Meillä on pitkän tauon jälkeen taas televisio. Televisio on periaatteessa ihan mukava kapistus. Minua on vain ruvennut sieppaamaan pahasti kaikki uutisointi Suomen taloudellisesta tilanteesta. Ymmärr...
Tapasin tänään mukavan ja iloisen tytön. Ikääkin oli hänellä jo joitakin vuosia yli kahdenkymmenen. Hän oletti Hangon olevan lähellä Kotkaa. Hankoon hän ajatteli mennä junalla. Junanvaihtoa hän suunn...
Sitä huomaa tulleensa tiettyyn ikään, kun terassikauden avajaisissa puhutaan lapsista. Pääsääntöisesti vielä syntymättömistä lapsista, mutta välillä myös jo päivänvalon nähneistä pienokaisista.Toiset...
Hävetti tänään Miapetra Kumpula-Nutrin puolesta. Hän koki huonoksi asiaksi ja Euroopan unionin vastustamiseksi Erkki Tuomiojan pohdinnat Euroopan unioniin liittymiseen liittyen ennen Suomen EU:hun l...
Monissa blogeissa on katsottu viime vuotta, minäkin tein näin. 1. Mitä teit vuonna 2007 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?Menin naimisiin.2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?En tee uudenvuodenlupauk...
Du verfolgst nicht mehr . Rückgängig machen?