Lukaisin tuossa eilistä Pronutritionistin juttua ja sen keskustelua painonhallintaan liittyvistä tekijöistä. Reijon juttu on hyvä, mutta kokonaisuudessaan keskustelun ilme on hiukka synkkää. "Vai...
Tänään Metsähallituksen luontopalvelut lanseeraas ivat Kansallispuistokummi -kampanjan, josta ensiaskeleena Mikko "Peltsi" Peltola ja Saimi Hoyer olivatkin aamu-tv:ssä turisemassa. Ilokse...
Sanaparin "motivoiva startti" harvemmin kuulee missään sellaisessa yhteydessä, jossa siitä osaisi olla tyytyväinen. Toki on mukavaa jos elämäntapamuutoksen alussa saadaan hyviä kokemuksia, jo...
Seksi/seksuaalisuus ja syöminenLukiessani muutama päivä sitten Stefan Lindforsiin liittyneen pikkujutun hänen aiemmista syömisongelmistaan esiin pisti lähinnä hänen perustelunsa asiassa - seksi ei to...
Urheilijan ravinto. Ah, siinäpä aihe josta myös liikkuu hassuja uskomuksia kuten vaikkapa että urheilijat syö tosi hyvin. Olen osana harrasteitani ja toimeenkuvaani ollut jo opiskeluajoista akti...
Sille nyt ei voi mitään, että aika usein olen puhumassa asiakkaille siitä että syömisessä kannattaisi ottaa vähän rennommin, syödä voisi vapautuneemmin, laihduttaa kannattaisi vähän hitaammin ja luke...
Syömistrendien ylilyönneistä koomisin on..Hiljattain eräs toinen ravitsemusbloggaaja harmitteli kuinka sekaisin julkisen keskustelun syömispaketti tällä hetkellä on ja ihmiset ahdistuvat ruokavalion ...
Olen pitänyt blogia nyt vuoden verran. Se on siinä mielessä olennaista, että alunperin blogi oli minulle vuoden mittainen kokeilu. Paitsi, että minusta oli kiva kirjoitella niin päätin kuitenkin että...
Elämme siinä mielessä suht terveessä yhteiskunnassa, että näppituntumani mukaan aniharva uskoo rasvaimulla saatavan mitään kummempia terveydellisiä hyötyjä - ja ylipäätään koko aihe on varsin vähän e...
Uusi teknologiaratkaisu syömisen tueksi on pilottivaiheissaan päässyt jo aika pitkälle ilman median huomiota - nyt on aika nostaa tämä esiin. Suomalainen Foodcollar Oy on kehitellyt ratkaisua, jossa ...
Suolankäyttökysely ja kannanotto teemaan- "..ja sitten vielä päälle ettei suolaa saa käyttää niin ei tää niin herkkua oo ollut."- "Jaa.. kuka on niin sanonut?"- "Kaikki"- "...
Tässä on aiemmin tullut spekuloitua kuinka vähän erilaisia suosituksia ja ohjeita syömisessä noudatetaan. Ja eihän niissä toteutuksissa aina hurrattavaa ole, mutta toissa aamuna luulen havainneeni Su...
Luettuani jutun luulen, että ateriarytmini on´Ravitsemusfysiologian professori Marja Mutasta haastateltiin uusimmassa Hyvä Terveys -lehdessä ja hän siinä mm. totesi, ettei oikein ymmärrä kun joka puo...
Edellinen juttu Onko ylipaino oma moka? sai runsaasti kommentteja ja oma näkökantani sai gallupissa turpaansa huolella. Mikä oli yllätys, sillä odotin määrin tasaista kisaa, jossa ...
Minulta toivottiin vastausta blogissani kysymykseen "Voiko makaronilaatikkoa syödä?" ja eineksistä voisi muutenkin kai sanoa jotain.EineskyselyEineksethän on aihe, josta yleisesti voisi sanoa...
