Taas oli se aika vuodesta milloin pääsi aurinkolasi taivaaseen (jos se taivas olisi todella ahdas, kuuma ja täynnä toisiaan töniviä ihmisiä). Kävimme aurinkolasien ystävämyynneissä. D&G, Versace,...
Hei sohva, pitkästä aikaa. Välillä istun tässä hävettävän monta tuntia ja silloin kun en ehdi tulee sitä ihan ikävä. (Vaikkakin inhoan edelleen tätä sohvaa yli melkein kaiken). Minulla on tässä kuite...
Hämeen ammattikorkeakoulun 35 nuoren suunnittelija jalkine ja vaatetusmallisto näytös w012 check- Mielenkiintoinen, mutta ei minua mitenkään suuresti inspiroiva. Toisaalta minua ei hevillä inspiroida...
Kuten tuossa jo muutama postaus taaksepäin moni huomasikin jalassani keikkuvat kengän uutukaiset. Jeffrey Campbell perhe on lisääntynyt odotettua nopeammin. Suorastaan hävettävän nopeasti, mutta puol...
Käytiin tänään ihan mielettömän rankalla aamulenkillä. Tässä hieman kuvamateriaalia siitä. Eli, tallusteltiin eteenpäin smoothiet kädessä, istuskeltiin kivellä ja tuijoteltiin merta, hypittiin kallio...
Samperin Zarassa alkaa olla aika oiva valikoima kesävetimiä. Sellaista hempeyttä, keveyttä, värikästä, virkattua ja pitsiä koko kauppa täynnä! Tavallaan ei ollut tarkoitus kuin käydä kääntymässä, mut...
Minä olen taas aivot yhtä pumpulia, sydämiä, halinalleja, yksisarvisia, ilmapalloja, hattaraa ja siitepölyä täynnä. Vihdoinkin alkaa olla sellainen oikea kesä olo. Takki saa unohtua kotiin, kukat kuk...
Heti siitä hetkestä alkaen kun ne multaiset pikku pallerot rantautuu perusperunoiden väliin, alkaa niitä löytyä tästä minun lautaselta melkein päivittäin- tai useasti päivässä. Voisin siis elää uusil...
Ihanaa! Pääsen arpomaan Nellyn lahjakortin teidän lukijoiden kesken ja on jo sen verran mukavalla summallakin varustettu kortti (aktivoitava koodinpätkä siis), että sillähän saa vaikka mitä! Minä hal...
Maanantain sneak peek- postaus liittyi Roxien uudistuneisiin nettisivuihin. Jos minusta oli outoa studiolla tuijottaa pärstääni tietokoneen ruudusta, niin arvatkaa oliko naurussa pitelemistä kun aamu...
Muistatte varmaan, että lupailin jo ajat sitten matkakuvia myös Laurin reissusta Kambodzasta. Kuvathan koneella ovat olleet jo kuukauden päivät, mutta tuo tekstipuoli sitten vähän jotain muuta. Eli e...
Yritin tuossa taannoin leikkiä mannekiinia. Se ei luonnistu minulta ihan maailman parhaiten. Luulisi, että kaikkien niiden huippumalli haussa tuotantokausien tuijottamisen jälkeen osaisin edes vähän ...
Miten näitäkin on nyt näin paljon. Ei ihme, ettei kaapeissa tosiaan ole tilaa. Kaikki on kuitenkin onneksi käytössä. - paitsi karvahupullinen nahkatakki raukka odottaa ullakolla kirpputorin pöytää. T...
Printtihousut. Tässä olen kuulkaas pähkäillyt että milloin minä ostan ensimmäiset kukkapöksyni. Olisinko pari vuotta sitten kuvitellut kirmailevani kaupungilla päälläni räikeät viidakko/kukkaniitty/d...
Lippupaketin voittajaa olisi ollut mahdotonta valita itse. Luin jokaisen 567 kommentista ja haluaisin mieluiten jakaa 567 lippua. Kommenttinne saivat minut hymyilemään ja nauramaan, hyvä ettei osa me...
