Kun aikanaan itse pääsin ylioppilaaksi, juhlavieraille tarjottiin tämän tapaisia pikkuleipiä. Toteutus oli yksinkertaisempi ja sinäkin voit ohjetta halutessasi helpottaa. Tuolloin paistoin ympyrän mu...
Kalamiehen onnenkakun yhteydessä kysyttiin, voisiko vastaavan kalakakun tehdä suolaisena. Ei ehkä yhtä aidon oloisena, mutta miksei voi/lehtitaikinalla leikkimällä voisi aivan hyvin tehdä “3d-k...
Tällä ohjeella syntyy täyte täytekakun kahteen väliin. 3 liivatelehteä 4 dl vispikermaa ¾ dl Apteekin salmiakki -mixeriä 200 g maustamatonta tuorejuustoa Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen....
Kakkuidea voi saada alkunsa vaikkapa apteekkikäynnillä. Näin kävi viime viikolla, kun hyllystä esiin hyppäsi pullo salmiakki-mixeriä. Lakritsimassa sen sijaan ei ollut hetken mielijohde – sitä ...
Kinuskikissan leivontakirja on saanut huikean vastaanoton. Kiitän sydämeni pohjasta siitä uskomattoman kauniista palautteesta, jota olen teiltä saanut! Kannustuksenne merkitsee minulle enemmän kuin o...
Pohja: 75 g margariinia 100 g JyväsHyvä-kaurakeksejä 1 ½ dl Sysmän luomumysliä (karpalo) Täyte: 4 liivatelehteä 4 dl kuohukermaa 1 rkl vaniljasokeria ¾ dl tomusokeria 2 valkuaista 1 dl punssia 200 g ...
Jes, Kinuskikirjat ovat viimein täällä! Ja teille tilanneille toivottavasti pian myös siellä. Ensimmäinen erä on signeerattu ja odottamassa huomenissa lähtöä maailmalle. Toimitus tehdään tilausjärjes...
Heippa Kinuskit! 5-vuotias tyttäreni viettää pian nimppareitaan ja olisi aika aloittaa kakun suunnittelu. Kyselin tytöltä toiveita, mutta hänellä ei ollut erityistä teemaa mielessään. Siispä ajatteli...
Toissa viikolla oli viimein aika ottaa mittaa haasteellisiksi koetuista macaroneista. Macaronit veivät ensimmäisen erän 6-0. Toinen erä tasoitti kuitenkin pelin. Eivät nämä sievät marenki-ihanuudet s...
Vinkki: Laita krustadin pohjalle pieni salaatinlehti ennen täyttämistä. Näin kuori säilyy pidempään rapeana. Kumpikin täyte on mitoitettu 1 paketilliseen (24 kpl) krustadeja. Pesto-tomaattitäyte: 200...
Vinkit: Sekä kakun täyttäminen että kuorrutteen valmistaminen on suositeltavaa tehdä kuorruttamista edeltävänä päivänä (tai saman päivän aamuna, jolloin kuorruttaminen illalla). Kakku säilyy kuorrute...
“Äiti, voisitko tehdä pannukakkua, jooko!” Ja äitihän teki. Tämä pannari maistuu ihan sellaisenaan (melkein sääli peittää makuja lisukkeilla), mutta klassinen kermavaahto ja hillo on tiet...
Kun reseptissä mainitaan sitruunarahkavalmiste, mihin tuotteeseen tartut? Sunnuntain rahkavalmiste ei oikein profiloidu rahkaksi, mutta ei sitä tuorejuustoksikaan saa kutsua. Omasta mielestäni se on ...
Odottavan aika on ollut pitkä, mutta nyt se lähenee loppuaan! Leivontakirjani “Kinuskikissa leipoo – Tervetuloa juhliin!” on myynnissä 2.5. alkaen! Kirjaa saa ostaa myös suoraan min...
Kahden tyttären äiti pääsee välillä sukeltamaan poikien maailmaan ystävien lasten synttärikakkujen kautta. Tällä kertaa teemana oli Star wars (“taar voors”, kuten omat prinsessani hieman ...
