Ihanaa ja tunnelmallista viikonloppua muruset!Rentoa tai reipasta, rauhallista tai vilkasta, sellaista mitä sinä juuri nyt kaipaat ja tarvitset.Tehkää jotain kivaa!I like you :)
Tänään annoin luvan itselleni olla tekemättä mitään. Tai ainahan sitä jotain tekee, mutta kuitenkin, tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Ihanaa tässä päivässä on myös se, että ei ole mitään sovittuja me...
Eilen ei ollut mikään varsinainen mekkofiilis, joten jätin sukkahousut suosiolla kaappiin ja lisäsin neulemekon kaveriksi mustat tiukat housut. Ja kas, mekosta tuli paita. Vyötärölle solmin must...
Innostun kerran, pari vuodessa kokeilemaan punaista huulipunaa. Kirkas huulipuna on näyttävä, mutta samalla oloni voi olla epävarma....onko puna tarttunut hampaisiin, lipsahtanut yli rajojen tai osun...
Piti vielä lisätä tänne eilisen tunnelmointi kuvat. En malttanut olla laittamatta kynttilöitä palamaan, vaikkei me niitä ulkosalla kovin kauan ihasteltukaan. Mutta hienosti ne näkyivät myös ikkunan t...
Meillä on ollut valtavan kaunis syyspäivä, ja sen takia tuli suorastaan himo mennä pihalle siivoamaan ja vähän järkkäilemään paikkoja. Ja pihan siivous ei todellakaan kuulu normaaleihin himotuksen ko...
Meillä on pieni kuumeinen potilas, joten perjantai hurahti sisar hento valkoisena pientä hoitaen. Nyt aamulla tuntuu, että flunssa on tarttunut itseenikin, joten taitaa mennä viikonloppu vallan potie...
...vatsassa. Tänään on luvassa kiva iltapäivä ja ilta, sillä menen erääseen mukavaan tilaisuuteen. Kyseinen juttu jo hieman jännittääkin, mitäköhän siellä tapahtuu ja minkänäköisenä jatkan iltaa...
Olen luultavasti kertonut tästä aiemminkin. Silti jostain syystä minun pitää yrittää samaa aina tasaisin väliajoin, vain todetakseni ettei koskaan enää.Eli anna miehelle kamera ja pyydä ottamaan asuk...
Viime päivät ovat menneet yhdessä hujauksessa. Ai minne ne ovat menneet? En minä tiedä.Paljon tehtävää, liian vähän aikaa. Jotain keskeneräistä, paljon valmistakin.Kivaa, tylsää, onnellista, iloista,...
Tässä tämän illan asua. Uhmasin syysmyrskyä ja nappasin sadepisaroiden välissä yhden ulkokuvankin. Aikaa oli juuri siihen yhteen kuvaan, kunnes sadekuuro jatkoi melkoisella vimmalla.vaatteet & ke...
Teillä oli aivan mahtavia arvailuja eiliseen postaukseeni liittyen. Tuli taas kerran niin hymy huulille. Ehkä eniten siksi, että joku siellä oikeasti lukee näitä juttuja, ja sitten toiseksi alkaa vie...
Eilen olin liikkeellä mustavalkoisena, mutta kuinkas sitten kävikään?To be continued...
Päivissä on ollut jo sitä oikeaa syksyn tunnelmaa. Kirpeän kuulaita ilmoja ja hämyisesti pimeneviä iltoja. Siitä innostuneena olenkin ripottellut kynttilöitä ja tuikkuja luomaan tunnelmaa myös s...
Jos on vähän kiire, niin silloin on tietenkin järkevintä höpötellä ja kuvailla juttuja blogiin. Esitellään vaikka uudet kiilakorkokengät, sillä minusta on tullut salakavalasti myös kiilakorkofani.Kys...
Kivan viikonlopun jälkeen vauhdikas maanantain aloitus. Lähdin nimittäin jo ennen kahdeksaa aamulenkille. Torstain zumba sekoilun jälkeen lenkkarit kulkivat kuin itsestään, ja vauhtikin kipusi normaa...