Sellainen käsite kuin "Rento painonhallinta" on vähän vahingossakin tullut lanseerattua ja näin vuosienkin jälkeen törmään alituisesti siihen, että tästä ajatusmallista otetaan aika helposti ...
Ai kun mä tykkään kuinka ajatukset yhdistyvät ja sitten onkin halu kirjoitella.Tällä kertaa cocktail koostuu kolmesta teemasta: viime viikonlopun liikuntalääketieteen opintojen ravitsemuskurssin pitä...
Periaatteessa tämä blogautus on jatkoa Häiriintyneen Syömisen -sarjalle (anoreksia, ahmiminen) ja sen osa 3. Mutta en silti otsikoi tätä tuohon sarjaan, sillä kaikki tähän otsikkoon liittyvä ei ole h...
Tämä on kaupallinen tiedote. Uusi kirjani on ulkona ja kun joskus lupasin kustantajalle, että voin markkinoida (mikä on mulle vähän kirosana..) kirjaani myös blogissa niin teen sen nyt ja tässä.Kirja...
Olen nähnyt viikon sisällä monia juttuja, joissa vuoden 2012 syömistrendejä on ennusteltu. Näiden veikkailujen sijaan ajattelin kuitenkin tarjota Oikean vastauksen vuoden 2012 trendeistä, koska onhan...
Vuoden lopussa on hyvä summata yhteen vuoden saldoa - ja teen sen blogin ehkä mielenkiintoisimmista asiasta eli millä hakusanoilla blogiin tullaan. Tässä joitain poimintoja ja ajatuksia niistä:- erit...
Otsikko ei ole marinaa. Se on toteamus.Usein harmitellaan kuinka terveellinen syöminen on kalliimpaa. Eihän se hyvä asia ole ja ymmärrän harmituksen, mutta pohjimmiltani ajattelen totta kai...
Kuinka moni suomalainen syö hyvin edes tärkeimmissä asioissa: tasaisesti kovia nälkiä ehkäisten sekä saa riittävästi kasviksia (400 g/vrk), öljyjä ja kalaa (arvioidaan riittävällä tyydyttymättömien r...
Edessä on uuden tietokoneen hankinta ja vakiintuneena kannettavan käyttäjänä olen vaihtamassa pöytäkoneeseen. Kun tälle tuntemattomalle sektorille hyppäsin niin toki lähdin selvittämään netistä mitä ...
Jäin yhtenä päivänä miettimään mitäs kaikenlaisia tuotteita tässä on vuosien aikana tullut kauppojen hyllyille häipyäkseen sieltä varsin äkkiä. Ja näitä tuotteita olisi toki pilvin pimein, mutta ajan...
Uutuus on hernepohjainen elintarvike ja kytkös on minulla. Näinä avoimuuden aikoina ajattelin todeta, että minulla on nyt taloudellinen sidos. Olen osakas Nofu:ssa, joka valmistaa hernepohjaisia...
Minun piti itse asiassa laittaa ihan muu blogautus, mutta inspiroiduinkin enemmän tästä Leena Putkosen vieraskirjoituksesta ja kun Anettekin kirjoitti oman versionsa niin ajattelin hieman kertoa...
Yksi asia suomalaisessa "virallisessa" ravitsemusviestinnässä on pahasti pielessä - sitä ei ole.Ja se on taas pistänyt silmään viime päivinä. Se tuleeko ravitsemusasiantuntijoilta jotain...
Anoreksian sijasta olisi monesti kuvaavampaa puhua anorektisesta oireiluista, joka kattaa koko skaalan diagnostisesta anoreksiasta epätyypillisiin ilmentymiin kuten ns. urheilijan anoreksiaan (paremp...
Ahmimishäiriö ja sen kaltaiset ahmimiskokemukset ovat todella yleisiä. Siis TODELLA yleisiä. On vaikea sanoa kuinka paljon eri asteista ahmimisongelmaa on väestössä, mutta puhumme aika varmuudella ky...
Du verfolgst nicht mehr . Rückgängig machen?