Jenni Rotonen

Vintage-villiintyminen Tallinnassa

Esittelin eilen muutamia shoppailuvinkkejä Tallinnaan, mutta tekstistä saattoi paistaa läpi, että yhtä putiikkia kohtaan ihastukseni oli erityisen suuri. Tykästyin vintage-aarteita myyvään Fankadelik-liikkeeseen niin palavasti, että voisin hyvin kuvitella matkaavani Tallinnaan vain päästäkseni sinne uudelleen. Innostuimme pienestä vintage-putiikista niin paljon, että vietimme lopulta siellä varmaan melkein pari tuntia rekkien lomassa hihkuen ja aina vain uusia mielettömiä luomuksia bongaillen. Ja olihan niistä muutamia pakko sovittaa päällekin...

Ystäväni Laura keksi jossain vaiheessa ryhtyä valikoimaan minulle kaikenlaisia iltapukuja soviteltavaksi ja minä tein kiltisti työtä käskettyä. Vaikka tarvetta tuollaiselle upealle vintage-iltapuvulle ei juuri nyt olekaan, olivat mekot niin kauniita, että Laura halusi ikuistaa niitä kuviin - jos ei siis omaksi, niin edes valokuviin muistoiksi. Jos kuitenkin joskus etsisin iltapukua ihan tosissani, saattaisin hyvinkin suunnata juuri tuonne Tallinnan Fankadelikiin. Myönnän muistelleeni viikon takaista putiikkireissua kaiholla katsellessani viikonloppuna lähetystä linnanjuhlista. Pääsisipä joskus pukeutumaan tuollaiseen mielettömään glamouria tihkuvaan vintageunelmaan!

Lauran kameraan oli kertynyt kuvasatoa vintage-photoshootistamme runsain määrin, joten pitäähän nämä kauniit vaatevanhukset päästä esittelemään teillekin. Oma suosikkini oli tuo huikea, selästä syvään uurrettu sininen paljettiunelma. Lauran lemppari taisi puolestaan olla tuo kimaltava paljettitakki, joka sai lisänimen "Michael Jackson -takki". Kieltämättä olisin voinut kuvitella edesmenneen popin kuninkaan juuri tuo pusakka harteillaan. :)

Tällä kertaa Fankadelikista tarttui mukaan arkisempi valkoinen vekkihame, mutta ehkä jonakin päivänä tulee vielä tilaisuus ja syy hankkia tuollainen häikäisevä vintage-luomus. Mutta jos siis vintage-löydöt kiinnostavat, niin suosittelen painokkaasti vierailemaan Tallinnan visiitin yhteydessä tuolla vanhassakaupungissa sijaitsevassa pikkuputiikissa. :) Liikkeen ajankohtaista valikoimaa voi näiden kuvien ohella kurkistella myös putiikin FB-sivuilta.

Translation: I found the most amazing little vintage store on my trip to Tallinn. A small boutique called Fankadelik is located in the Old Town and it is definitely worth a visit. It's filled with incredible vintage treasures, shiny evening gowns, stylish winter coats and all kinds of amazing and carefully selected pieces. Me and my friend Laura got so excited about the beautiful things we found that we ended up having a little photoshoot at the back of the boutique. Unfortunately I don't have any fancy parties coming up so I just tried the pretty outfits and got a photo to remember. But whenever I need an evening dress in the future, I just might go back there!

Photos: Laura Iisalo

Editing: Jenni Rotonen / Pupulandia

Vintage reissussa 2nd hand muoti Inspiraatioita
  • Love
  • Save
    11 loves 1 save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...