Käytiin eilen pakkasesta huolimatta tokoilemassa kokoonpanolla minä&Jilla, äippä&Tamsku ja Arja&Alvin. Tehtiin ihan vaan muutama liike per nenä mutta hyviä pätkiä saatiin. Tamsku otti noudon ja seura...
Pakkaset ovat vaan jatkuneet. Käytiin kuitenkin kelpieiden kanssa hangessa juoksemassa (= lue minä kuvasin ja koirat juoksivat lelun perässä) ja noin vartin verran oli kamerakin käytössä. Jilla on vu...
Ihana ilma ollut, jokseenkin kylmä mut niin aurinkoinen. Elvi oli meillä sunnuntaina hoidossa ja otin muutamia uusia kuviakin. Laitoin tähän pari näytille. Jilla oli etenkin tosi onnellinen kun sai t...
Nyt on kyllä lunta riittänyt viime päivinä...ihan kiva, kun on valosampaa ja kengät ei kastu loskasta lenkkeillessä. Tällain sunnuntaina päästiin valoisaan aikaan ulos, joten kamerakin tarttui pitkäs...
Tänään on ollut varsinaisen kurja sää... sataa räntää ja on ihan märkää. Ei me annettu sään kuitenkaa lannistaa. Tehtiin kelpieiden kanssa pitkä lenkki ja nähtiin niin iso lintu, ettei vastaavaa olla...
Joka vuosi on tehty pieni kooste siitä mitä yhden vuoden aikana onkaan tapahtunut. Vuosi 2011 on jo takanapäin ja ihan muistinvirkistyksenkin vuoksi täytyy hetki miettiä mitä viime vuosi pitikään sis...
Vuoden viimeisiä päiviä on vielä muutama jälellä. Tää on tätä aikaa, kun raketit paukkuu jo etuajassa, huoh. Eilen meinasi teinipojat saada läksytyksen osakseen, kun oltiin kelpojen kanssa iltalenkil...
Onnea Jilla ja sisarukset !!! Tänään 4v synttärit :). Niin se aika vaan menee siivillä...... Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain, hyvää syntymäpäivää toivotan. Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain ja ...
Näistä kuvista on jo hetki aikaa, mutta nähtiin porukalla tässä yksi päivä ja koirat saivat juosta keskenään ja vähän harrastaakin ;). Olipa mukavaa! Makkara maistui, treenit onnistuivat ja sen jälke...
Nää kuvat on jäänyt laittamatta ja tänään jo sain kasvateista uusia kuvia, joten laitetaan syyslomakuvat ekana ja seuraavalla kerralla sitten tän päivän kuvia :). Tällainen kuvapäivitys siis luvassa!...
Syksy etenee kovaa vauhtia ja päivitykset ei perässä pysy. Pitäsi ihan ryhdistäytyä kotisivujenkin suhteen. Oma polvikin alkaa olemaan kunnossa vihdoin, joten harrastusrintamallakin voisi kohta alkaa...
Saatiin SIljalta ja Seriltä blogihaaste :) Pitäisi keksiä kahdeksan satunnaista faktaa koiraelämäsäni :)! 1. Elämässäni ei ole päivääkään ettei meillä olisi ollut koiraa. Ja tarkemmin mietittynä ei p...
Ihan ekana sorry siitä että meidän blogi on ollut niin hiljanen. Koottuja selityksiä on kyllä tarjolla, kuvia on ollut jalkatuen kanssa hankala ottaa kun ei pääse kyykkyyn ja syksyn kirjoitukset oli ...
Täällä ollaan, vaikka hiljaista on ollut. Oma polvi taittuu edelleen vaan sen 30 astetta, mutta viikon päästä on lääkäri ja toivottavasti saisin vähän lisää liikkumavaraa. Kovin on ollut totuttelemis...
Meillä tulee kelpojen kanssa totaalinen tauko agista, tokosta ja muista harrastuksista kun oma polvilumpioni päätti käydä sivussa ja tämän seurauksena 6 pitkää viikkoa jalkatuen kanssa yhteiseloa ja ...
