Äh, taitaa olla aika ottaa itseään niskasta kiinni ja kirjoittaa päivitys. Kiireistä on toki ollut, joten ihan pelkillä tekosyillä ei tarvitse blogihiljaisuutta puolustella. Tässähän on kuitenkin sek...
Mitä syntyy, kun bloggari herää kello neljä eikä saa enää unta, ja kun asunto on puunattu ja pyykit pesty jo ennen puolta päivää? Noh, leivonnaisia tietysti.Sisilian tuliaisina saatu Crema di mandorl...
Karnevaali ei tänä vuonna olisi voinut osua parempaan päivään, tänään saimme nimittäin nauttia 21 asteen (!) lämmöstä. Kylmempää on tosin luvassa ensi viikolle, mutta moinen lämpöaalto oli aika kiva ...
Eilen poltettiin taas Giubiana roviolla, ja tällä kertaa kävimme katsomassa tapahtuman Cantùssa. Pari vuotta sitten nähty versio Canzossa oli kyllä paljon perinteikkäämpi ja mielenkiintoisempi pelott...
Jäipäs aiemmin tänään mainitsematta, että syntymäpäivä oli ja meni, ja taas tuli vuosi lisää mittariin. Kävimme syömässä ulkona, mutta kakkua ajattelin leipoa vasta viikonlopuksi, kun syömme yhdessä ...
image sourceTänään heräsin talon tärinään ja huojuntaan. Kyseessä oli toinen kokemani maanjäristys, mutta tällä kertaa se tuntui huomattavasti paremmin ja pidempään. Voimakkuudeltaan se oli 4,9 Richt...
Jossakin aiemmassa kirjoituksessa vihjasin, että häämatkan kohde on valittu. Se ei tosin ole mikään helppo paratiisi-paketti, vaan hääsählingin keskellä suoritetaan tällä hetkellä myös matkasuunnitte...
Tänään näköjään natsaa kaikki. Maistraatin monikielinen esteettömyystodistus, jota onkin tässä jo kuukauden päivät odoteltu, oli viimein saapunut vanhempieni osoitteeseen. Mukana olivat myös pahoitte...
Koska niin monessa blogissa on kertailtu vuoden 2011 tapahtumia uuden vuoden kunniaksi, taidan minäkin tehdä jonkinnäköisen koosteen näin jälkijunassa. Tänäänhän on vasta 10. päivä, joten vielä ehtii...
Nenäsumute, tuo maailman kahdeksas ihme. Viime viikko olisi ollut aika raskas ilman kunnon lääkitystä, vaikka siitäkin huolimatta tuhosin insinöörin kanssa yhteisvoimin arviolta 17 pientä nenäliinapa...
Suomesta palannut bloggari toivottaa hyvää uutta vuotta! Loma meni hyvin, vaikka aika moisesta myrskystä kärsimmekin Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa liikkuessamme. Kaatuneita puita sekä sähkötolpp...
Viime viikonloppuna todettua: Riisipuuro ja rusinakeitto maistuvat ihan yhtä hyviltä myös Italiassa ja ruoanlaitto ystäville kannattaa, kun kiitoksena kotiovelle kannetaan 1,5 metriä korkea paketti. ...
Lääkärissä käynti on Italiassa jännää puuhaa. Ensinnäkin, terveyskeskuksia ei ole, vaan yleislääkäri kiertää kylästä toiseen ja majailee esimerkiksi kouluissa. Tällä kertaa kävimme Felicen vanhalla a...
Kanelintuoksuiset terveiset joulu- ja hääkiireiden keskeltä! Kuusi on koristeltu, piparkakut ja joulutortut leivottu ja Victorian kiisseliäkin tein eilen ensimmäistä kertaa kun saimme vieraita. Joulu...
Tänään vietimme sunnuntain ulkosalla, kun aurinko paistoi pilvisen viikon päätteeksi. Suuntasimme autolla Comon viereen Brunateen, jossa vuoren huipulla törröttää majakaksi kutsuttu torni. Tornista o...
