Vuoden viimeisenä neuleena valmistui Kaikukukka-huivi..Viime vuosien aikana on tullut tullut lahjottua huiveilla lähisuvun naisia, lähinnä oma sekä mieheni äiti sekä mummot ovat saaneet omansa erinäi...
Joulukuun aikana valmistui myös muutamia sukkapareja.Työkaverini perheeseen tuli perheenlisäystä Itsenäisyyspäivänä. Neuloin uudelle tulokkaalle pikkuruiset palmikkosukat. Vauvojen sukkia on muuten i...
Edellisestä postauksesta on vierähtänyt jälleen kuukausi. Neulonut olen ihan jonkin verran, mutta tämä bloggaaminen on vain jäänyt vähemmälle. Ne vapaahetket kun nykyään on niin vähäisiä, niin mielut...
Sirle-pipo ihastutti heti, kun näin ohjeen uusimmassa Ullassa. Kun sitten tongin lankavarastoja etsiskellen ohjeeseen sopivaa lankaa, löysin ihanan pehmeät Poppari-langat, jotka sain viime syksyn SNY...
Toista kuukautta edellisestä postauksesta!Neuleet ovat edenneet hitaasti mutta varmasti. Tämä tässä esiteltävä neule taitaakin olla ainoa valmistunut työni viimeisen kuukauden sisällä. Keskeneräisten...
Tiedättekös, minusta on tulossa täti! Olen aivan innoissani, saavathan lapseni ensimmäisen ekaserkkunsa minun puolelta sukua.Tässä esittelyssä ensimmäiset neulomukset suvun tulokkaalle.Inspiraation s...
Nämä blogipäivitykset laahaavat nyt armotta perässä, kun on niin paljon kaikenlaista muutakin puuhaa. Mutta parempihan se on myöhään kuin ei milloinkaan. Nämä raitasukat valmistuivat syyskuussa. Työk...
Täällä vietellään sairaslomaa. Selkä venähti eilen aamulla opehuoneessa, kun istahdin huolimattomasti tuolille. Ambulanssikyyti terveyskeskukselle, pari piikkiä kankkuun, monipuolinen särky- ja relak...
Niinhän siinä kävi kuten ajattelinkin - työelämään palaamisen myötä neulomiselle ja etenkään bloggaukselle ei ole oikein tahtonut löytyä aikaa. Onneksi pikku hiljaa uusi arki alkaa tasoittumaan ja uu...
Aika vähän tuli valmista heinäkuulla. Puutarhapuuhat on vieneet suurimman osan vapaa-ajasta. Kuvassa alimpana oleva pannunalunen jäi esittelemättäkin, virkkasin sen tuliaslahjaksi.5 työtä377gLankaa o...
Mustikkamuffinssit 2 munaa1 ½ dl sokeria2 ½ dl vehnäjauhoja1 ½ tl leivinjautetta½ dl juoksevaa Oivariinia tai 50 g sulatettua margariinia200 g vaniljarahkaa 200 g tuoreita mustikoitaVatkaa muna...
On sitten tullut tälle kesälle koettua auringonpistos, ja voin sanoa, että ei ollut mukavaa. Tarvittiin helteinen päivä, paljon piha- ja kasvihuonepuuhaa sekä Maikki ilman hattua ja riittävää nesteta...
Kuten edellisessä postauksessa kerroin, viime viikonloppuna neulomani Rose-pipo olikin omille lapsille liian pieni ja päätyi kummitytön käyttöön. Neuloin tuon pieneksi osoittautuneen pipon ohjeen suo...
Kummilapsistani nuorin täytti viime viikonloppuna kokonaisen vuoden. Kyselin etukäteen neitokaisen äidiltä, mitä voisin neuloa lahjaksi. Toiveeksi tuli reilun kokoiset villahousut talven varalle. Lan...
Anoppini täytti viime pyhien aikaan pyöreitä, ja lahjoin häntä Triinu-huivilla. Aloitin huivin neulomisen hyvissä ajoin maaliskuussa. Maaliskuun postauksissa huivin tekele vilahtelikin useampaan otte...
