Eihän tässä ole ehtinyt edes tänne kirjoittelemaan, kun on pitänyt etsiä puutarhakalusteita (ei oo löytynyt, seuraava osoite: kirpputorit), haravoitsea, puuhastella pihalla muuten vaan ja ihan vaan n...
Olin tossa kahden parhaan ystäväni kanssa katsomassa vähän MM-lätkää. Nimittäin näitten kahden lätkäpuuman. Lisäksi hengattiin kahden meidän hyvän tutun kanssa, nimittäin Tami “keväthäät”...
Me juhlittiin äitienpäivää jo vähän etukäteen. Aamupäivä aloitettiin sillä, että mummi ja vaari vietiin lounastamaan Merisaliin. Sehän ei vielä meille riitä, vaan jatkettiin siitä matkaa iloisesti mö...
Pyykit saa narulle ja piha puskee kukkasta. Jee! Lisäksi kotiin on avattu huippuunsa viritetty kisastudio. Toisia kiinnostaa kisat enemmän kun toisia…
Eipä siinä että olisin mitenkään erityisen rajoitteinen vertikaalisesti ajateltuna. Mutta kun aina ei vaan yletä. Jostain syystä mää tunnen useampia yli 190cm pitkiä ihmisiä, jotka eivät vaan tunnu k...
Ainakin tukasta päätellen
Wappuna mennään lounastauolla katsomaan wappuriehanjulistusta Tampereen Vanhalle kirkolle, syödään lounaaksi Pyörykkäbaarissa savujuustopyöryköitä ja aurajuustoperunoita, vedetään töissä munkkia ja k...
Oli kovin hieno pikareissu sinne Pietariin. Kovasti tekisi mieli lähteä uudestaankin, mutta tässä on ollut puhetta jo vähän siitä että joskos menisikin Prahaan tai Berliiniin. Ennen niitä pohdintoja,...
Kevät on VIHDOIN täällä. Oikeasti, tänään pystyi heilumaan kirkolla ilman päällytakkia <3 Lisäksi on syöty kesän eka jätski. Tästä tämä lähtee, tervetuloa ihana ihana kesä!
Tulipas käytyä reissun päällä itänaapurissa, Pietarissa. Tiivistettynä reissu oli yhtä jonottamista, bussissa istumista, kansanmusalounasta ja 4km kävely Eremitaasissa. Ja hipsteriaplikaatioilla leik...
Sitä on näemmä oltu niin pitkään hiljaa tässä että alkaa olla vaikea jo keksiä kirjoitettavaa. Onneksi ihana hanska pisti tulemaan tällaisen haasteen jossa pitää listata asioita, jotka tuovat hyvää m...
Pääsin vihdoin takaisin jäälle! Varovasti treenin pariin, tänään ehkä pieni kävelylenkki (vaikka se onkin ihan supersupertylsää se). En tajua miten se kävely voi olla niin umpipuuduttavaa. Matka ei e...
Ahdistaa, kun ei ole kohta viikkoon päässyt treenaamaan. Tai ylipäätään liikkumaan. Ärsyttää, olo on kehno sekä liikkumattomuudesta että flunssasta. Mutta reissun päällä ollaan taas, hotelli on aika ...
Ihana Anna tuli käymään Suomessa miehensä ja ihkauuden jälkikasvunsa kanssa. Tänään päästiin jo näkemään, ja pakko myöntää että tuli tippa linssiin kun pitkästä aikaa nähtiin. Enkä ollut ainoa.. Ihme...
Koko talven ajan väistelty kuumemahatautilenssu näyttää tekevän voittoa. Menen tästä peittojen alle piiloon, josko se ei huomais mua. Näin. Nyt on sitten pakkolepoa liikunnasta. Voiko laskea että jos...
Tän viikon piti olla tappoviikko, mutta ei se nyt ihan sitten niin ollutkaan. Katsotaas. Maanantaina Jam + Pump. Jep, molemmat tuli tahkottua läpi. Tiistaina Balance ja Step. Joo, nekin mää kävin. Ke...
..ja uusivuosi ja juhannus. Uudet Les Mills -junpat ovat rantautuneet GoGolle, jeee! Uusi jam ja uusi pump testattu, huippua oli. Pelkäsin jo, että juuri kun opin rakastamaan pumpin askelkyykkybiisiä...
Mä olen vihdoin (lähes) päässyt eroon siitä että hankkisin vain niitä perusteepaitoja ja collegehousuja jumppatamineiksi. Omistan jopa yhdet juoksutrikoot, mutta siveys- ja esteettisyyssyistä pidän n...
Heti kun suunnittelee jotain elämälleen (ks. edellinen postaus), niin maailma lähtee repimään suunnitelmaa eri suuntaan. Eilen Streetstylen ohjaaja oli myöhässä ja mä en voinut jäädä odottelemaan tun...
Uusi ja kiiltävä treeniviikko on täällä. Aloitin kierrättämään vähän viikkoja sen mukaan, että miten kovaa ja paljon tulee treenattua. Viime viikko oli mallia kevyt ja näytti tällaiselta: Oli ...
Kun kello soittaa 6:20, eka reaktio on luonnollisesti hämmennys. Että mitä, miksi toi kello soi tähän aikaan. Sitten sitä pistää takaisin pötkölleen ja juuri sillä hetkellä kun pää osuu makoisasti ty...
Kivaa ja mukavaa ystävänpäivää kaikille
Viikonloppu aloitettiin jo perinteisellä yhdistelmällä Rajaportin sauna ja Pulterin pihvi. Juurikaan enempää tamperelaiseksi ei pääse. Ehkä tähän voisi vielä yhdistää näkötornin munkkikahvit ja Vaako...
Hyvä fiilis tulee monenmoisista asioista. Tällä viikolla hyvää mieltä on tullut monestakin syystä: hyvä palaute työjutuista. kivat naurut työkavereitten kanssa. huonosti tanssiminen streetstyletunnil...
Jaa-a. Valitse yksi: a) mä olen niin paljon parempi kuin muut, ja ei mun tasolle vaan pääse. b) olen tavannut vain vääriä miehiä. c) mä en tykkää jos mun kotona pyörii vieras toinen ihminen. d) mä ol...
Lopetan pihistelyn ja pistän kakluunin pöhisemään tästä lähtien heti kun tulen kotiin. (Tilannetta liioiteltu dramaturgisista syistä. Sukulaiset, ei siis syytä huoleen.)
Tosiaan, ne kisat! Voi veljet että vieläkin on mahtava fiilis.
Nyt se on täällä, kauden ensimmäinen kisapäivä. Jätettiin joukkueen kanssa joulukuun kilpailut väliin kun ei olisi saatu kasaan täyttä joukkuetta, ja päätettiin mennä sitten yhden pysähdyksen taktiik...
Aivan jatkuvasti. Ketkuhuiputus 1: Suklaatee. Haisee suklaalle, maistuu kuumalle vedelle. Ketkuhuiputus 2: Rosollin kanssa tarjottava vaaleanpunainen kermavaahto. Ei maistu saatana kermavaahdolta. (j...
Jokainen joka on yhtään kauneustrendien kartalla ja/tai lukee muotiblogeja, on ollut tietoinen (ja hankkinut) ripsien pidennyksistä ehkä noi kolme vuotta. No nyt määkin kun kaikki muutkin, oli niin h...
Du abonnerer ikke længere på . Fortryd?