Tähän aiheeseen varmasti vielä palaan :D
Tummissa syvissä vesissä saattaa asua mitä vaan :D
Aika kulkee nopeasti ja minun oli aivan pakko tehdä kaulakello, jotta pysyisin sujuvasti ajantasalla :)Ihanaa elokuun loppua!
Näistä helmistä oli minun omassa blogissa kuva joku aika sitten. Olen kuitenkin hiukan käsitellyt niitä ja ne on hieman erinäköisiä. Valitettavasti unohdin nämä ja kohteliaat ostajaehdokkaat ei kehda...
Hupsista keikkaa :D, heinäkuu on kohta mennyt, eikä paljon ole päivityksiä ollut.Minä puolustaudun kuumuudella, en ole tehnyt paljon mitään muutakaan kuin odotanlämpötilan laskua ;)Tämmösiä kuitenkin...
Lomalle lähtiessään, sitä suunnittelee tekevänsä vaikka mitä... lista on suuri ja ideoita paljon, mutta todellisuus onkin jotain ihan muuta, eikä tunnu saavan tehtyä puoliakaan, edes murto-osaa siitä...
....naamion taa.Minä viehättää suunnattomasti naamiot. Muutama ilta sitten koitin piirtää uusia naamiomalleja, muutamia oivalluksia tuli lähinnä perusmuotoon, mutta en saa kynällä mahtumaan likikään ...
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen....Kevät on edennyt siihen pisteeseen,että on aika onnitella Ylioppilaita jaValmistuneita ympäri Suomen...
Suuren suuri kiitos kaikille osallistujille :DKissoista ylivoimaisesti eniten ääniä sai sympaattinen nro 8, ääniä 11Kakkoseksi selviytyi kissa nro 6, ääniä 8Kolmanneksi tuli kissa nro 2, äänimäärällä...
..on aikaa osallistua kissanäyttelyn arvontaa :DTäällä
Pitkästä aikaa tuli tehtyä naamio, valitettavasti naamion on kuvassa vinossa ja kuvausvalo sen verran kehno, etten tälle päivälle viitsi yrittää parempaa.Kissanäyttelyn arvontaan ehtii vielä osallist...
Muistutetaan tässä vaiheessa kissanäyttelystä ja arvonnasta ;)Huomaathan, että kissaa äänestetään sähköpostilla, osoite löytyy edellisestä postauksesta, niinkuin kissatkin. Minä menen jatkamaan tutus...
Kymmenen kissaa esittäytyy ja niistä voi äänestää mieleistään. Osallistujien kesken arvotaan yksi kissa. Arvonnan voittaja saa sen kissan mitä on äänestänyt. Kissat on kaikki kooltaa hieman yli tai a...
Seuraavat kolme esittäytyy :DKuumaa on ties kuinka monetta päivää ja minulla on uuni päällä. Äkkiseltään kuullostaa aika kamalalta, mutta Studio on paksujen tiiliseinien sisällä ja siellä on aivan ma...
Tarkoitus on pitää kissanäyttely:D. Koitan saada ainakin kymmenen eri kissaa näytille. Tässä ensimmäiset kolme.
Aiemmin tekemäni ketut nähdessään ukkonen pyysi tekemään naalin, jäinen pohjavärikin on hänen toiveensa.Koitan saada tänään kuvattu yhden toisen eläinhahmon vielä oman blogin puolelle :D
Pidemmittä puheitta, esittelyssä tänään siis jälleen pitkä koru..." Ritva "Säröakaatti, Onyx ja Sterlinghopea...Pituutta korulla ruhtinaalliset 96,5 cm....Erittäin ihanaa viikonloppua kaikill...
...alkaa olla hommat hanskassa tietokoneen vaihdon jälkeen. Ei kaikki toki ihan vielä, mutta aika paljon. Tänään pääsin melko hyvään sopuun kuvankäsittelyohjelmieni kanssa.Tyhjän pöydän syndrooma ja ...
... ja lisää pitkiä koruja, kuten lupasin..." Esteri "Ptuutta korulla 77 cm...Materiaaleina Onyx ja hopea..." Essi "korulla pituutta 75 cm...Materiaalina Onyx, " Jade " ja hop...
Nyt mulle on iskenyt vimma tehdä pitkiä koruja,eli näitä nyt tulee esittelyyn pikkuhiljaa...." Kahvitauolla "Korulla pituutta 90 cm...Korussa Kahvijaspista, Vuorikristallia ja hopeaa...Mukava...
Kohta näitä voidaan nähdä nurmikolla :D Ei suomessa ihan tämän värisiä kai, mutta suuressa maailmassa on niin värikkäitä sakuja, että vaikka käyttäisin kaiken mielikuvitukseni, luonto päihittää. Nyt ...
....kokonainen satumetsä :DNäitä on vaan pakko tehdä lisää ja johonkin ne kaikki tehdyt murrinitkin pitää laittaa.
... Kieputtelu jatkuu edelleen... nyt hiukan kevyempää ja sirompaa tuotosta.Hopean lisäksi materiaaleina Swarovskin kristallit...Yritin kuvata ulkona ilta-auringon kajossa,mutta se ei oikein sujunut ...
Samalla idealla mennään. Tykkään näistä vallan mahdottomasti :D
Innostuin muutama kuukausi sitten testailemaan murrineiden tekoa. Laitan pari linkkiä missä on kaksi ihan eri tapaa tehdä murrineita. Murrinin tekotapa yksi, dippausta sulaan lasimassaa ja muotin käy...
Esittelyssä tänään spesiaali tilauskoru, spesiaaliin hetkeen.... hääpäivälahjaksi!"Eternity"Vil lipitsiakaatti, Swarovskin kristallit ja hopea...Siro ja kauniisti kaulalle asettuva koru...Mukavaa viik...
...tai jotain :DTein kellon joka näyttää aina sitä parasta aikaa. Aika on ollut taas tällä viikolla ajankohtainen kun olen koittanut toipua kellon siirrosta. Kaikenlaiset vuodenajat kelpaa, lähes kai...
Palataan välillä ajassa taaksepäin vähän herkempiin tunnelmiin :Djk.Bloggeri tuntuu temppuilevan kuvien kanssa tänään kunnolla, toivotaan pikaista paranemista bloggerille :D
Samalla linjalla jatketaan :D
Omaa kivaa, ilo tehdä, onnistumisen ilo ja ilahduttaa omaa silmää. Tiedä sitten näyttääkö ne muiden silmissä kauniilta :DMuutama isonnettu kuva yksityiskohdista.
You are no longer following . Undo?