Touko-kesäkuun vaihteessa alkaa kesäkausi virallisesti, kun perinteikkäät Cityn Baarifestivaalit rytmittävät stadia kahden päivän ja yön ajan. Jo toistamiseen minua hemmotellaan heti avajaiskonsertis...
Alkujaan bruschetta on Keski-Italiasta tuleva alkupala, joka perinteisesti koostuu leivän lisäksi tomaatista, oliiviöljystä ja valkosipulista. Muunnoksia klassikosta on varmasti yhtä paljon kuin teki...
Nöyrin kiitos Anna, Dinner 4U2 ja Siskoliina. Pengerkatua on muistettu kolmella eri tunnustuksella kuluneen kuukauden aikana - toivottavasti ehdin jakaa nämä ansiot pian eteenpäin! Aika on hurahtanut...
Vanhat portaat johtavat Unioninkadulta Kiseleffintalon toiseen kerrokseen, mistä huhtikuisella sunnuntaikävelyllä löytyi keskustan uusi Ciao Caffé. Kahvilan ketjusisaret ovat tuttuja suurista kauppak...
Kallion Kolmannelle linjalle avattiin tänään aamuvarhain uusi kahvibaari ja myymälä, Good Life Coffee. Kunnon kalliolaisena poikkesin paikalle heti aamupäivän tunteina ja nappasin mukaan mukillisen h...
Keväisten annosten sarja jatkuu. Suoraan Hakaniemen hallista kalastetut siikafileet maistuivat lähes kesältä raikkaan vihreän rucola-perunasalaatin kera. RUCOLA-PERUNASALAATTI - Salaattiin - 1 nippu ...
Etsy.comista löytyi jälleen mainio kauppias. Anek myy printtejä, joiden yksinkertainen typografialeikittely puree ainakin tällaiseen ruoka- ja sisustusfriikkiin - taulut esittävät keittiöaiheisia san...
Turun laitakaupungilla sijaitseva Bistrolet le Porc ei ulkokuorellaan pröystäile. Kerrostalon kivijalasta löytyi kuitenkin kotoisa pieni ravintola, jonka vastaanotto oli varsin ystävällinen. Lähes ty...
Lisää sitruunaherkkuja - Lemon posset löytyi uusimmasta Glorian Ruoka&Viini -lehdestä. Hienostelevan nimen takaa paljastuu yllättävän helppo ja yksinkertainen annos, mutta maku on...
Auringonvalon lisääntyessä tekee mieli käyttää raikkaita ja keväisiä raaka-aineita ruoanlaitossa. Sitruuna on oma suosikkini ja tällä kertaa se pääsi mukaan risottoon. Raikkaan sitruunarisoton seuran...
Aaltovaaseja löytyy yhtä suurella todennäköisyydellä suomalaisista kodeista kuin niitä toisia kansallisaarteitamme, Mariskooleja. Oltiinpa näistä kahdesta klassikosta mieltä mitä hyvänsä, Annan idea ...
Perjantai-iltapäivänä Hakaniemen hallin naapuri, lounaskahvila Raiku oli lähes viimeistä tuolia myöten täynnä. Murretun oranssit seinät ja 50-luvun henkiset kalusteet antoivat oivat puitteet lounaall...
Lähtökohtaisesti välttelen valmisruokia, mutta joskus pieni oikaisu on paikallaan. Pirkan vihreä currykastike yllätti iloisesti - ohuehkossa kastikkeessa oli sopivasti tulisuutta, muutama iloinen her...
Viikonloppuna Pengerkadun ruokapöydän ympärille saatiin vanhoja ystäviä ja uusia naapureita. Tunnelma oli katossa, eikä vähiten maistuvan ruoan takia. Inspiraatio illan tapashenkiseen menuun löytyi R...
Ruokaohjelmia tulee seurattua suhteellisen paljon. Siihen nähden niiden reseptejä testaan suhteellisen vähän. Tomin keittiön ribsit pääsivät kuitenkin kokeiluun, eikä suotta. Kahteen kertaan käs...
