Emilia Karenina

KESÄN VIIMEISET


Yhtäkkiä kuumat kesäpäivät ovat kuin muisto vain. Sade piiskaa auton tuulilasia, pihalla tuoksuu multa ja lapsille on puettava jälleen kerroksia. Oliko se mansikanmakuinen hellepäivä totta ollenkaan?



Herääminen tuntuu joka aamu raskaammalta. "Huono äiti" -syndrooma iskee, kun D-vitamiinit on ostamatta ja lapsen ulkohousuissa on edelleen se nyrkin kokoinen reikä. Pyristelen kaikin voimin syksyä vastaan, mutta pian on annettava periksi.


Meillä alkaa pian loppua päivät tehdä ulkohommia. Ajatukset siirtyvät sisälle, jossa sisustus on pysynyt aivan muuttumattomana läpi kesän. Elloksen, Ikean ja H&M:n syyskuvastot on kuolattu moneen kertaan läpi. Milloinkahan saisi aikaiseksi lähteä päivittämään tekstiilejä syksyä varten.



Viime viikolla meillä pistäytyi kuopiolaisen paikallislehden, Kaupunkilehden toimittaja tekemässä juttua kotimme sisustuksesta. Mikähän siinä on, että puhuminen tuntemattoman kanssa asiasta, josta on palavasti kiinnostunut, on paljon helpompaa kuin esimerkiski esitelmän pitäminen luokan edessä? Minä, vanha jännittäjä, en tuntenut oloani ollenkaan epämukavaksi tarinoidessani kodinrakentamisesta ja sisustuksesta. Nämä kuvat on napsittu samaiselta päivältä. Tallentuiko kuviin ehkä kesän viimeiset säteet?



Vesisateen sotkiessa suunnitelmia, en ole päässyt sisustamaan terassia. Mutta stailaus- ja istutusideat muhivat vieläkin paremmiksi sitä kirkasta ja syksyistä kuvauspäivää odotellessa.

PS.Lehtijuttu tulee ulos lauantaina 30.8.2014 ja jutun rikasteena on minun ottamia kuvia!


  • Love
  • Save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...