Testissä HBO Nordic älytelevision kautta

HBO Nordic käynnisti palvelunsa vähn yli pari vuotta sitten. Palvelun kautta voidaan katsoa lähes kaikkia HBO:n sarjoja, elokuvia sekä dokumentteja. HBO:n oman tarjonnan lisäksi palvelusta löytyy myös esimerkiksi Showtimen, Starzin, NBC Universalin, MGM:n ja Sonyn sarjoja ja elokuvia.

HBO Nordicista löytyy tällä hetkellä yli 150 sarjaa ja yli viisisataa elokuvaa. Lähes kaikki palvelun ohjelmat lisätään palveluun tekstitettynä alle vuorokausi Yhdysvaltain ensiesityksen jälkeen. HBO Nordicin hinta on 9,95 euroa kuukaudessa ja sitä voi testata ilmaiseksi ensimmäiset 14 päivää.

HBO Nordicia voidaan käyttää Windows- ja Mac-tietokoneiden lisäksi Android- ja iOS-tableteilla sekä älypuhelimilla. Lisäksi palvelua voidaan käyttää Samsungin älytelevisioilla, Xbox 360 -pelikonsolilla sekä AppleTV:llä ja muilla laitteilla Applen AirPlayn kautta. Palveluun voi liittää viisi eri laitetta, mutta ohjelmia voi katsella vain yhdellä laitteella kerrallaan.

SD-laatuisten videoiden katselu vaatii yhden megabitin nettiyhteyden ja HBO Nordicin mukaan HD-laatu vaatii neljän megabitin nettiyhteyden. Testieni mukaan HD-laatu vaatii kaistaa 3-4 megabitin verran. HD-kuvanlaatu on tarjolla vain tietokoneiden, Xbox 360 -konsolin sekä Samsungin älytelevisioiden kautta.

Olen nyt käyttänyt HBO Nordicia jonkin aikaa Samsungin vuoden 2012 älytelevisiolla. Palvelun käyttöönotto Samsungin älytelevisiolla on helppoa. Samsungin sovelluskaupasta asennetaan HBO Nordic -sovellus ja käynnistetään se. Käyttäjän on kuitenkin luotava etukäteen tunnus palveluun selaimella. Sovelluksen yhdistäminen käyttäjätiliin onnistuu niin, että televisio esittää koodin, joka täytyy syöttää tietokoneella tai esimerkiksi tabletin selaimella HBO Nordicin asetuksiin. Tämän jälkeen sovellus on valmiina käyttöön.

HBO Nordicin sisältöä voi selata elokuvien tai sarjojen perusteella. Elokuville ei ole lisätty valmistumisvuotta, joten niitä ei voi esimerkiksi järjestää valmistumisvuoden mukaan. Näin ollen uusien elokuvien etsiminen on mahdotonta, ellei satu tietämään etsittävän elokuvan nimeä. Elokuvia voidaan kuitenkin selata aakkosjärjestyksessä ja lajin mukaan.

HBO Nordicissa on katselulista, jonne voi lisätä kiinnostavia ohjelmia. Elokuvien kanssa tämä lista on käyttökelpoinen, mutta sarjoja sinne ei voi lisätä. Sen sijaan yksittäisiä sarjojen jaksoja voi lisätä katselulistalle, mikä ei kuitenkaan helpota palvelun käyttöä. Käytännössähän listalle pitäisi lisätä kaikkien seurattujen sarjojen kaikki jaksot. Lisäksi listalle lisätyistä sarjojen jaksoista kerrotaan vain jakson nimi, minkä perusteella on vaikeaa tai mahdotonta tietää minkä sarjan jakso on kyseessä.

Katselulistan sijaan kiinnostavan sarjan jakso täytyy valita valitsemalla ensiksi sarjat-valinta ja sen jälkeen ’kaikki sarjat’ -lista. Tämän jälkeen täytyy vielä löytää haluttu sarja noin 150 sarjan joukosta. Onneksi sarjat on edes järjestetty aakkosjärjestykseen. Kun oikea sarja on löytynyt, täytyy vielä muistaa minkä kauden mikä jakso on seuraavaksi katsomisvuorossa. Jos haluttu sarja on aakkosten loppupäässä ja jakso kauden alkupuolella, täytyy helposti painaa useita kymmeniä kaukosäätimen painikkeita ennen kuin jakson on saanut toistumaan. Täytyy kyllä sanoa, että Netflix on hoitanut tämän osuuden paljon paremmin. Netflixissähän seuratun sarjan ja sen seuraavan katsomattoman jakson vainta onnistuu paljon helpommin.

HBO Nordicin kuvanlaatu on hyvä ainakin HD-laadulla, mutta tekstitys on pientä. Melkeinpä voisi sanoa, että tosi pientä. Hieman pidempi katseluetäisyys ja esimerkiksi 32-tuumainen televisio voikin olla yhdistelmä, jolla edes hyvän näkökyvyn omaava henkilö ei saisi tekstistä selvää. Tekstityksen saa halutessaan pois päältä.

Elokuvia pätkissä katsovien iloksi palvelu muistaa mihin kohtaan katselu jäi viime kerralla ja osaa jatkaa toistoa samasta kohdasta. Kesken jäänyt ohjelma löytyy myös ”tällä hetkellä katsottavana” -listalta. Ohjelmien kelaus onnistuu vain hyppynapilla, jolla voi hypätä 30 sekuntia eteen- tai taaksepäin.

Lopputuloksena voi sanoa, että HBO Nordicin käyttöliittymässä olisi vielä paljon parannettavaa, mutta kyllä sitä tällaisenäkin käyttää. Ainakin siihen saakka, kunnes Netflixiin lisätään taas muutaman seuraamani sarjan uusia kausia.

Aiheeseen liittyvät uutiset:

  1. SF Anytime päivitti softansa – metsään meni
  2. Fox avasi nettitelevision
  3. Samsungin äly-televisioiden äly katosi

  • Love
  • Save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...