Jenni Rotonen

Pöljäily pitää pirteänä

Taisin ohimennen mainita, että käväisin pikavisiitin Wienissä pari viikkoa sitten Olympuksen kanssa hakemassa vähän uusia ajatuksia valokuvausharrastukseen. Reissukuvia on arkistoissa vielä jonkinlainen joukko julkaisematta, mutta varoitan jo etukäteen, että sellaisia perinteisiä turistikuvia ei Wienin kauniista maisemista ja arkkitehtuurista ole luvassa. Vauhdikkaan matkan käänteissä emme juuri ehtineet tuijotella nähtävyyksiä - sen sijaan yksi matkan mieleenpainuvimmista kokemuksista oli Olympuksen interaktiivinen pop up -näyttely Photography Playground, jossa nämäkin pöljäilyt on ikuistettu.

Eri kaupungeissa kiertävä pop up -näyttely on ehtinyt kiertää jo Amsterdamissa, Berliinissä, Kölnissä ja Hampurissa - ja nyt oli sitten Wienin vuoro. Itse asiassa paikka on auki vielä tämän viikon perjantaihin asti eli jos satut Wieniin, suosittelen tutustumaan! Paikan päällä on upeaa nykytaidetta sekä mahdollisuus lainata kamera käyttöön ja päästää sisäinen taiteilijansa, lapsensa ja valokuvaajansa irti.

Matkaseuranani Wienin reissulla oli Aamukahvilla-blogin Henriikka, joka on juuri sopivan hömelöä seuraa meikäläiselle. Kun näimme tämän raidallisen huoneen ja sen vierellä roikkuvat matchaavat haalarit, oli vain pakko päästä pelleilemään noihin lavasteisiin. Voisi olla kotonakin kiva tällainen leikkinurkkaus, johon voisi känkkäränkkäpäivänä mennä vapauttamaan huonoja energioita. Kaipa tuota voisi tarvittaessa käyttää myös piileskelyyn ja maastoutumiseen, esimerkiksi siivouspäivänä?

Pieni sekoilu tekee joskus ihan hyvää. Uskaltaisin jopa suositella sitä. Arkisen aherruksen keskellä sitä kaipaa välillä tilaisuuksia heittäytyä lapseksi jälleen, hölmöillä ja hassutella vähän. Eikä siihen onneksi tarvita raidallista huonetta, vaan ripaus pilkettä silmäkulmassa riittää. :)

Translation: A bit of silliness for your Monday. :) I visited Vienna a few weeks back and found this funny striped room in Olympus Photography Playground which is a sort of interactive art exhibition where you get to explore art and also try out some new tricks with photography. The pop up exhibition is actually still open until this Friday so if you happen to be in the neighbourhood, I recommend a visit! I wouldn't mind having a room like this at home as well. Fooling around does everyone good sometimes. Luckily I don't need this room to act like a fool, hehe. ;)

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia & Henriikka / Aaamukahvilla

höpötyksiä reissussa
  • Love
  • Save
    2 loves
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...