Päätin tehdä risottoa. Ihan vain koska en sitä ollut koskaan tehnyt. Katsoin muutaman ohjeen netistä ja lähdin soveltamaan. Olisi ollut ihan hyvä, jos olisin mm. lukenut ne ohjeet. Hetken siinä sählä...
Oli kiva vapaapäivä. Satoi ja paistoi hassusti vuorotellen juuri oikeaan aikaan. Sisällä ollessani kuulin vaan ropinan, mutta ulkona hyppelehtiessäni aurinko lämmitti ja tuntui jo niin kesältä. Päivä...
Ei siihen mennyt kuin muutama kuukausi, mutta päästiinpä vihdoinkin etelänrantaan tutustumaan kunnolla entisen Raku Yan ja nykyisen &Dinen menuuseen. Lempiravintolani Raku Ya kun on nyt tuossa jo...
Tässä mennään nyt selvästi jotain kampanjaviikkoa. Tällä kertaa olin mukana Offeriumin ja Insiedaysin kampanjassa, missä pääsin testaamaan Offeriumin tarjoamia diilejä. Onneksi kamppiksessa oli aikat...
Tässä loput. Tai ainakin ne mitä löysin kuvattavaksi. Koska aika ajoin järjestelmällisen minäni on ruvennut olemaan hukassa on osa tavaroista on ties missä. Pyykkikorissa, autossa, laukun pohjalla, l...
Arvatkaas mitä – varsinkin te elektro-, dance- ja pop hittimusiikista tykkäävät ihmisolennot siellä. Live Nation on järkännyt LadyGagan hujauksessa loppuunmyydyn Hartwall Areenan maanantain 27....
Vai pitäisikö sanoa että kasa toppeja ja 2,5 kenkäparia. En ihan kuvitellut palaavani jenkeistä mukanani vain yhdet korkokengät, yhdet bootsit ja oikean jalan kiilakorko ilman paria, mutta ainakin ov...
Nyt ei ole kyllä kovinkaan värikästä asiaa. Vappu verottaa vielä niinkin paljon, ettei sitä melkein edes uskalla poistua kotoa ja viikonloppua ollaan vietetty hyvinkin mukavan tylsästi neljän seinän ...
Koko matkamme ajan en tiennyt mitä odottaa yhtään mistään, mutta Vegasista tiesin. Kasinoita, välkkyviä valoja, juhlia, hulinaa, kilinää, isoja rakennuksia. Aikuisten iso leikkikenttä. Ja sitähän se ...
Postista hakemieni pakettien kanssa olen aina ihan mahdoton. Kuka jaksaa odottaa kotiin asti ikinä? Yleensä edes vähän kurkkaan, mutta nyt kun Jeffrey Campbellin kengät oli laatikossa, niin hyvä ette...
Olen kokoajan elänyt siinä uskossa, etten ostanut matkaltamme oikein mitään. Sitten vasta kun kokosin ne kasaan kuvattavaksi valkeni minulle, että tulihan sitä sittenkin hieman ostettua jotain. mm yh...
Meillä oli oikein mukavaa. Ihan kaksi päivää jaksettiin juhlia. Tosin tiistaina perinteiselle kaivarin vappupiknikille valmistautuessani neljän tunnin yöunien jälkeen jaksaminen oli kaukana. Olin its...
Ajattelin eilen piipahtaa nopeasti kaupungilla kun iski tyhmä vappu vaatekriisi. Ihanteellinen tilanne olisi ollut löytää pitkään etsimäni pitsimekko ja pirteät kengät tylsien talvimonojen tilalle. J...
Vihdoinkin se tapahtui. Pääsimme syömään Patronaan – Annankadulle pystytettyyn Cafe De Nopalin pyörittäjien toiseen ravintolaan. Tähän meksikolaiseen on yhtä vaikea päästä kuin jonnekin linnanj...
Eilen huomattiin taas, että kuinka kirkkaana se hehkulamppu pääni yläpuolella loistaakaan. Jos uneni ovat sekopäisiä, niin ei tässä valveilla olemisessakaan ole kyllä kehumista. Lähdin kaupungille ja...
Du abonnerer ikke længere på . Fortryd?