Kauniissa ja rohkeissakin on aina välillä niitä kertausjaksoja

On taas se aika vuodesta kun ainakin viikon ajan pikkutunneille asti iltaisin vääntää lapsestaan valokuvakirjaa pukin konttiin. Minä en ole ihminen joka vihaisi marraskuuta tai lumetonta joulukuuta. Onhan se pimeys vähän ankeeta mutta kyllä sen kestää kun tietää että se on ohitse ennen kuin huomaakaan. En haikaile menneitä enkä tulevia vuodenaikoja vaan pyrin elään sitä mikä on meneillään ja repiä siitä kaikki riemu mitä revittävissä on sillä onhan se järkevämpää siten kuin että aina valittaisi miten just nyt on muka huonot ympäristötekijät. Silti tuntui jostain syystä erityisen hyvältä lajitella tämän kaltaisia kuvia:

Mutta toisaalta sitten kuitenkin niin auringonpistos, lämpöhalvaus ja nestehukka. Juu ei.

Eikä mun pitänyt edes sortua tähän tällaiseen. Menenpä tästä nyt korjaileen toppatakkini rikki mennyttä vetoketjua.