Koskaan ei taida säilytystilaa olla liikaa. Säilytän monia tavaroita pussukoissa. Vuosien varrella pussukoita on keräytynyt vino pino, ei näytä kuitenkaan olevan esteenä ommella uusia ;)Olen pitänyt ...
Helatorstai vietetty. Aurinkoa ja sadetta oli sopivissa määrin. Hietaniemen hautausmaalla kävin kävelemässä ja nauttimassa raikkaasta ulkoilmasta. Tuntui kun kesä olisi siellä ollut askeleen pidemmäl...
Pitkästä aikaa vapaata aikaa kotoiluun. Tekemistä, ohjelmaa ja aikatauluja on ollut riittämiin :pAloitin viikonlopun heräämällä aikaisin, oli kiva seurata ikkunasta hiljaisen kadun touhuja. Suo...
Aurinkoinen viikonloppu alkaa olla lopuillaan. Viikonloppua olen nauttinut ystäväni seurassa kauniissa ja aurinkoisessa Tallinnassa. Kilometrejä kävelty vanhaa kaupunkia ylös alas ja ristiin rastiin....
Tänään teki mieli jotain hyvää. Isot leivokset mielessä lähdin liikkeelle ja palasin kotiin käsin tehtyjen suklaiden kanssa ;)Vannoutuneesta teenjuojasta on kuoriutunut tilanteen tullen myäs kahvinju...
Ihmeitä piristymiselle tekee itselle rakkaat asiat. Saven työstö saa ajatuksen lepäämään ja vaeltelemaan vapaasti. Keidashetken kruuna se että pienimmät työt voi tehdä kotona, pidän ajatuksesta...
Lomakauden viimeistä lomapäivää vietän tänään. Aamuaurinko kurkisti pilvenraosta ja sai hakemaan kameran kesken aamiaisen valmistuksen. Perhe näyttää jo tottuneen näihin minun ryntäyksiin... ;) Hetke...
Viime päivityksestä onkin kulunut muutama viikko. Sairastelun jälkeen on ollut ajan kuromista umpeen monella sektorilla. Nyt tuntuu hyvältä hengähtää, vaikka ennen pääsiäistä stressasi ajatus lomasta...
Helmikuu meni menojaan. Sairastuvalla ollaan oleiltu ja kaikki päivän "trendi" pöpöt podettu.Jossain vaiheessa kovin reippaasti yritin valkoista lakanaa heiluttaa antautumisen merkkinä ...
Terveisiä sängynpohjalta. Viikko sitten maanantain vastaisena yönä lämpö nousi miltei neljäänkymmeneen ja sinne on koko viikon ahkerasti pyrkinyt. Aika hurja tauti ja nyt toivon että pöpö selätetty, ...
Vierailijan silmin olen katsellut kaupunkia menneen viikonlopun aikana. Ajatus lähti liikkeelle muuttuneista liikennejärjestelyistä, joita oli tehty kahdeksan eurooppalaisen presidentin vierailun suj...
Nyt on niin kaunista ympärillä. Olen ihastellut tuulen muotoilemaa lumitaidetta, aina pieniin kauniisiin lumihiutaleihin asti, vaikuttavaa! Inspiroituneena on kivempi tehdä töitä. Ompelukone on...
Hrrrr, eteläänkin on tullut kunnon tavi. Pakkaspäivät ovat antaneet kivan tunnelman viikonlopun juhliin. Puheen sorinaa, naurua, välittämistä ja yhdessäoloa ystävien kanssa. Päiväänsä perjantaina vie...
Parhaita ovat rauhalliset hetket jotka pääsee yllättämään. Tämän sunnuntain olen lorvinut. Nauttinut aamuteen kahteen kertaan, ensin keittiössä ja aamutoimien jälkeen vuoteessa, hyvän kirjan parissa....
Viikko vierähtänyt ja varastot huvenneet. Kaupunkia kierretty laidasta laitaan hankkien täydennystä kaappeihin. Tee, liha, leipä ja mausteet kaikille se oma mieleinen puoti :)Matkalla on kiva nauttia...
Päivät vierivät vilkkaasti eteenpäin. Työtä ja haastetta on riittänyt :) Tammikuu on edennyt ja tuonut suuntaa keväseen. Muutosta on tiedossa niin suurta kuin pienempääkin. Muutos näyttää haastavan k...
Saimme yön aikana kaivatun valkoisen lumipeitteen. Sää sai lähtemään liikkeelle aikaisemmin kuin olin ajatellutkaan. Nautin kaupungin kauniista rauhasta aina Kaisaniemestä Seurasaareen asti. Fasaanit...
Kyky ajatella tänään eri lailla kuin eilen erottaa viisaan   ;   ; &n...
Tuulta on tänä talvena riittänyt. Viileä talvituuli uudenvuodenpäivänä ei ollutkaan mitään tämän päivän myräkkään verrattuna. Sateenvarjon kanssa olen edennyt pitkin kaupunkia kuin Maija Poppanen ja ...
Vuoden ensimmäinen päivä edustaa aina raikkautta ja puhdasta sivua muistikirjaan. Pitkään venynyt yö tuo tullessaan pitkän aamun. Rauhallisen lenkin kävin kävelemässä aamun sarastaessa, ulkoa oli kiv...
Linnunpoika hyppää koska se luottaa   ; &...
Joskus on aika rakentaa ja joskus aika perua. Niin kiva kun olisi ollut valmistaa uusi vuosi ystäville, mutta kuumepöpö on saanut sängynpohjalle. Täytyy siirtää yhdessäoloa myöhäisemmälle ajankohdall...
Loma etenee reipasta vauhtia. Jouluruuista ja leivonnaisista ollaan selvitty, enää pöydällä pyörii pähkinät, piparit ja suklaa. Joulunaika on aika pyöritystä ruuan ja pöytäliinojen suhteen, nyt...
Loman tietää alkaneen kun aamulla saa kaikessa rauhassa aloittaa uuden päivän jouluisista tunnelmista nauttien. Kynttilät, kukkaset ja syötävät tuovat meille joulun, eli kun syötävät on s...
Kaunis joulupäivä alkaa käymään iltaa kohden. Päivää olen nauttinut villasukat jalassa ja kamera kädessä sekä perhekeskeisestä päivästä :) Pitkästä aikaa oli aikaa kävellä merenrantoja pi...
&...
Jäljellä on vielä rusinat pullassa ennen suurta juhlaa. Kakkujen leivontaa ja koristelua sekä kodin pukemista juhla-asuun. Odotamme iltaa ja alkavia kinkkuvalvojaisia, tunnelma täällä on iloinen ja l...
Suuren teekupposen äärestä lähdin aikaisin aamusta tähän päivään. Eilen tuli ostettua joulukukkasia ja tänään oli ajatuksena tehdä asetelmia. Huomasin olevani aika pinttynyt tapoihini ;) Samat ruukut...
Oi voi tätä vesisadetta. Tänään on satanut reippaasti. Työpäivän päätteeksi on kiva käydä meidän pienessä ja ahtaassa lähikaupassa. Talvitakki, hanskat, sateenvarjo, työkassi ja käsilaukku tekee osto...
Lucia tuo viimeistään joulun tunnun kotiimme. Ei niin että sisältö olisi tärkeä, enemmänkin kaikkien kauniiden muistojen vuoksi. Muistot palaavat päiväkoti/koulu ajalle ystävien pariin. Se säpinä ja ...
You are no longer following . Undo?