Hiuspurnukka kokoelmiini on kerääntynyt tämän vuoden puolella muutama uusi tuote. Nyt kun olen näitä kaikkia jo jonkin aikaa käyttänyt, ajattelin kirjoittaa pientä arviota.Ahkerassa käytössä on ollut...
Kuten edellisessä postauksessa jo arvailtiinkin, niin yksi lahjoistani oli tosiaan Kartellin Louis Ghost -tuoli, jonka ihana poikaystävä minulle osti. Tämäkin oli ollut haaveissa pitkään, mutta en to...
Tässä saatte pienen kurkistuksen siihen, millaisia lahjoja eilen sain.Mielettömän kauniit aidot helmikorvakorut. Ovat olleet toivelistalla jo pitkään. Nämä tulevat taatusti kovaan käyttöön, klassises...
Mittariin pamahti tänään taas yksi vuosi lisää. Synttäriaamiainen katettiin valmiiksi pöytään, lahjoilla lahjottiin heti aamusta, lounas syötiin Teatterin terassilla ja kakkupala Carusellissa. Ja mik...
Toivottavasti kaikkien vappu on sujunut hauskoissa merkeissä. Itse onnistuin saamaan pienen flunssan ja itse vappuaatto meni rauhallisissa merkeissä vanhempien luona grillaillen. Vappupäivään kuului ...
Kesän lähestyessä nousee yleensä myös laukkukuume. Ensi viikolla olevat syntymäpäiväni antavatkin vähän aihetta kurkkia unelmalaukkuja. Minulla on hassu tapa ostaa yleensä myös itselleni syntymäpäivä...
Lisää sisustusintoilua luvassa. Rakastan valaisimia. Niissä pitää olla jotain erikoista; muoto, koko, materiaali, valo... Keräsin muutaman unelmalampun, jotka voisin joskus kotiuttaa. Uuteen asuntoon...
Eihän sitä kovin kauaa malttanut pysyä blogin ääreltä pois. Kummasti se bloggailumotivaatio kasvaa, kun on uuden asunnon sisustaminen edessä ja paljon ajateltavaa sen suhteen. Ehkä se taas tästä läht...
Kuten varmasti moni on huomannut, postaustahtini on harventunut melkoisesti. Motivaation ja ajan löytäminen koneella istumiselle ja bloggaamiselle on ollut vähäistä. Ajattelin että pieni blogitauko o...
Onpa ollut kiireiset pari päivää! Ollaan autettu ystäviä muutossa ja kissakin on ollut hoidossa. Aika on mennyt hujahtaen, eikä koneella ole tullut paljon istuttua. Pahoittelut taas siis pienestä hil...
Ihana keväinen sunnuntai. Heräsin ilman herätyskelloa jo seitsemän aikaan aamulla, tottuneena aikaisiin herätyksiin. Rauhallisen aamiaisen jälkeen oli luvassa vauhdikas tennistunti. Vitsit, että pidä...
Hei pitkästä aikaa! Ja pahoittelut hiljaisuudesta. Tämä viikko on mennyt Hulluilla Päivillä töissä ja iltaisin yhtä kouluraporttia väkertäen. Nyt molemmat urakat on saatu valmiiksi ja täällä kirjoitt...
Myönnettäköön, olen vähän välineurheilija. Itseasiassa taidan alitajuisesti valita ne lajit, joissa saa käyttää nättejä ja tyylikkäitä asuja sekä varusteita. Näihin lajeihin kuuluu ratsastus, jota ha...
Eilisellä tenniskenkien ostoreissulla hairahdin seikkailemaan myös sisustuspuolelle. Näiden ihanien aurinkoisten ilmojen innoittamana halusin lisää keväistä väriä kotiin. Pentikillä ja Iittalalla on ...
Tehdessäni vaatekaapin kevätsiivousta kaivoin suojapussista vaatekaappini aarteen. Saanko esitellä, ylioppilasmekkoni. Tätä Balenciagan silkkimekkoa olen varjellut vaatekaappini kätköissä ja käy...
