Parvekkeen sisustaminen on tänä keväänä alkanut mukavan vauhdikkaasti. Olen aiemmat kesät vain haaveillut kunnon kesäkalusteista, mutta tänä keväänä sain ne vihdoin hankituksikin (eikä vielä ole edes...
Kukkuu! Vietin eilisen päivän isäni luona parvekkeen hyllyä nikkaroiden, enkä kerennyt sen vuoksi lainkaan tänne blogin puolelle. Tänään olisikin sitten tarkoitus kasata hylly parvekkeelle, toivotaan...
Voi jehna miten mahtava viikonloppu takana! Olen viettänyt viime päivinä paljon aikaa auringossa ja ystävieni seurassa. Eilen lähdimme kahden työkaverini kanssa juhlistamaan meidän kaikkien kolmen tä...
Olen kevään mittaan poikennut aina silloin tällöin Spirit Storeen vilkaisemaan joko Jeffrey Campbellin kevätmalliston kengät olisivat saapuneet. Pettymyksekseni kenkiä ei ole näkynyt. Alkuviikosta ol...
Voi miten ihanan aurinkoisia viime päivät ovat olleet! Vietin eilisen aamupäivän lähes kokonaan partsilla ennen kuin lähdin töihin. Tälläisiä päiviä kiitos lisää! Hyvin kerkesi tulla rusketustakin pi...
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Unohdin totaallisesti kuun vaihduttua että minulla on tänä vuonna ollut tapana esitellä viime vuoden kuukauden asujani joka kuun alussa. (Kiitos taas lukijalle ...
Heräsin tänään inhottavaan tunteeseen alkavasta migreenistä. Päätä särki ja olo oli muutenkin hutera. Yritin kuitenkin sinnitellä koska minun oli tarkoitus lähteä kaupungille hoitamaan asioita. Nappa...
Muistatteko kun kirjoittelin reilu pari viikkoa sitten ostaneeni uudet parvekekalusteet? Sain ne vihdoin eilen partsille! :) Voihan onnenpäivä, vihdoin partsi alkaa näyttämään siltä miltä olen toivon...
Olin eilen ystäväni kanssa ensimmäistä kertaa tänä kesänä terassilla. Ulkona tarkeni vallan mainiosti syödä, aurinko porotti niin polttavasti että kuumahan siinä ihan tuli! Ihanaa, kesä on täällä! :)...
Pyörähdin eilen kaupungilla ja käväsin myös pitkästä aikaa tutkimassa Askartelupuoti Pian valikoimaa. Mielessäni oli kesäinen kynsilakkaus, johon halusin löytää jotain "ekstraa". Löysin jotai...
Vietimme eilen J:n äidin luona J:n synttäreitä hyvän ruoan ja kakkukahvejen merkeissä. Puin lämpöisen sään innoittamana päälleni uuden kesämekkoni, jonka sain viime viikolla äidiltäni tuliaiseksi Tuk...
Törmäsin viikonloppuna Sokoksella Mavalan kevään 2012 Delicious -lakkamallistoon. Herkullisista pastellisävyistä nappasin mukaani nämä:Itse en edes osaa valita näistä omaa suosikkiani, ihania kaikki!...
Tervehdys ja voihan kökkö mikä otsikko! :D Noh, joka tapauksessa olen vihdoin alkanut pitämään näitä vähän alle kaksi kuukautta sitten päähäni laitettuja teippipidennyksiä myös suorina. Tässä työasu ...
Muistatteko Zaran kiilakorkoiset peep toe-avokkaat jotka löysin viikolla kirppikseltä? Kenkien väri ja etenkin punotut korot viehättivät minua, mutta jalkapöydän päälle kenkiin ommellut tupsut olivat...
HUH, mikä matsi taas käynnissä! Eka erä alkoi varsin nätisti, mutta kyllä aikamoinen myllytys on nyt käynnissä. :P NYT JÄNNITTÄÄ!Miksei tilanne voi yhä olla tämä?!Seuraavaksi toiseen erään samalla la...
