Strictly Style

Lancôme Miracle Cushion


*Yhteistyössä Lancômen kanssa*

Ruuhkavuodet on minusta hassu nimike. Ihan kuin sitä ehtisi seisomaan paikallaan odottaen, että kohta lähdetään taas liikkeelle. Paljon on tehtävää – ruuhkaksi asti, mutta koko ajan tehdään jotain. Eteenpäin mennään, jopa tästä vauvavaiheesta ja sen ikuisuudelta tuntuvista unettomista öistä. Pienillä vaihteilla körötellen tämä täyteen pakattu auto olisi hyytynyt jo ajat sitten ensimmäiseen ylämäkeen. Sen sijaan päivät hurahtavat ohi kaasu pohjassa ja kaikki kaistat käytössä – vaikka kuinka sitä yrittäisikin nauttia hetkestä. Vauhtivuodet olisi minusta osuvampi nimike.

Olen kahden pienen lapsen äiti, mutta olen myös nainen, joka ei halua unohtaa itseään vuoreksi yltävien tehtävien keskellä. Ajan rajallisuus yhdistettynä askareiden määrään on haasteellinen, mutta rutiinit tuovat arkeen apua. Tämän lisäksi fiksusti suunnitellut tuotteet, jotka optimoivat ajankäytön, ovat suuri plussa. Tästä syystä kokeilen aina innolla tuotteita, jotka lupaavat helpottaa ja nopeuttaa arkeani. Tällä kertaa sitä luvataan kosmetiikan puolella. Saanen esitellä Lancômen uutuuden: Miracle Cushion – meikkivoide puuterirasiassa.

Ominaisuudet

Miracle Cushion on nestemäinen meikkivoide, mutta täysin uudenlaisesti pakattu. Tämä meikkipuuterirasialta näyttävä kompakti pakkaus sisältää peilin, vippa-aplikaattorin ja kostean viileän meikkisienen rasian pohjalla. Viimeksi mainittu on kaiken ydin. Sieneen imeytetty meikkivoide makaa siinä kuin pehmeällä tyynyllä, jota vippa-aplikaattorilla painellaan sen verran, kuin tarvetta on. Riippuen levitystavasta, saat Miracle Cushionilla aikaan BB-voidemaisen hehkun tai kerrostamalla meikkivoiteen tarjoaman peiton. Levittäessä voide tuntuu iholla ihanan viileältä ja kevyeltä. Yhdellä kädellä sain nopeasti aikaiseksi helpon ja raikkaan arkimeikin. Ja mikä uskomattominta – asetuttuaan se tuntuu päällä siltä, kuin olisin lisännyt vielä hennon pehmeän puuteripinnan päälle. Todellakin voidaan sanoa, että tässä tuotteessa yhdistyy meikkipuuterin, BB- ja meikkivoiteen parhaat puolet!

Lancômen meikkivoiteiden pitkäaikaisena käyttäjänä totean, että Miracle Cushionin voide on kevyempi kuin Teint Miracle ja peittävämpi, kuin Miracle Air de Teint. Olen käyttänyt pääsääntöisesti sävyä 03 ja koin, että Miracle Cushionin sävyhaitari menee voiteiden kanssa samaan skaalaan.

Loistava tuote kiireiseen arkeen

Kun lähden kaupungille lasteni kanssa pyrin siihen, että niin lapset, kuin minäkin, olemme siistittyjä. Minulla ei kuitenkaan aina ole kahta kättä käytettävissä itseni valmisteluun. Näihin tilanteisiin Miracle Cushion on loistava. Yksikätisen meikkivoide, missä kaikki tarvikkeet ovat helposti käden ulottuvilla. Eikä siitä hemmottelevasta tunteestakaan tarvitse luopua. Miracle Cushionin viilentävä koostumus tuntuu ihanalta iholla ja jättää pinnan samettisen pehmeäksi.

Kulkee kätevästi mukana

En juurikaan kanna meikkejä mukana arkilaukuissani. Olen vannoutunut meikkivoiteiden käyttäjä, mutta siveltimien ja voiteiden mukana raahaamisen koen turhaksi. Niiden menossa levittäminen ei vain yksinkertaisesti ole kätevää. Puutereita en taas kanna mukana, koska niiden lisäily saa helposti kasvoille jäykän ja kakkumaisen fiiliksen. Miracle Cushion tuo tähän ratkaisun: Meikkipuuterin kätevä pakkaus yhdistettynä meikkivoiteen peittävyyteen ja kuulauteen. Nerokasta! Lisäksi olen yllättynyt, miten hyvin se säilyttää raikkautensa kerrostuksesta huolimatta! Kerroskakkua ei oltu leivottu vielä iltaankaan mennessä. Tästä syystä se sopii loistavasti myös voimakkaamman iltameikin tekoon – vaikka lennosta!

Viiden minuutin arkimeikki: Siistityt kulmat, helmiäinen luomiväri, kevyet silmärajaukset, vähän ripsiväriä ja iholla ainoastaan Miracle Cushion 03-meikkivoidetta.

Olen pitkäaikainen Lancôme tuotteiden suosija ja tämäkään uutuus ei tuottanut pettymystä – päinvastoin. Tuote ylitti kirkkaasti kaikki odotukseni. Erityisesti sen raikas koostumus sekä hyvä peittävyys tekivät vaikutuksen. Tuote on saatavilla nyt kaupoista ja suositushinta pyörii 53 euron tietämillä. Rasia on uudelleenkäytettävä, joten myynnistä löytyy myös kätevät täyttöpakkaukset.

Mikäli sinulla heräsi lisäkysymyksiä, suosittelen lukemaan meikkiguru Erikan Miracle Cushion-postauksen. Sieltä löydät havainnollistavat ohjeet tuotteen eri levitystapohin sekä paljon lisätietoa meikkivoiteen ihoa heleyttävistä ominaisuuksista. Kerrassaan loistava tuote näiden vauhtivuosien keskelle.

  • Love
  • Save
    4 loves 2 saves
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...