Koska en viime keväänä kirjoitellut blogiin, jäi välistä eräs mielenkiintoinen reissu, joka suuntasi erikoiseen kylpylään vuorilla. Siispä kelaan taaksepäin syntymäpäivääni tammikuussa ja Felicen lah...
Ensin hyvä uutiset. Olemme nimittäin viimein valinneet häillemme ravintolan! Parhain menu, kiva puutarha, kaunis sali. Ainoa huono puoli on näköalan puute: Olisin toivonut, että suomalaisille vierail...
Me vietimme erikoisesti kurpitsajuhlamme vasta eilen tiistaina, sillä yksi vieraistamme päivysti maanantai-illan ambulanssin ratissa. Koska samalla kertaa oli tarkoitus juhlistaa kyseisen ambulanssik...
Ups. Löysin Comosta sisustusliikkeen jota en ollut ennen nähnyt. Paikan nimi on La Maison Blanche, ja koska tämäkin asunto on jo yksi maison blanche*, olisin todellakin halunnut ostaa sieltä aivan ka...
Italiassa tulvii, erityisesti Liguriassa ja Toscanassa. Yhdeksän kuollutta, ainakin kuusi kateissa. Täällä Lombardiassa on satanut kaksi päivää, mutta mistään tulvista ei onneksi ole kyse. Kuvasarja ...
Että minä vihaan Italialaisia puhelinyhtiöitä. Syitä on niin monia etten tiedä, kuinka ne nyt tähän jäsentelisin. Ensinnäkin, vielä jokin aika sitten oli käytännössä pakko ottaa myös puhelimen lankal...
Kuvapainotteinen kirjoitus. Tänään sataa ja oli jo aikakin että se syksy saapui... näin lokakuun loppupuolella. Syksy tarkoittaa sitä, että puikot ja lanka on kaivettu kaapista ja uudet sukat aloitet...
Insinööri on taas todistanut kätevyytensä kotosalla, kun onnistuimme sulkemaan ripostiglion oven niin, ettemme enää saaneet sitä auki. Rispostiglio on siis melkein jokaisesta italialaisasunnosta löyt...
Kiersimme eilen sankarillisesti kahdeksassa tunnissa seitsemän eri häävastaanottoa. Onnistunut reissu, sillä löysimme kolme todella kivaa ravintolaa. Söin myös herkullisen kalarisoton (risotto al pes...
Näin käy, kun unohtaa kesällä Haaparannasta ostetun Polka Gris -pussin kaapin kätköihin lämpöisessä ja ajoittain kosteassa ilmastossa.Siis makeaa perjantaita kaikille :)
Hääasiaa, yllättäen. Olen hiukan vaikeuksissa tuon hääpaikan valinnan kanssa. Kävimme nimittäin uudelleen unelmien häävastaanotolla ja hommasta jäi hiukan ikävä fiilis. Ensinnäkin, menun hi...
Näin suunnittelun alkuvaiheessa näitä hääpostauksia saattaa tulla hiukan tiuhaan, olkaa siis kärsivällisiä. Lauantaina kävimme nimittäin ensimmäisillä häämessuilla, tosin aika pienillä sellaisilla. K...
Vaikka kyseessä onkin blogeissa kiertävä haaste, taidan häpeilemättä varastaa idean blogista Finn for life ja kaivaa käsilaukkuni sisällön pöydälle muiden pällisteltäväksi. Kuten myös edell...
Vuonna 2010 italialaiset keskivertohäät kustansivat 33 000 - 53 000 euroa. Kyllä, luit aivan oikein. Eräissäkin Napolilaishäissä kakku oli koristeltu 500:llä swarovski-kristallilla ja hintaa kok...
Viimeksi lupasin uutisia ja ne liittyvätkin jo raportoituun Pariisin matkaan. Tässä siis pitkähkö selostus, joka alkaa jo viime toukokuusta. Nokkelimmat tajuavat varmaankin jo toisesta lauseesta mist...
Du abonnerer ikke længere på . Fortryd?