Blääh. Se tunne, kun on ensin väkrännyt iltakaupalla ykspistekaksvitosen virkkuukoukun kanssa pitsiä (siis minä, joka en edes oikeasti osaa virkata) ja sitten lopputulos on jotain muuta kuin piti. Bl...
Kesäkuussa ei kovin montaa valmista neuletta syntynyt: kolme pipoa ja kaksi huivia. Lankaa kului 421g. Vasemmalla yläkulmassa komeileva Triinu on vielä esittelemättä, postaan siitä sitten kunhan saan...
Tämän Lumi-huivin nimi ei oikein mätsää vuodenajan kanssa, eikä värikään ole kovin kesäinen. Löytyi pihapiiristä sentäs yksi aasinsilta, joka pääsi huivikuvauksiin mukaan: juuri parhaiksi kauneimmill...
Niin, tai siis piipertämistähän sen piti olla. Suostun myöntämään, että homma on ihan pikkasen lähtenyt lapasesta.Hommahan lähti liikkeelle siitä, kun tutkailin kevättalvella erilaisia versioita myyt...
Kesäkuun alkupäivinä Maikin puikoilta tipahteli muutama pipo. Helmiinan ja Mirjamin mansikkapipoista ja kissakasseista jäi vielä Miami -langan jämiä, joten päätin tehdä tytöille vielä toisetkin pipot...
Tämä neuleohje on ensimmäinen jonka olen kirjoittanut puhtaaksi saakka, joten sepustus saattaa sisältää kaikenmoisia kielikukkasia. Kerrothan, jos ohjeesta löytyy virheitä tai muita hassutuksia :).&n...
Tyylilleni uskollisena tämä edellisen kuun raportti tulee jälleen rutkasti myöhässä. Mutta minkäs teet, kun elämässä on nyt niin paljon muutakin kivaa tämän bloggaamisen ohella :).7 valmistunutta työ...
Viime syksyn SNY-kierroksella sain lokakuun paketissa Kauneimmat käsityöt 5/2010 lehden. Tuo lehti oli vähän aikaa sitten uudelleen selailussa, ja bongasin sieltä huiviohjeen, joka oli aiemmin jäänyt...
Tätä blogia aloitellessani oli tarkoitus, etten käyttäisi lapsistani heidän oikeita nimiään. Ajattelin, että ajan oloon keksisin heille sellaiset nasevat bloginimet. Jotkut, jotka kuvaisivat sa...
Uusien taitojen opettelu jatkuu, sillä nyt tuli kokeiltua ensimmäistä kertaa kirjovirkkausta.Virkkasin äitini miesystävälle syntymäpäivälahjaksi puuvillapipon.Tekstiin liittyy tietysti tarinakin, mut...
Olen muutamaan otteeseen yrittänyt tehdä sukkaan tiimalasikantapäätä. Yleensä tällä Ullan ohjeella. Tuloksena on joka kerran ollut enempi tai vähempi karsea esitys, sillä ainakin toinen lyhennettyjen...
Esittelemättä on kummipojalle 1-vuotis synttärilahjaksi neulomani slipoveri. Muistin ihastelleeni aikanaan Musta Lampas -blogissa Maijun tekemää pikkupojan pöllöslipoveria. Tämän lisäksi haeskelin Ra...
Sain tämän tunnustuksen Simpuralta ja Maritalta. Kaunis kiitos teille molemmille!Tapojeni vastaisesti jätän jakamatta tätä eteenpäin vedoten siihen, etten viime aikoina ole ehinyt oikein blogik...
Ensin piti jemmata äitienpäivälahjojen julkaisua ja sitten se unohtui. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö? Tässäpä siis huhtikuun neulomuksia.Yhdeksän valmistunutta työtä, lankaa kului y...
Äitienpäivänä myös mummut saivat itsetehdyt lahjat.Anopille virkkasin kotitossut Garnstudion ohjeen mukaan. Malli: Virkatut tohvelit. Garnstudion ohje, löytyy myös RavelrystäLanka: Novita Luxus...
You are no longer following . Undo?