Huonoja uutisia


Pari viikkoa sitten huomattiin että Lotalla ei ollu ihan kaikki kunnossa. Liikkui todella kummallisesti. Päätettiin kävellä viikon ja katotaan sitten uudestaan. Ei tullu paremmaksi joten tän viikon maanantaina lähettiin klinikalle, mä en valitettavasti päässyt mukaan kun oli koulua. Taivutukset tehtiin, kaikki jalat kuvattiin ja vika löytyi oikeasta etujalasta, niveltulehdus. En viitsi syihin nyt mennä, aiheuttajia voi olla monia. Lotta sai kummiskin jäädä klinikalle pariksi päiväksi kun vasta keskiviikkona saatiin sairaskengitys aika. Molempiin etujalkoihin laitettiin siis hiukan erilaiset kengät ja pohjalliset. Lotta sai myös lääkkeen nimeltä tildren jonka parhain vaikutus pitäis nähdä kuuden viikon päästä. Kaikille tää lääke ei auta mutta enimmäkseen kummiski, toivotaan siis että meidän kohdalla on avuksi. Ennusteena on että kahden kuukauden päästä voi osallistua täyspainotteisesti valmennukseen, sitä ennen liikutusta nostetaan asteittain, jos pysyy oireettomana siis.
Semmosta siis, tottakai harmittaa tämmönen mutta olis voinut olla pahemminkin ja kamalinta olis jos syytä ei löytyis.

Lotta nukutettuna klinikalla. <3

  • Love
  • Save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...