Meillä olikin viikonloppuna suuntana Kouvola ja sitten Heinola. Molempina päivinä onneksi oli hyvä ilma, vaikka ajattelin että minun tuurilla sataa kuitenkin....ja kehät oli sellain kivasti, että ker...
Huomenna alkaa taas arki ja taas on ihan pakko todeta että kyllä loma tekee ihmisen onnelliseksi. Kesä meni nopeasti, koirien kanssa en kovin paljoa saanut aikaiseksi kisamielessä, mutta muuten meill...
Jilla ja Tamsku pääsi tässä pari päivää sitten uimaan ja tytöt oli kovin onnellisia. Tamsku nyt on saanut uida koko heinäkuun, kun on ollut saimaalla mukana, mutta Jillalle se on vähän harvinaisempaa...
Yhtenä iltana kuunnella tuulia vaan. Yhtenä iltana vannoisi rakkauttaan. Yhtenä iltana maailma ois kohdallaan
Ihan ekana on ihan pakko hehkuttaa sellasta huippujuttua, että AJOKORTTI on vihdoin totta!! Me ollaan Jillan kanssa lomailtu koko tää kuukausi kaiken harrastuksen osalta. Eilen sitten pyyhkäistiin ka...
Niitä pitkään luvattuja kesäkuvia ei olekaan nyt sitten tulossa ollenkaan. Oma tietokoneeni sanoi sopimuksensa irti sähkökatkoksen siivittämänä ja sinne meni. Ehkä ne vielä joskus sieltä saa tai sit...
Päivittäjä on ollut hyvin kiireinen työputken vuoksi ja siksi päivitykset tulee tosi myöhässä, sorry! Jotain kuukauden takaisia kesäkuviakin on laittamatta, mutta jospa vaikka ensi kerralla? Kuura ol...
Ella haastoi meidät tällaiseen kuvajuttuun =) katsotaas mitä arkistoista löytyy! 1. Tältä me näytimme vuosi sitten 2. Toisinaan olemme hyvin edustavia 3. Tästä kuvasta voi päätellä mitä harrastamme 4...
Jillan tytär Papu osallistui Rovanimen juhannusnäyttelyyn Topin kanssa. Vaikka tämä oli vasta Papun toinen näyttely, hienosti oli menestystä tullut :). Kiitos ja onnea pohjoisen suuntaan! Alla oleva ...
Oikein hauskaa juhannusta kaikille! Äkkiä on kesä edennyt jo vuoden valoisampaan aikaan :). Toinen juhlan aihe tässä hiljattain on ollut se, että itse olen virallisesti aikuinen (uskoisko sitä :D) ku...
Vähän tulee päivitys myöhässä, mutta älkää antako sen häiritä :). Eli käytiin sunnuntaina Kotkassa näyttelyssä, meidän porukasta sinne osallistui Jilla ja Daisy. Tuomarina oli Kreikkalainen setä, jon...
Ihan ensiksi täytyy mainita, että Elvi kävi tänään lonkka- ja kyynärkuvissa ja terveenä lähti eteenpäin :). Odotellaan vielä lopullista lausuntoa. Jillan kanssa käytiin agitreeneissä eilen. Kouvolass...
Tytöt pääsi tänään Tapikselle harjottelemaan tottista hyppynoudon muodossa. Kyllä oli kelpiet tyytyväisiä. Muutama kuvakin otettiin :). Jilla sai kokeilla myös A-estettä ja molemmat tytöt oli paikkam...
Meillä oli Jillan kanssa viime lauantaina ihan uusi kokemus. Oltiin LPKY:n joukkueessa tokon SM-kisoissa. Lähdettiin Ritvan ja Pimun kyydillä jo perjantaina kohti pääkaupunkia ja se olikin ihan hyvä ...
Du verfolgst nicht mehr . Rückgängig machen?