Tummempien ja syksyisempien (mörökölli) asujen jälkeen piti vielä saada jotain raikkaampaa päälle.Tosin tätä samaa, mitä ollaan nähty täällä ennenkin jo kesän aikana. Sinistä, punaista ja valkoista.J...
Eilen teimme pikapyrähdyksen Lahteen, jossa hoidettiin pari asiaa (mm.syöminen kuuluu aina asiaan, hah!). Kotimatkalla käytiin vielä katsomassa tulevaa kummityttöä, joka on nyt neljä viikkoa. Ni...
Therese Sennerholtin tekstikortteja löytyy varmaan jokaisen (blogeja seuraavan) romantikon kotoa. Meiltäkin.Yksi korteista on päässyt kehyksissä koristamaan keittiötä, ja muistuttamaan tärkeästä...
Nimittäin kuvissa pilkistävä sinapinkeltainen toppi. Sitä väriä ei vaatekaapistani olekaan ennen löytynyt, joten nyt kokeillaan pienenä ripauksena. Tavallaan aika ruma, mutta jotenkin koukuttava. Har...
Eilisen illan ohjelmassa oli ensin jumppa, sitten huvit. Viinilasillinen ystävän kanssa maistui hyvältä.Viinin kalorit tosin taisivat plussata jumpassa miinustetut, mutta henkinen hyvinvointi kasvoi,...
Ja minäpä annan. Nimittäin tämä suloinen "The adorable blog award" laitetaan nyt eteenpäin viidelle blogille. Itse sain tämän tunnustuksen Lady N-blogista, siellä Niina kirjoittaa pilke ...
Lauantain asu. Idea asuun tuli täältä :)Lähdet tiin heti aamusta keskustaan, kahviteltiin ja mehuteltiin kauppatorilla. Laivojakin käytiin ihastelemassa. Silja Line on pienten suosikki.Kuva ...
Malia lanseerasi taannoin perjantaipullolle ihan uuden merkityksen. Niinpä kävinkin eilen ostamassa tällaisen uudentyylisen perjantaipullon, nimittäin uuden kynsilakan. Hypistelin tuttuun tyylii...
Tälle illalle on luvassa lupsakkaa laatuaikaa itselleni. Mies on saatu matkoihinsa (äijien perinteinen mökkireissu), joten saan puuhastella ihan mitä sattuu huvittamaan. Toki saisin puuhastella omian...
Tässä viisi naista, joiden tyyliä ja asuvalintoja seurailen mielenkiinnolla. (kuvat lainattu) Olivia Palermo, Rachel Bilson, Victoria Beckham, Katie Holmes, Kate Middleton.Löytyykö näistä oma s...
Vanhan kissaherramme terveys reistailee. Onhan ihana kamumme tassutellut jo kunnioitettavat 16-vuotta seuranamme. Luotettavana ystävänä.Suru ja huoli on niin suuri. Liian suuri, eikä kyyneleistä tule...
Tai ei nyt ihan koko ilta, mutta pari tuntia.Päätettiin käyttää se syömiseen, kahden kesken.Alkuruokaa, pääruokaa, jälkiruokaa. Ruokaa joka tulee valmiina pöytään. Ruokaa, jonka saa syödä l...
vaatteet - Zarakengät & laukku - Chanel Eilen päästiin herkuttelemaan äitini synttäreiden kunniaksi kakkukahveille. Ihanaa voileipäkakkua ja täytekakkua, ja niin hyvää, että olisi voinut ottaa do...
Tässsä kolmen kopla, jota tulee käytettyä aina vaan uudestaan ja uudestaan. Ei aina kaikkia yhdessä, mutta vähintäänkin aurinkolaseja. Vaikka muitakin aurinkolaseja löytyy, niin kyseisestä mallista o...
Du abonnerer ikke længere på . Fortryd?