Serkkutytön "Veikosta" tuli ihan oikeastikkin Veikko! Toivottiin melko perinteistä kakkua yksinkertaisilla koristeilla. Kahdeksan munan pohja ja täytteenä mansikkamoussea. Pinnalla marsipaani...
Roosa-Maria ja Ville juhlivat kihlautumistaan jo pääsiäisen aikaan tälläisella kakulla. Halusivat samanlaisen kakun, kuin olin tehnyt Roosa-Marian veljelle aikaisemmin, mutta vain pyöreänä. Kahdeksan...
Katsos, tulikettu antaa nähtävästi ladata tänne kuvia, mitä Crome ei suvainnut tehdä. Elikkäs viime viikonloppuna sai kasteen ja nimen tanskalaissyntyinen Benjamin ja minä sain kunnian tehdä juhliin ...
Aikomuksena oli laittaa viime viikonlopun kastekakusta kuva, mutta eipä onnistu nyt kuvien lisääminen... joten toivotankin kaikille täällä piipahtaville Oikein herkullista ja aurinkoista pääsiäisen ...
Ei oikein kuulu leivonta-aiheiseen blogiin kukkajutut, mutta laitetaan nyt kuiteskin. Olen nyt saanut muutamaan kertaan Anopinkielen kukkimaan, kovin pieni ja huomaamaton on tosin kukkanen. Kukkavan...
Joskus muinoin on saanut Tupperwaren kutsuilla vieraslahjaksi setin pieniä ympyränmallisia muotteja. Setin isoin muotti oli juuri sopiva pienien rieskojen tekoon. Paistokin meni suht nopeaan, kun pe...
Yhdeksän vuotta täyttävä Roope on kova Hifk fani ja toivoi kakkunsa päälle kyseisen jääkiekkojoukkueen logoa. Kuva on juuri maalattu, joten pinta on vielä kostea. Onnittelut Roopelle!
Keskimmäisen tyttären ystävän isosisko sai esikoisensa, ja minä pyynnön tehdä ristiäisiin kakun. Toiveena Aatos Ilmarin äidillä oli vadelmamousse täytteeksi, lumihiutaleita, vauva kastemekossa, hiem...
Juho ja Heli juhlivat kihlajaisiaan lauantaina. Pohjassa 12 kananmunaa, täytteenä lakkahilloa ja pinnalla kinuskia. Koristeet kaikki marsipaania. Sama kakku, vain eri kuvakulma. Onnittelut nuorelle...
Sain pyynnön tehdä orkideoita hääkakkujen koristeeksi. Olin ensin, että APUA!? En kyllä osaa... muotti, mikä minulla on, ei ole kovinkaan kummoinen, eikä taidot todellakaan riitä ilman muottia tekemi...
Elämä makeaksi blogin Facebook ryhmässä oli joskus syksyllä pieni kisa. Eli blogiin kommentoineiden kesken ryhmässä arvottiin Leivotaan lehti. Tässäkin numerossa oli vaikka ja mitä kokeilemisen a...
Mokkapalat eivät ole kuuluneet suosikkeihini, vaan oikeastaan inhokkeihin. Liekö sitten nuoruudessa maisteltu kiintiö täyteen... Tokihan mokkapaloja on tasaisin väliajoin vierasvaraksi ja lapsille p...
Nuorimmaisella oli selkeät toiveet kakkuunsa. Vaaleanpunaista, kermapinta, täytteeksi banaania ja mansikkaa sekä koristeeksi kynttilät. Tein molempiin juhliin, sekä kaverisynttäreille että "aiku...
Olen saanut jonkinverran palautetta siitä, ettei blogi päivity, eikä uusia ohjeita tule. No, ihan harrastuspohjalta edelleen leivon. Tietty blogiväsymystäkin on ollut ilmassa.. näidenkin keksien ohj...
