Natalia Tolmatsova

Sohvapöytien uusi ilme

Etsin tässä kevään mittaan olohuoneeseen sohvapöytää. En löytänyt yhtä, vaan kaksi. Hinta erittäin kohdallaan ja design mieleeni. Kyseessä on siis tämä Yumi-sohvapöytäkombo Kodin1:n valikoimasta. Kahdesta värivaihtoehdosta hylkäsin valkoisen ja päädyin tammiseen, nättiin puunsävyyn. Kuinka ollakaan, kannettuani pöydät kotiin, sävy osoittautui aivan liian lämpimäksi omaan kämppääni. Pidettyäni pöytiä hetken verran parvekkella, päätin maalata Yumit mustiksi.

Tuumasta toimeen.

Clas Ohlsonilta löytyi kiiltävää, lakkamaalia ja annoin sille tilaisuuden. Aika hyvä löytö vaikka itse sanonkin! Maali on kiiltävää ja aika ohutta, mutta tarpeeksi peittävää omiin tarpeisiini. Yhden kerroksen jälkeen pöytien puupinta näkyi vielä paikotellen läpi, kaksi kerrosta olivat jo tarpeeksi halutun lopputuloksen kannalta.

Kannattaa muuten sutia ohuita kerroksia tätä maalia, jos haluaa puunsyiden kuultavan maalin alta. Tein pienempään pöytään ensin sen mokan, että vedin tokan kerroksen maalit ronskilla kädellä, jolloin puukuviot peittyivät. Muutamalla palalla talouspaperia ja huolellisella maalin levityksellä katastofilta vältyttiin.

Lopputulos on just, eikä melkein! Nyt etsinnässä on joko mustavalkoinen, tai metallinen tarjotin pöydälle. Voiko kuparia olla liikaa? Tässä vain pohdiskelen..

Translation: It's a weekend to-do.

Hima & Sotku
  • Love
  • Save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...