Mistä tietää, että kesä on vähintäänkin nurkan takana, vaikkei toukokuuta viralliseksi kesäkuukaudeksi lasketakaan? No viimeistään siitä, että iso musta mörkö pistää jalkaansa tämmöiset ja tekee sen ...
Ajattelin vain ilmoittaa, että taannoisen blogiuudistuksen myötä päätin siirtää musajutut tästä blogista tuonne OFTW-blogin puolelle ja nyt siellä olisi tuoretta keikkajuttua niille, ketä kyseinen ai...
Jospa se tämä mehukas juoru eläisi kauemmin kuin kaksi edeltäjäänsä? Ite elän sitkeästi toivossa, tapani mukaan. Uusi tulokas löytyi kirpparilta tuossa viime viikolla, mistä päätellen kirppisrehutarj...
Sen lisäksi, että villiinnyin taannoin ompeluhommista (tilanne ei muuten ole vieläkään helpottanut, kääk!), villiinnyin myös valokuvailemaan viime aikaisia koruhankintoja, joista yhden tuoreimmista a...
Eilen se sitten lopulta tapahtui: kyllästyin internetin ihmeelliseen maailmaan kaivaten jotain muuta tekemistä tietokoneella istumisen sijaan eli suoraan sanoen sekosin. Nörtti sekosi, sillä nörtit e...
Eräänä päivänä aikuinen ihminen meni kauppaan. Tavalliseen automarkettiin, jos ihan tarkkoja ollaan. Aikuinen ihminen oli himoinnut sieltä yhtä tietynlaista juttua jo pidemmän aikaa, muttei sitten ku...
Tämä rakas vanha blogi on nyt jäänyt aivan hunningolle uuden blogin ja sen toisen vanhan aktiivisen päivittelyn myötä. Eipä ole kyllä siitä ollut kiinni, etteikö tälläkin puolella kerrottavaa riittäi...
Sehän ei ole uutinen kai kellekään, että musta on ehdoton lempivärini ja siihen kaikkein mieluiten pukeudun, mutta aina toisinaan kaipaan päälleni vähän väriä. Mustan (ja valkoisen) lisäksi lempiväre...
Pitkästä aikaa vähän kirppissaalishehkuttelua. Pahoittelen ajoittain hieman synkähköjä kuvia, mutta kun huoneen valaistus, lopussa ollut lisäsalaman patteristo ja muuta tuttua seliseliä. ;) Orastava...
Yksi asia johti sitten näköjään toiseen, kiitos tuon aamuisen musainspiksen. :D Syntyi nääs puolivahingossa uusi blogi, jonka löydätte tämän linkin takaa. Eka postaus kertoo mistä kyseisessä blogissa...
Tänään ei tarvita tämän enempää. Lyhyesti, mutta ytimekkäästi tämä cover on vähällä räjäyttää tajunnan, mutta ihmekös moinen, kun alkuperäisversio on tehnyt sen mulle jo monesti. Huhtikuussa se ihan ...
Sain joululahjaksi äidiltäni purkillisen kallista voidetta, Baba de Caracol -etanaseerumia (voitte googlettaa tarkemmin, jos kiinnostaa ettekä kyseisestä tökötistä ennestään mitään tiedä). Ite en kos...
On muuten pikkuisen pieleen mennyt tuo Bloggerin uusi sanavahvistussysteemi, enkä ole ainoa, joka sitä kiroaa, joten turhasta tuskin marisen - tällä kertaa, siis. ;) Eihän niistä sanoista/kirjaimista...
Onhan tämä pelkkä vitsi? Oi onhan? Ei kai kukaan nyt vakavissaan tällaista tekisi? Epäuskoinen hihitykseni jumahti juuri kurkkuun, sillä sen sijaan koenkin nyt pakottavaa tarvetta oksentaa vähintään ...
Jospa sitä ryhdistäytyisi, ainakin hetkeksi, tämän blogin päivittelyn saralla, eli julkaisen tässä nyt sitten satunnaisia kuvia tammi- ja helmikuun päivälenkeiltä. Tammikuun kuvat erottaakin helposti...
