Uuni




Silloin tällöin kokeiltavaksi tarjotaan niin mielenkiintoisia tuotteita, että poikamainen innostus ajaa ajanpuutteen yli ja on suostuttava. Keminmaalaisen Polar Metallin valmistama, lontoonsuomalaisen yrittäjän Kristian Tapaninahon alun perin Kickstarterin kautta lanseeraama pienikokoinen puu-uuni "Uuni 2" tuntuu saavuttaneen maailmalla – tai ainakin täällä internetissä – jo kohtuullista kannattajakuntaa.

Uuni 2 on puupellettejä polttava pöytäkokoinen pizzauuni, joka lämpenee niin kuumaksi, että sillä syntyy erittäin autenttisia puu-uunipizzoja. Uuni on kuitenkin sen verran kompakti, että sitä voi kuvitella operoitavan vaikka kerrostalon parvekkeella. Tavanomaisten pihapizzauunien tapaisia muuraustöitä ei tarvita, vaan uuni ruuvataan kasaan teräs- ja alumiiniosista ja sen kantaa kainalossa helposti minne tahansa. Tuotteen suunnitellut Tapaninaho vaikuttaa YouTube-videoidensa perusteella pizza-aficionadolta, joka on halunnut kehitellä mahdollisimman pienikokoisen puu-uunin, joka kuitenkin kykenee paistamaan jotakuinkin täydellistä pizzaa.



Uunin periaate on suhteellisen suoraviivainen. Pienikokoinen pihauuni polttaa puupurusta puristettuja pellettejä reilun kourallisen kerrallaan vetävässä palotilassa. Uunin päällä on kaksi putkea. Toinen on savupiippu ja toiseen lisätään pellettejä sitä mukaa, kun uuni niitä polttaa. Kun tuli on sytytetty, riittää, että pellettiputkeen pudottaa silloin tällöin lisää poltettavaa varustukseen kuuluvalla kauhalla. Painovoima vetää arinaan uusia pellettejä palaneiden tilalle, ja tuli tuntuikin pysyvän hyvänä ja tasaisena automaattisesti niin kauan kuin putkessa riitti pellettejä. Neljän lautaskokoisen pizzan paistamiseen niitä tarvittiin joitakin kourallisia – ehkä yhteensä noin litra, eli yhden perinteisen koivuhalon verran.



Kun ensimmäinen pizza vedettiin Uunista illan hämyssä, yllätys oli suuri. Maku oli nimittäin kerta kaikkiaan herkullinen ja molempien jauhajien mielestä parempi kuin mihin olemme leivinuunin kanssa tottuneet. Ilmeisesti pellettien kuuma lämpö ja paksu umpialumiininen paistotaso pystyvät siirtämään pizzaan niin paljon lämpöä niin lyhyessä ajassa, että päästään pizzan juurille, jatkuvalämmitteisten italialaisten puu-uunien henkeen. Riittävän kuumassa pizzat paistuvat niin nopeasti, että kun pohja on kypsä ja rapea, jäävät tomaattikastike ja juusto vielä meheviksi. Viileämmässä lämpötilassa – kuten tavallisessa sähköuunissa – pizzaa joutuu paistamaan niin pitkään, että täytteet kuivuvat.

On mukava päästä kehumaan näinkin lähellä kotipaikkaa valmistettavaa tuotetta. Tämä toimi tehtävässään erinomaisesti. Uunista vedetyt pizzat olivat sekä rakenteeltaan että maultaan täysin vertailukelpoisia suuren maailman puu-uunipizzerioiden tuotoksiin. Lisäksi pienen mutta jämäkistä materiaaleista valmistetun pizzauunin kanssa oli hauska puuhastella. Oli kuin pihalla olisi ollut pieni pizzatehdas.


  • Love
  • Save
    4 loves
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...