Tervetuloa!
Sellaista vain, että otin pari aika isoa kiveä kengästäni pois ja jatkoin uudessa paikassa.Tervetuloa!Tämä vanha olkoon auki nyt hetken aikaa...
Tämä on pyörinyt mielessä enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo pidemmän aikaa. Miksi tämä minulle antaa? En tiedä. Tuskin enää mitään. Tuntuu vain korostavan niitä asioita, joista tällä hetkellä koen ...
Niitä hetkiä, jotka jäivät päällimmäisinä mieleen ja, joita muistellaan vielä pitkään.
Muistikortilla montasataa kuvaa tulesta, taivaasta ja pilvistä, vedestä ja metsänreunasta.Tuli, vesi, maa, ilma.
Kuvissa päivät ja yöt sekaisin, mutta sellaista se vähän juhannuksena on.Melkein yhdeksänsataa kilometria ajoa yhteensä, lapsi nukkui tai heilutteli takapenkiltä iloisesti. Teki matkoista paljon help...
Välipalan jälkiruuaksi haettiin kaupasta mansikoita. Pienessä punaisessa hetkessä olivat kaikki mansikat kadonneet. Sain sentään muutaman itsekin.
- Mennäänkö keinumaan?- Oooo. (Tomeraa nyökyttelyä.)
Polttariviikonlopun siistitty versio. Seilattiin rakkauden satamaan ja oltiin välillä vähän laitamyötäisessäkin. Mutta hei, kivaa oli ja sain tutustua mukaviin tyyppeihin! Morsian, olet kaunis j...
Eilen tehtiin pieni pyhiinvaellus. Haettiin todistus kovasta työstä ja matkattiin sillalta sillalle ihaillen laivoja puissa ja lintuja joessa. Olisin mielelläni heittäytynyt nurmelle selälleni ja kat...
Päivän piknikiltä vain kaksi kuvaa. Toisessa eräs mutrusuu, joka oli sitä mieltä, että nyt sais jo nää piknikpelleilyt riittää. Toinen kuva tässä alimpana. Ylemmät kuvat vaan sopivat tunnelmaan. Ei s...
Juhlittiin kaunismekkoista siskoa, tätiä ja kälyä. Viisikymmentäviisi taputusta ja kiljahdukset päälle.
Iltapäivällä aurinko paistoi jo korkealta.Kun oli tarpeeksi kävelty, pysähdyttiin penkille katselemaan merta. Syötiin kolmeen pekkaan kaksi keksiä ja yksi pillimehu. Saatiin monta hyvää ja monta hass...
Olin jo menossa nukkumaan, kun päätin vielä katsella viime kesän blogimerkintöjäni..kahlasin läpi koko kesän ja alkusyksyn. Niin kepeää, iloista ja värikästä. Ja sitten, selvästi, syksymmällä tuulen ...
Kangasvarasto on nyt siivottu ja viikattu. Löysin joskus UFFista ostamani mummon kotimekon. Tarkoituksenani on ollut kaventaa se itselle sopivaksi, kangas kun on niin kiva. Mutta enpä tiedä enää. Sii...
Käveltiin eilen kaksi tuntia Ruissalossa, aurinko niskassa, nenällä, olkapäillä. Välillä hörpättiin vettä, poikettiin polulta laiturille, oltiin nenät taivaissa ja arvuuteltiin lintuja. Välillä taas ...
Olen innostunut kokeilemaan uusia reseptejä. Aikaisemmin olen tehnyt ruuat omasta päästä. Edelleenkin harrastan mitä kaapista löytyy -kokkailua, mutta jotenkin se on kamalan jännittävää seurata tarkk...
Mekko on tehty ihanat mekot ja tunikat -kirjan ohjeella ihanasta Nanson pussilakanasta. Meillä on nykyään tuplapeitto ja kaikki kivat pussilakanat jäävät vaille käyttöä. Tähän mekkoon pehmeäksi nukut...
Meitä Itämeren ystäviä oli paljon. Suloisin oli kyllä tuo yksi allemetrinen taputtelija aurinkolaseissaan. Koko päivän tihkutti vettä, mutta sopivasti kello viisi alkoi aurinko paistaa. Sireenit...
...kokeiltiin nurmea varpaiden alla ensimmäistä kertaa, aluksi se oli ihan kamalaa..lopuksi jo ihan ok. Mutta syliin piti päästä ja äkkiä. Paljon kivempaa oli keinua ja keinua ja keinua...Vaarikin un...
Ihanaa äitienpäivän iltaa ihan jokaiselle!
Kevät on saanut mielen virkeäksi ja vähentänyt opiskelujuttujen määrää, mutta lisännyt kaikenlaista muuta häärimistä. Kamerakin unohtuu päiviksi (viikoiksi) nurkkaan. Elo on nyt sellaista, että ...
Viikonloppuna juhlittiin!Kiitos vielä kaikille ihastuttaville vieraille, pienille ja isommille. Kerttu on onnen tyttö! Hymyilyttää!Tänäänkin aurinko paistaa.. kyllä kelpaa tiskailla ja järjestellä pa...
Hän on tänään yksivuotias. Hänellä on noin seitsemän hammasta ja niillä hän rouskuttaa näkkileipää ja maissinaksuja.Hän nuuskuttaa hassusti nenällään ja hymyilee tutti vinossa.Hän osaa syödä its...
Vuosi sitten alkoi tuntua siltä, että kohta tapahtuu.Tänään syön kakkua ja ihastelen pientä nykerönenää. Ihmeellistä!
Valo on kivaa ja sormenjäljet elettyä elämää. Peilikaapin ovissa on puuroa, lattiassa tahmeaa banaania. Tänä viikonloppuna testileivon synttäreitä varten. Pian juhlimme yksivuotiasta! Ennen juhl...
1.huhtikuuta 201017. maaliskuuta 2011
Voi mitä päiviä. Illalla uni tulee hetkessä.Otan osaa Craft it Forward -haasteeseen. Siis viisi ensimmäistä tähän kommentoinutta saa minulta tämän vuoden aikana jotain itse tehtyä. Näiden viiden tule...
Suru-uutinen eilen. Onneksi on nämä... hyvät muistot.
Paettiin tänään velvollisuuksia Ruissaloon. Oli tosi kivaa! Kerttu lauleli ja kikatteli, pojat nautiskeli metsän tuoksuista ja me isot ihmiset syötiin vähän pannukakkua.Huomenna velvollisuudet vievät...
You are no longer following . Undo?