Ne, jotka tuntevat mut tuolla mystisessä tosielämässä (ei, tämä virtuaalinen minuus ei ole koko totuus meikäläisestä), tietävät myös ajoittain hieman kyseenalaisesta huumorintajustani. Ja juurikin se...
Ette arvaakaan monesti meikäläinen on avannut tämän blogin tekstieditorin ja saanut jopa muutaman lauseenkin kasaan ennen totaalistoppia. Kun ei juttu vaan luista, se ei luista. Ei auta tauko sen ene...
Pahoittelen, mutta ei kuvia tällä kertaa, vaikka teksti onkin tosi pitkä... Mä en harrasta uuden vuoden lupauksia. Harrastin aikoinaan, mutta lopulta tajusin, että uuden vuoden lupauksilla on yhtä pa...
Niin, minkäslaisia sukkia ne melkein kolmekymppiset tapaa yleensä kaupoista ostaa ja onnessaan varpaidensa lämmikkeinä käytellä? Jotenkin mulla on semmonen fiilinki, etteivät ne sukat yleensä muistut...
On tullut vähän shoppailtua, kiitos alennusmyyntien ja tarjonnan suhteen suosiollisten kirppisten. Ai niin ja sponsoriani joulupukkia täytyy kiittää myös, tietysti! :p Muun muassa tällaisia uusia lyh...
Moi pitkästä aikaa! On kyllä suoranainen ihme, että olette tällaisen puoliramman blogin lukijoina jaksaneet sinnitellä. Iso kiitos siitä! :p Vaikka mulla olisi paljonkin kaikkea postattavaa (ainakin ...
On niilläkin hetkillä omat puolensa, kun rustaat hädissäsi viimeisiä kouluhommia kasaan, jotta voisit nauttia joulustasi ilman stressin häivääkään. Erityisen spesiaalia kiireisistä hetkistä tulee, k...
Oulun kirppistilanne on viime aikoina huonontunut aika rutkasti, sillä peräti kaksi kirpparia, Real Kirppis ja Alppis Store menivät yllättäen lopettamaan toimintansa. Realin loppuminen ei nyt sinäll...
Tulinpa vasta tänään tietoiseksi sellaisesta Blogivirta-nimisestä blogien seurantapalvelusta, joka on ollut pystyssä nyt ilmeisesti alle vuoden verran. Yleensähän se on pelkästään positiivinen uutine...
Aamukahvittelun lomassa tarjoilen tuoreita marraskuun lopun maisemia täältä Oulusta (räpsitty eilen), olkaatten hyvät! Vielä koiramaisempaa kuvitusta eilisestä täällä...
Arvasinhan mä, että heti tulee asiaa, kun "ääneen" toteaa, ettei tule tätä blogia lähiaikoina päivittelemään. :p Päivän kirppisreissu oli meinaan sen luokan menestys, että heti oli päästävä...
Ehei, en ole unohtanut tai hylkäämässä tätäkään blogia, vaikka elukkablogi saakin multa tällä hetkellä huomiota tämän blogin kustannuksella. Se vaan on silleesti nyt, että kun aika on rajallista ja o...
Mulla on ollut jo pidemmän aikaa haaveena tehdä joskus sellainen reissu Oulusta Lahteen tai päinvastoin, että normaalin päätavoitteeni eli perille pääsyn sijaan ehtisin pysähdellä sinne tänne valokuv...
Okei, iski tarve avautua tässä yhdestä jutusta ennen kuin aloitan päivän opiskelurupeaman (kyllä, palasin jo takaisin Ouluun enkä voi enää vältellä velvollisuuksiani, yhyy... :p ). Nimittäin yhdestä ...
Siinä missä mä iloitsen täysin yli äyräiden uusista pinkeistä fleecehousuistani (kiitos Pelastusarmeijan putiikki, once again), jotka tulevat pitämään mut hengissä ensi kevääseen (voiko megalämpimiä ...
Du abonnerer ikke længere på . Fortryd?