En ole varma olenko jo joskus aiemmin tehnyt laukkuni sisältö -postausta, mutta ajattelin nyt tehdä asiasta päivitetyn kirjoituksen. :) Minulla ei ole tapana kuljettaa mukanani "sitä sun tätä"...
Huhtikuussa ja toukokuun alussa blogini päivitystahti hiljeni, koska jouduin keskittymään opiskeluhommiin. Tuolta ajalta jäi muutama päivän asukin julkaisematta, vaikka suurimman osan ajasta vietinki...
Voi miten mukavaa vapaapäivää olemme saaneet tänään viettää! Foreca manaili Jyväskylään sadetta, mutta pientä ajoittaista tihkusadetta lukuun ottamatta päivä on ollut varsin kaunis ja lämmin. Lähdimm...
Nyt seuraa aika viime tipan muistutus jyväskyläläisille... Tänään kahdestatoista neljään Kävelykadulla ulkoilmakirppis! Kävelykadulla on sata myyntipaikkaa, joista ihan muutama Facebookin mukaan enää...
Olin alkuviikon hoitamassa ja viihdyttämässä koiraamme lapsuudenkodissani kun äitini oli työmatkalla Tukholmassa. Osasin vähän odottaakin tuliaiseksi uutta Diorin luomiväriä, sillä puhuimme juuri vii...
Ajattelin alkavan kesän kunniaksi aloittaa blogissani uuden "juttusarjan". Tällä kertaa paneudun Jyväskylän kirpputoritarjontaan ja esittelen sitä mukaa kirpputoreja, kun pääsen niillä käymää...
Aloitin viime viikolla jokakeväisen kenkäprojektini. Puhdistin ja huolsin talvikenkäni ja pakkasin ne varastoon lähteviksi. Läpinäkyvät, kannelliset laatikot ovat osoittautuneet todella käteviksi kau...
Tänään maailman paras ja ihanin äiti tulee kokemaan pienen yllätyksen! Olemme sopineet ennakkoon että kokoonnumme perheemme kanssa tänään äidin luokse päivälliselle, mutta minäpä lähdenkin ihan juuri...
Kevätaurinko on jo pari viikkoa porottanut varsin mukavasti. Itse olen ihaillut kaunista säätä lähinnä neljän seinän sisältä kirjoittaessani kandia. Ajatukseni ovat kyllä jo välillä olleet hyvin vahv...
Hurraa! Kandi on nyt valmis ja tässä blogissa voidaan hiljalleen palata normaaliin postaustahtiin! On ollut kiva huomata miten sankoin joukoin olette käyneet täällä blogissani, vaikka postauksia...
Olen valitellut viimeiset viikot miten tylsää ja uuvuttavaa elämäni on ollut nyt kun kaikki aika on mennyt kandin kirjoittamiseen. Totta puhuakseni syy on ihan vain ja ainoastaan minussa itsessäni, o...
On täällä opiskelukiireiden keskellä keretty tehdä jotain kivaakin, eilen vietimme veljenpoikani 1-vuotissyntymäpäiviä! Töiden jälkeen vaihdoin työvaatteet juhlavampaan asuun ja lähdimme juhliin:&nbs...
Kun viettää vähintään 10 tuntia päivästään tietokoneen ääressä vaihtelevalla menestyksellä kandia kirjoittaen, sitä aina välillä juolahtaa mieleen jotain sellaistakin, jota ei ole pitkään aikaan ajat...
Helou! Vietin eilen varsin mukavan päivän kaiken kandistressailun keskellä. Sain aamulla kummitädiltäni viestin, jossa hän ehdotti lounastamista kaupungilla. Mietin hetken että viitsinkö lähteä kaupu...
Moikka! Mitä teille kuuluu? :) Tuntuu ihan omituiselta kun en ole yhtä aktiivisesti kerennyt kirjoittelemaan tänne blogiin kuin normaalisti. Täytyy myöntää, kaipaan kommenttejanne ja tätä vuorovaikut...
You are no longer following . Undo?