Laitoin huuto.netiin  ;huudettavaksi muutamia kenkiä keväälle/kesälle. Jotkut korkkarit on ihan käyttämättömiäkin. Koot 35-37 asti. Käykääpä kurkkaamassa! :)Kuva: Weheartit.comPs. Kuvan Loubo...
Kalenteriin on merkitty kevään osalta paljon juhlia: on useita syntymäpäiviä, mukaan lukien omani, vappu, sekä muutamat valmistujaiset. Vaatekaapistani vain puuttui sopiva mekko näihin juhliin. Ensim...
Ja tuoksulinjoilla jatketaan. Törmäsin vähän aikaa sitten Millefiorin huonetuoksuihin Stockmannilla. Merkillä on ainakin tuoksukynttilöitä, -pusseja ja diffuusereita. Tuoksuja oli paljon erilaisia; k...
On tapahtunut jotain epätypillistä. Rakastuin makeaan tuoksuun. Tavallisesti tuoksuvalikoimaani kuuluu hyvin raikkaan pehmeitä, kepeitä ja naisellisia tuoksuja, kuten Chloé edt, Chloé Love edt, Gucci...
Maaliskuun alussa vaihdoin perinteisen voidemaisen meikkivoiteeni mineraalimeikkeihin bareMineralsilta. Kävin Kicksistä ostamassa aloituspakkauksen talvi-iholleni sävyssä Light. Odotuksen mineraalime...
Me ollaan oltu talonvahtina nyt pari yötä ja täytyy sanoa, että on otettu ilo irti niistä kaikista mahdollisuuksista, mitä meillä ei kaupunkikodissamme ole. Näitä on mm. isot sauna- ja kylpytilat, ti...
Tänään olen ollut pienimuotoisessa, mutta sitäkin epämiellyttävässä lääketieteellisessä toimenpiteessä, josta selvisin kamalasta jännittämisestä huolimatta kuitenkin reippaasti. Jotta mieli vielä väh...
Ihoni on talven aikana kärsinyt pintakuivuudesta ja muutamia epäpuhtauksiakin on ilmestynyt. Olen yrittänyt noudattaa ohjetta, jonka mukaan jokaisen vuodenajan välissä tulisi käydä kasvohoidossa. Nyt...
Viikonlopun kestitsemiset on hoidettu kunnialla ja molemmat illat oli enemmän kuin onnistuneita. Sunnuntaina juhlien emäntää väsyttää ja laiskottaa. Koko päivä kuljettu oloasussa ja otettu pienet kau...
Vapaa perjantai lähti mukavasti käyntiin kampaajalla. Uusi lyhyempi tukkani sai vähän pehmeitä toffeen sävyisiä raitoja piristämään ja pehmentämään yleisilmettä. Olen muuten ollut todella tyytyväinen...
Ensiksi haluan toivottaa ihanaa naistenpäivää kaikille upeille naisille, jotka blogiani lukevat! Toivottavasti olette saaneet viettää vähän tavallisesta arkipäivästä poikkeavaa päivää naiseuden kunni...
Keskiviikkona tehtiin pieni shoppausreissu Ikeaan. Sen pari vuotta mitä tässä asunnossamme ollaan asuttu, itseäni on häirinnyt olohuoneen kirjahylly, joka siis oli valkoinen iso Ikean Expedit. Sellai...
Tällä hetkellä käytössä oleva Diorin Nude meikkivoide vetelee viimeisiään ja poikkesin hankkimassa sille seuraajan. bareMineralsin mineraalimeikkejä on hehkutettu monessa blogissa jo pitkään, joten p...
Sain kahden ihanan blogin pitäjiltä,Piijulta ja&nbs p;Mussulta, kivan tunnustuksen."T he Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blo...
Poikkesin tänään Zarassa kurkkaamassa liikkeen kevätvaatteita, ja kuinkas kävikään. Olisin voinut viedä sovituskoppiin kymmeniä eri vaatekappaleita, mutta onnistuin rajaamaan saldon kuuteen. Ihania k...
Du abonnerer ikke længere på . Fortryd?