Perjantaina innostuin kokkailemaan dimsumeja, joiden paras osuus oli loppupeleissä niiden täyte. Täytettä jäi kuitenkin reilusti yli dimsumtarpeen, joten sunnuntai-illaksi piti kehitellä lopusta taik...
Yksi talven parhaista ostoksista kotiin olivat nämä H&M Homen pellavaiset lakanat. Materiaali on todellakin 100% pellavaa, ihanaa rypistyvää ja paksua kangasta. Pellava tuntuu hyvältä iholla ja p...
Eteisen mustan seinän lisäksi innostuin ajatuksesta, että ruokailuryhmän takana olisi liitutaulu. Vaikkapa menun kirjoittelua varten - tulisi vähän ravintolafiilistä viikonloppujen dinnereille! Muute...
Eli lihapataa burgundilaisittain. Burgundinpataa. Hyvää talviruokaa, helppo tehdä ja riittää suuremmallekin seurueelle. Loistava keino hyödyntää myös jääkaappiin unohtunut punaviinin loppu. Alkuperäi...
Muutama kiva vaate ja tavara etsii uutta kotia - esimerkiksi nämä Tiger of Swedenin farkut. Kurkista tästä Huutoihin!
Joululahjaksi saatu roteva viini kaipasi ruokaseuraa. Amarone Della Valpolicella Classico I Castei olisi ehkä halunnut kunnon pihvin, mutta me päätettiinkin mennä burgereilla. Lammasburgere...
Posti toi Pengerkadulle uuden Divaanin. Heti eteisen lattialta silmiin osui kannen teksti: Sisusta itsesi onnelliseksi. Pinkki parketti, fototapetti ja muut mieltä ilahduttavat ideat. Jaahas. Mu...
Pian kaksi vuotta sitten tuhkapilvien aikaan olin jumissa Pariisissa. Kyllä, todella ikävä yhteensattuma - pitkä viikonloppu muuttui viikoksi yhdessä suosikkikaupungeistani, missä kirsikat kukkivat k...
Otsikko on suora lainaus omasta Facebook-statuksestani tältä viikolta. Tässä on nyt ollut kaikenlaista harmia. Mutta mausteinen Rogan Josh helpotti oloa edes hetkeksi. Alkuperältään ruoka on kashmiri...
Tallinnan Vanhakaupunki tarjoaa finediningin ystävälle monta ovea avattavaksi. Suurimmassa osassa on tullut jo käytyäkin, joten toista kertaa testiin useiden vuosien tauon jälkeen pääsi ravintola Boc...
Võrgu -kadulla sijaitsee uusi tallinnalainen ravintolasuosikkini Kohvik Moon, joka on myös Tallinnan parhaimpien ravintoloiden listalla (2011) heti toisella sijalla Chedin jä...
Edellinen iPhone palveli luotettavasti lähes kolme vuotta, mutta nyt oli aika vaihtaa sekä puhelin että sen suojus. Applen omassa kaupassa on tarjolla ihan kivojakin kuoria, mutta etsiskelin vähän pe...
CityDealistä ostamani Houm.fi -verkkokaupan lahjakortti tuli hyvään käyttöön. Houmin alesta löytyi Normann Copenhagenin Hang valaisin mukavalla hinnalla. Se saa paikan Pengerkadun makuuhuoneesta. Näi...
Kauppamatkalta sattui löytymään Chef Wotkinsin hirvichorizo -raakamakkaraa. Kylmänä talvipäivänä teki mieli lämmittävää keittoa ja näiden kahden yhdistämisestä se ajatus sitten lähti. Etiketin s...
Elämä on joskus sellaista, että jättäessään jotain aivan arkista taakseen - jotain mitä ei oikein koskaan arvostanutkaan - huomaakin pian kaipaavansa sitä. Kävin sanomassa Arabialle hei hei ja otin n...
Du verfolgst nicht mehr . Rückgängig machen?