.. on tässä. Meni siis Jassulle tuonne hieman pohjoisemmaksi. Paketti sisälsi siis - muffinssien koristelusetin (neljä pulloa ja niissä erilaiset tyllat) -Marimekon servettejä -Wiltonin muottisetin ...
Pitipä tulla laittamaan tuosta arvonnan paketista kuva, kun sain jo viikolla viestiä, että on saapunut perille. No, kuva on kamerassa, mutta kamera ei ollutkaan kotona. Joten ensi viikolla uusi yrit...
Elikkä oikein maukasta leivontavuotta 2012 kaikille! Täällä oli joulukuun ajan arvonta käynnissä. Voittajan arvoin totuttuun ja helppoon tapaan täällä. Osallistujia oli mukavat 102 kommentoijaa ja o...
Täällä onkin ollut tosi hiljaista päivitysten osalta, läppäri otti ja sanoi sopimuksensa irti parisen viikkoa sitten vieden mukanaan kaikki kuvat. Enkä tietenkään ollut tajunnut siirtää kansioista ku...
Hurjaa, nyt viikonlopun aikana oli kävijälaskuri pyörähtänyt uusille sadoilletuhansille! Lämpöiset kiitokset kaikille kävijöille!! Ja koska en ole pitänyt arvontaa pitkään aikaan, nyt olisi sen aika ...
Tässä hyvä esimerkki siitä, kun mikään ei oikein onnistu! Eli kunnollista sähläystä ganachen kanssa... Ihan näin tumman suklaista en siitä halunnut, joten etsin netistä ohjeen jossa oli hieman vähemm...
Piian jutuissa arvonta, käyhän osallistumassa! =)
Monessa perheessä taidettiin herkutella täytekakulla tänään, niin myös meillä. Kuuden kananmunan vaalea pohja, täytteenä mansikkahilloa, kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskia ja kermavaahtoa. Pi...
Sain Saksan tuliaisina ison pullon Dooley´s likööriä. Sopiva hetki testata kyseistä likööriä tuli vasta eilen. Dooley´s kakku 1/2 paketillista Digestive keksejä 75 g voita tai margariinia 4 dl kerm...
NonparEllillä oli kiva piirakan ohje, jota halusin kokeilla. Miljonäärin murotaikinaneliöt piirakkana: Pohja: 175 g jauhoja (n. 3dl) 125 g pehmeää voita 4 rkl fariinisokeria Nypi voi ja jauhot muruma...
Serkkutytöt keskustelivat tämän piirakan ihanuudesta jo kauan sitten. Koska en ollut moisesta kuullutkaan, niin täytyi ohje etsiä. Google löysi ohjeen feetulta. Kinder-piirakka 6 dl sokeria 5 dl ve...
Tuan blogin arvonnassa onnetar oli suosiollinen ja voitin peräti ensimmäisen palkinnon. Ajatuksella kootussa paketissa oli kauniin kirjeen, joka jäi pois kuvasta, lisäksi Tuan itsekutomat säärystimet...
Minulta pyydettiin jo hyvän aikaa sitten, että tekisin postauksen tyllista. No tässäpä tämä ja toivon, että tästä on apua ihan vasta-alkajille. Lähinnä pyydettiin Tean kastekakussa käyttämistäni tyl...
Satuin olemaan koneella oikeaan aikaan kun Ebe arvuutteli tekemiään kukkasia. Oikea kukka oli siis Kaukasian törmäkukka ja vaikka melko varma oikeasta lajista olinkin, laitoin toiseksi vaihtoehdoksi ...
Autoin erästä tuttua hääkakkujen teossa. Sain pyynnön auttaa oikeastaan vasta keskiviikkona ja torstaina tulivat valmiiksi täytetyt pohjat pakkaseen. Eipä paljon ehtinyt hermoilla, mikä oli toisaalta...
Vuokko ja Sampo saivat toisensa viime viikonloppuna, onnittelut heille!
Du verfolgst nicht mehr . Rückgängig machen?