Elli teki itselleen lärpäkkeen viime kesänä ja kateellinen pikkusisko halusi myös! Toisaalta malli ei tietenkään voi olla sama. Ei olla muuten vielä koskaan tehty samanlaista neuletta (paitsi lapaset...
"Ope, sun paidassa on reikiä!" kuului kesken oppitunnin. Siinä sitten yritin selittää että ne kuuluvat asiaan. Oikeastaan tunnilla puhuttiin jostain aivan muusta. Eikö ole ihanaa miten yläast...
Alkutalven uudet pipot ovat esittelyssä. Freja sai vadelmapipon.Malli: Irina Klionavan Liffey (ravelry)Lanka: Arwettan ekstra fin merinoPuikot: 3,0 mm, reunuksessa 2,5 mmIhana kaunis malli ja sopiva ...
Kesä tuli ja meni. Osa kesästä meni pienoisessa "kohta takaisin töihin" -stressissä, mutta onneksi siitä osattiin nauttiakin. Frejan mielestä merivesi oli lämmintä.Alkukesästä ompelin Frejall...
Kesäneule joka on valmistunut jo kesällä! Vilman ja Jatan kahden sekä lukuisten muidenkin innoittamana tein oman Whisper Cardiganin; työnimeltään lärpäke. Malli: Hannah Fettigin Whisper Cardigan, IK ...
Minua on puraissut lastenvaateompelukärpänen. Maailman ihanimpia kankaita on noin kaksi miljoonaa ja kangasta menee yhteen vaatekappaleeseen sen verran vähän ettei haittaa jos joskus epäonnistuu. Kau...
Yksi pikkusiskoista tokaisi heti nähdessään yhden keskeneräisen sukan, että tuollaiset haluaisin. Olen yrittänyt muistaa tällaisia asioita (joulua varten kirjoittelen pitkin vuotta muistiin erinäisiä...
Tämän neuleen tarinasta tuli melko monimutkainen ja pitkä, mutta valmistui se sitten lopulta, juuri sopivasti kesäksi! ;)Malli: Cityscape by Laura Chau ja DROPS kuviollinen jakkuLanka: DROPS Alpaca h...
Meidän kotona asuu pieni puutarhuri. Tässä hän on matkalla puutarhaan, päällä uusi vadelmanpunainen villapaitansa.Malli: Drops design 14-2 (ravelry)Lanka: Arwettan ekstra fin merino, 150 gPuikot: 3,0...
Oli tarkoitus lähteä Syyriaan, mutta jostain kumman syystä matkasuunnitelmat muuttuivat ja lähdimme hieman rauhallisempaan Ranskaan. Viikon vietimme maaseudulla, jonka jälkeen olimme vielä pari päivä...
Jokaisena talvena iskee himo uuteen pipo-huivi settiin. Tämän setin innostus lähti siitä, etten omistanut neutraalin väristä huivia joka sopisi värikkäisiin takkeihini. Väriksi tuli harmaa ja langaks...
Seuraava kauan keskeneräisenä ollut työ on valmistunut. Ja tämä hipoo täydellisyyttä! Nyt ärsyttää se etten saanut sitä aiemmin valmiiksi...Malli: Connie Chang Chinchion Henley Perfected, IK Winter 2...
Muuten niin väritön ja kalpea naamani menee kylmällä säällä aivan punaiseksi. Tässä iässä luulisi jo oppineen ettei sellaisella säällä kannata kuvata itseään, mutta ei, en ole selvästikään vielä sisä...
Myös tähän malliin ihastuin Kim Hargreavesin mallistosta! Neuleessa oli ylättäen pieni projekti noiden palmikkojen takia, mutta hiljaa hyvä tulee! Malli: Aaren, Kim Hargreavsin kirjasta Precious (rav...
Frejan ensimmäinen villapaita on jäänyt jo pieneksi. Kesähelteillä neuloin uuden, mutta viimeistelyä en saanut tehtyä ennen kuin neuleelle oli oikeasti käyttöä. Meidän pieni tähtisilmä poseeraa :)Mal...
Kummityttö täytti kaksi vuotta ja tänä vuonna hänen paketistaan kurkisti ujo pikkuinen kilpikonna, eli Sheldon sköldpadda.Malli: Ruth Homrighausin Sheldon, Knitty talvi 06 (ravelry)Lanka: Drops Muska...
Meidän tämän "kesän" ensimmäiset häät olivat syyskuussa. Jokaisella naisellahan pitää olla asuun sopivat kengät, iästä huolimatta, ja näin sain siis päähäni tehdä Frejalle mekkoon sopivat pie...
.. ainoastaan bloggaamisen kanssa! Neuleita siis on valmistunut, bloggaaminen on jostain syystä vaan jäänyt.Malli: Lauren, Kim Hargreavesin kirjasta Precious (ravelry)Lanka: En valitettavasti muista!...
Tai ainakin heikun keikun! Esittelyssä elämäni toinen tilkkutäkki.Sain siis päähäni joskus joulun jälkeen tehdä tilkkutäkin tulevalle vauvalle. Edellinen tuli tehtyä yläasteella, koulussa. Jostain sy...
Kesäneulettahan ei nyt tarvita liian kuuman sään takia, mutta sellainen valmistui kuitenkin.Malli: Anna Bellin Cherry (ravelry)Lanka: Novitan Butterfly, 280 gPuikot: 3 mm ja 3,5 mmMuuta: napit omasta...
Päätin jo keväällä että teen äidille synttärilahjaksi huivin. Tosin synttärit oli ja meni ja huivikin oli valmistumassa ihan ajoissa, mutta lopussa huomasin ettei lanka riitä, eikä saamaa mallia olis...
Tämän neuleen piti jo valmistua viime kesäksi siistimmäksi neuleeksi mitä voi käyttää kesämekkojen kanssa. Kun kaikki osat olivat valmiita, jäin kuitenkin miettimään mitä teen hihoille. Tänä keväänä ...
Juhlia on ollut viime aikoina mielin määrin ja tietenkin pienelle neidille piti saada oma leninki. Kaapista löytyi paljon kivempia kankaita kuin kaupasta löytyvät valmiit mekot. Ompelukone surisi kov...
Kun nyt minusta tuli täti niin oli aivan pakko saada tehdä neitoselle pikkuruista vaatetta. Mikäpä parempi kuin kesäinen nukkupussi. Malli: DROPS makuupussi koko 50/56Lanka: Lane Cervinia Merino Supe...
Keskiviikkona 14.4.2010 klo 22.47 tähän maailmaan putkahti pyöreäposkinen peikkotyttö Freja. Kovin pieni hän ei ollut; painoa oli 4205 g ja pituutta 51 cm (tosin tänään neuvolassa oltiinkin jo 54 cm)...
Maha-aika vetää viimeisiään, tänään on nimittäin laskettu aika, mutta saa nähdä kuinka kauan täällä vielä pysytään. Tämä neule pääsi puikoille juuri siitä syystä että se käy myös mahan kanssa. Malli:...
Olen tehnyt lisää pieniä lämmittäviä juttuja. Ensimmäinen niistä on keeppi, joka valmistui tämän tekeleen ylijäämästä langasta. Mielestäni keeppi on tälle parmpi nimi kuin kauluri.Malli: DROPS palmik...
Minulla on ollut joku ihmeellinen epäitsekäs neulontakausi. Johtuu varmaan hormoneista ja loppuu luultavasti kohta puolin (2 viikkoa laskettuun aikaan...). Sain kuitenkin päähäni tehdä siskolle neule...
Du abonnerer ikke længere på . Fortryd?