa!
Hyppäsimme aluksi kaikki radan osat tehtävinä ja yhdistimme ne sitten lyhyeksi radaksi. Kokonaisuus oli seuraavanlainen: lyhyen diagonaalin suuntaisesti pystyltä kaarevalla tiellä uralla olevalle vesimatolle, josta lyhyen sivun kautta diagonaalilla okseri ja kahdeksikon tapaisella tiellä kahden askeleen pysty-pysty -sarja, josta taas jatkaen okserille ja siitä sarjalle niin monta kertaa kuin valmentaja kutakin pyysi. Meillä oli Champin kanssa hyppytaukoa miltei kaksi viikkoa, joten menimme pitkään tehtävät todella pieninä, maksimissaan 70-90cm korkeuksilla.

Tämä kuva oli pakko lisätä, koska nauroin tälle niin paljon! Katsokaa Champin jalkoja: takanen ja etunen suorina, vaikka este välissä.. :D

Tultiin vähän lähelle estettä, jolloin itse menin ihan kieroon. Tuollaisissa tilanteissa mun vinous korostuu.

Sain hypätessä hyvän fiiliksen siitä, millainen tunne mun on saatava radalle. Tuntumaa oli tarpeeksi, mutta kuitenkin niin, etten jäänyt nypläämään taaksepäin esteitä kohden ja osasin säilyttää laukan kaarteissa. Tempo ja tahti oli hyvä, joskin pienemmillä esteillä välillä tempo liian kova estekorkeuksiin nähden ("Aada, tolla tempolla sä hyppäät sitä 110cm rataa, et näitä kavaletteja...."). Muutaman kerran myös myötäsin liikaa okserilla ja tästä sain sanomista: ohjan ei tarvitse päästä löysäksi, silloin myötäämistä on liikaa. Sain kaiken tämän lisäksi fiiliksen siitä, miten saan pidettyä tuntuman ihan viimeiseen asti estettä kohden. En saa hellittää tuntumaa (vaikkei se toki ole vetävä) nanosekunniksikaan ennen estettä, ei edes hevosen juuri ponnistaessa. Lopputunnista esteet olivat 100-110cm korkeudella ja fiilis oli hyvä.
Suurin syy meidän viime aikaisiin virheisiin esteradalla on nimenomaan se, että Champ on aivan kauhean pohkeen takana. Siksi olenkin viimeviikkoisen Jonnan ratsastuksen jälkeen ratsastanut jokaisen sileäkerran ilman kannuksia ja todella tehnyt töitä sen eteen, että hevonen on herkkä pohkeelle. Se vaatii todellista tahdonvoimaa itseltäni, sillä vaikka osaan "feikata" Champin näyttämään kivalta ratsastuksessa, ei se todellisuudessa työskentele kunnolla. Ilman kannuksia joudun oikeasti ratsastamaan hevosen koko kropastaan läpi, sillä se ei pysty nojaamaan jalkoihini, kun en jaksa sitä ilman kannuksia kantaa. Tästä aiheesta kerron kuitenkin lisää seuraavassa postauksessa, jossa on tarkka selostus kouluvalmennuksesta kuvineen päivineen!