Terhi

Hoitovapaakeskiviikkoretkellä


En ehkä voi koskaan tarpeeksi ylistää osittaisen hoitovapaan keskiviikkovapaita. Miten ihanaa on kun on aikaa ja voi mennä retkelle ja tehdä vaikka mitä. Ja olen kyllä niin hyvin nämä vapaani käyttänyt että en voi mitenkään jälkikäteen surkutella kun ei tullut tehtyä asioita silloin kun nämä vapaat olivat. Ensi vuoden alusta nimittäin siirryn tekeen 5 työpäivää viikossa ja se ahdistaa jo nyt. Sitä suuremmalla syyllä nautitaan näistä vapaista vielä kun niitä on! Tällä kertaa sisko lähti mukaan ja itse asiassa ei oltu mitenkään suunniteltu tätä retkeä, me vain jotenkin päädyttiin. Metrolla Vuosaareen, jalkasin Kallahteen.



Keskityttiin perusasioihin ja vietettiin ihana päivä heitellen kiviä mereen ja kaarnalaivoja askarrellen. Lapsi nautti niin älyttömästi siitä kivien heittelystä että tuli itsellekin tosi hyvä mieli. Siinä upeissa maisemissa, täysin hiljaisuuden vallitessa, meren tuoksuessa nenään, heitellä kiviä ja nauraa hekottaa lapsen kanssa joka molskahdukselle. Onneksi pojalla oli koeajossa uudet goretex-talvikengät (luulin että päivä olisi kylmempi) niin ei haitannut vaikka välillä askel meni veden puolelle.




Mun puhelimessa on ihan sikahuono akku ja mulle on luvattu synttärilahjaksi uusi (akku) mutta se ei ole vielä saapunut. Niinpä jouduin tiukan valinnan eteen upeassa luontokohteessa: etsiäkö mahdollisia geokätköjä vai ottaa kuvia. Molempiin ei akku riitä enkä koskaan muista ottaa pokkaria varalta mukaan (ja järkkäriä ei tullut mieleenkään ottaa kun ei etukäteen tiedetty että tosiretkelle lähdetään), tällaisina päivinä niin harmittaa! Päädyin tällä kertaa käyttään puhelimen akun kuviin mutta kun geokätköt kuitenkin tulivat puheeksi, kurkkasi lapsi koloihin ja kantoihin todeten että ei purkkeja. Ihana!




Nyt voikin sitten hyvillä mielin, posket ulkoilusta punaisena, istua sohvalle neulomaan, ah!
  • Love
  • Save
    1 love
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...