Kesän tulon huomaa aina lämminsävyisistä tunnelmaotoksista. Pehmeää harmoniaa pyrin saada tuotettua myös omiin muotokuviini. Koulukuvakiireet ovat onneksi jo hellittäneet, ja on aika siirtyä ylioppil...
Talvi alkaa olla selätetty, ja vihdoin ulkonakin tarkenee taas kuvata. Viimeinen kuukausi on vierähtänyt koulukuvien ja promokuvien lähettelyn kimpussa, mutta toukokuun puolella alkavat taas ylioppil...
Astetta mielenkiintoisempi tapahtuma osui tälle päivälle, kun päätin lähteä käymään Kallion puistokirpparilla. Perillä odottikin melkoinen jonotus. 20 minuutin jälkeen päästiin vasta sisään aulaan. P...
Aika blogin päivittämineselle on viimeisen kuukauden aikana ollut aika kortilla. Ylioppilaskokeisiin lukeminen ja ennakkotehtävien tekeminen on vienyt turhankin reippaasti aikaa. Nyt aletaan kuitenki...
Tänään virittäydyttiin oikein kunnolla talviseen olotilaan ja painuttiin pakkaseen kuvaamaan eskimokuvia. Vaikka niin mallin kuin kuvaajankin kädet poltteli kylmyydestä, varsinkin nämä lähikuvat onni...
Rentouttava loma takana ja uudet sykähdyttävät projektit edessä. Vieraan vaikutus -projektin tuloksetkin tulevat näkyville kuluvan kuun aikana. Vuoden 2012 ensimmäiset kuvaukset pidettiin Haukilahtee...
Harkitsin pitkään tämän projektin julkaisemista netissä ennen sen valmistumista. Kuitenkin kuvauksia alkaa olla takana jo sen verran monet, että päätin väläyttää hieman teemaa, joka tulevaa teosta ha...
Valon vähyys on kyllä tullut ihan yllätyksenä. Hieman lannistavaa kuvata ulkona, kun siedettävää kuvusaikaa on vain parisen tuntia. Tässä kuitenkin muutaman viikon takaisia kuvia Espoonkartanosta, jo...
Kuten jo aiemmin lupailin, lisää kuvia Henkasta olisi nyt tulossa. Muut eivät ole ihan yhtä synkkäsävytteisiä. Jatketaan kuitenkin tällä luonnonläheisellä ja pehmeällä linjalla.
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla <- Tsekkaapa tämä, jos helpottaa blogin lukemista. Alkaa vähän harmittamaan tämä syksyn pimeys. Kuvaukset täytyy järjestää todella aikaisin iltapäivästä, jotta h...
Espoon keskuspuiston metsät ja lampi on nyt koluttu kameran ja valojen kanssa läpi. Joonas ja Janita toimivat malleina näille syksyisille kuville. Lisää samanhenkistä materiaalia tulossa piakkoin.
Tämän syksyn hääkuvat on kuvattu ja talveakin voi alkaa jo odotella. Tässä vielä katsaus tämän upean hääparin juhlaan.
Monta päivää kestäneen huonon sään jälkeen Tomin ja Suvin hääpäivää juhlistettiin aurinkoisissa lämminsävyisissä ruskan väreissä. Vihkipaikkana oli Espoon helluntaikirkko. Kirkon pihalla seisoo idyll...
Lauantaipäivän raikkaat ulkokuvaukset saatiin loistavasti pakettiin. Lämminsävyisen syksyiset muotikuvaukset otettiin Espoon keskuspuiston upeissa maisemissa. Alkumakua kuvauksista alla. Lisää tulee ...
Oli suuri ilo olla mukana näissä upeissa häissä. Päivään mahtui paljon arvokkaita ja ainutlaatuisia hetkiä, joista osa on talletettu näihin kuviin. Vaikka hääpäivän ajankohta oli syksyllä, ilma oli s...
Du verfolgst nicht mehr . Rückgängig machen?