Vinkki: Jos haluat täytteestä laktoosittoman, käytä kinuskikastikkeeseen laktoositonta kuohukermaa ja kevytvispin tilalla laktoositonta vispiä. Jos vaniljakreemijauhe sisältää laktoosia, käytä täytte...
Bongasin kauppareissulla SataMaidon laktoosittoman kuohukerman, joka oli minulle uusi tuotetuttavuus. Te muistuttelitte myös Valion laktoosittomasta kuohukermasta, joten tölkit pääsivät nyt kaverikuv...
“Auto” oli 1-vuotiaan pikkumiehen ensimmäinen sana, joten synttärikakun aihetta ei tarvinnut kauaa miettiä. Kakun tekijä sai kiitoksensa, kun poika osoitti tunnistavansa, mitä kakku esitt...
Videokamera tallensi Kinuskikissa leipoo -kirjan kuvauksia viime kesältä. Tässä kurkkaus kulisseihin, osa 1.
Kirjani “Kinuskikissa leipoo – Tervetuloa juhliin!” ilmestyminen viivästyy alkuperäisestä aikataulusta, mutta odotellessa on hyvä hetki fiilistellä tulevaa. Kirjan syntyvaiheista on...
Täyttävien pääsiäisherkkujen rinnalla raikas ja kevyt kakku on tervetullut piristys ja se käy niin jälkiruokana kuin kahvipöytätarjottavana. Täyteresepti pohjautuu jugurttiin ja rahkaan. Valkuaisvaah...
Vinkki: Tämä maukkaan raikas taikina soveltuu mainiosti myös muffinsseihin! Taikina: 1 sitruunan kuori ja mehu 225 g voita 2 ½ dl sokeria 3 munaa 3 ½ dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 1 rkl vanilja...
Tämän vuotisesta Kinuskikissan pääsiäiskakusta tuskin voi syntyä kahta samanlaista versiota; lopputulos on niin tekijänsä näköinen. Tätä kakkua maalatessa heilui kaikkiaan kolme pensseliä, mutta pääv...
12 isoa muffinssia Taikina: 150 g maitosuklaata 150 g voita tai margariinia 1 ½ dl ruokosokeria 2 munaa 3 ½ dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 2 ½ rkl kaakaojauhetta 1 ½ dl maitoa tai kermaa 1 ½ dl ...
Viime viikolla julkistin blogissa iloisia uutisia tulevasta kirjastani “Kinuskikissa leipoo – Tervetuloa juhliin!“. Tuolloin kerroin myös, että kirjaa on mahdollista tilata suoraan ...
Huom! Tämä piirakka on mitoitettu tavallista piirakkavuokaa isompaan vuokaan. Vastaavaan vuokaan mitoitettuja pohjia löytyy myös esimerkiksi siikapiirakan, poropiirakan ja lohipiirakan ohjeista. Vink...
Hyvä Kinuski-yhteisö! Monet teistä ovat vuosien mittaan kannustaneet minua toteuttamaan unelmani omasta leivontakirjasta. Vuosi sitten rohkaistuin laittamaan projektin käyntiin ja lopputulos saapuu k...
Tämä ohje on kulkenut matkassani pitkään ja kaivan sen esiin aina, kun haluan leipoa jotain helppoa ja hyvää. Todella rakastan sitruunatortun raikkautta! Halutessasi vielä nopeuttaa valmistusta, voit...
Broilerin jauhelihaa sisältävää ohjetta on toivottu Kinuskikissalta useampaan kertaan. Broisku toimii hyvin vaikkapa piirakassa. Koska se on maultaan naudan jauhelihaa miedompaa, suosittelen käyttämä...
Tein siskoni harrastajateatterin ensi-iltajuhliin tällaisen kakun viime vuoden loppukesästä, mutta julkaisen kakun vasta nyt, koska se on aiheeltaan kovin keväinen. Teatterin logossa on pupu, joten m...
You are no longer following . Undo?