Stefanie Hagelstam

Winter War 2015

Onko teillä jo tekemistä viikonlopulle? Jos ei, suosittelen vahvasti tulemaan seuraamaan CrossFitin Winter War -kisoja Tampereella! Nämä ovat epäviralliset Suomen mestaruuskisat ja kisoissa näkee Suomen CrossFitin parhaimmistoa. Kilpailut toimivat erinomaisena inspiraation lähteenä joko enemmän treenaaville tai aloittelijoille. Eikä tietenkään ole pakko olla lajiin hurahtanut, että näistä saisi inspistä omaan tekemiseen. Jos jollekin CrossFit on vielä tuntematon käsite, saa näistä kisoista hyvän hajun mistä on kyse. Kilpailijat eivät tiedä kaikkia lajeja, vaan heille kerrotaan ne vasta hetki ennen kisoja. Pari lajia on julkaistu ja ne voi katsoa alta…

Minä ja videossa oleva herra toimimme kisoissa demourheilijoina, eli näytämme kilpailijoille lajien standardit kun kisajärjestäjä julkaisee ne. Telkkaristakin voi katsoa koosteen kisoista jälkeenpäin. Laitan siitä linkin sitten

Oma tavoittenihan oli aluksi olla mukana ja päästä 12 parhaan joukkoon, mutta aina ei mene asiat suunnitellusti ja päätin laittaa tavoitteeni sivuun pari kuukautta sitten… On kuitenkin tosi kiva olla jollakin tapaa mukana kisoissa ja saada entistä enemmän motivaatiota kisata jälleen joku päivä. Ehkä tavoitettani lykättiin vuodella, saa nähdä…

Tervetuloa nauttimaan korkealuokkaisista kisoista! Lauantaina järjestetään myös viralliset jatko-bileet halukkaille… Nähdään siellä

TÄSTÄ VOI OSTAA LIPPUJA KISOIHIN!

x Steffi

  • Love
  • Save
    1 love
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...